"Jokaisessa walesilaisten eksentrikkojen historiassa tri William Price näyttelee varmasti pääosaa", kirjoittaa John Michell mainiossa kirjassaan Eccentric Lives and Peculiar Notions. Tri Price oli moniulotteinen mies, kirurgi, arkkidruidi, vallankumouksellinen, ja lopulta polttohautauksen uranuurtaja, jota ilman krematoriotoiminta ei olisi saavuttanut niin pian suosiota saati hyväksyntää.

Walesin arkkidruidi Taliesin Morganwg kuoli 1847 jättämättä jälkeensä selvästi osoitettua seuraajaa. Monet yritteliäät druidit ilmoittautuivat arvonimen haltijoiksi, mutta kukaan ei tehnyt sitä yhtä suurella tarmolla kuin William Price (1800-1893). Lääkärintointa harjoittaessaan hän pukeutui poppamiehen asuun, joihin kuului valkoinen paita, punaiset liivit ja vihreät housut. Päänsä päällä hän käytti ketunnahkaa, jonka pää lepäsi hänen päälaellaan ja etukäpälät tanssahtelivat hänen silmiensä edessä. Seremoniatilaisuuksissa Price sonnustautui tulipunaiseen merinovillaiseen kerrastoon, johon oli ommeltu hänen keksimiään druidiaakkosia vihreästä silkistä. Tuossa asussa kelpasi kohotella kuunsirppisauvaa. Pitkät hiuksensa Price solmi palmikoille ja kasvatti pitkän tietäjän parran.

Showmiehen ulkoasusta huolimatta Pricen kerrotaan olleen kyvykäs lääkäri, joka halveksi syvästi kollegojaan ja syytti heitä tavasta määrätä potilaille turhia, vahingollisia ja myrkyllisiä lääkkeitä, jotka eivät parantaneet sairautta. Vaikka Price ei mielellään operoinut (1800-luvun oloissa vain epäviisaat kirurgit leikkelivät mielellään) paitsi silloin kun hän tarvitsi rahaa, hänen menestyksestään alalla kerrotaan uskomattomia tarinoita. Erään kerran hän kuului parantaneen jalkansa murskanneen kaivosmiehen sijoittamalla tämän jalkaan luusiirrännäisen vasikasta.  

Price omisti elämänsä auktoriteettien vastustukselle. Hän ei hyväksynyt papistoa, lääkäreitä, lakimiehiä, poliitikkoja, maanomistajia, avioliittoa eikä kaivosyhtiöitä. Hänen ainoa jumalansa oli druidien maailmankatsomuksen mukaisesti luonto itse. Nuorena poikana hän asialleen omistautuneena oli harrastanut viatonta nudismia, mistä hyvästä papit nuhtelivat häntä. (Ylen ykkösen keskusteluohjelmasta kuulemani mukaan tämän päivän Suomessa poliisit saattavat huutaa kaupungilla liikkuville yläosattomissa kulkeville mieshenkilöille mustan maijan ikkunasta "Paita päälle!", mikä on omiaan herättämään tiettyjä ajatuksia kehityksen olemattomuudesta.) Price sattui myös keksimään, että kaikki kreikkalaiset teokset ovat alun perin walesilaisten bardien luomuksia. Hän ryhtyi kasvissyöjäksi ja heittäytyi vapaan rakkauden opin uskolliseksi kannattajaksi, mistä todisti pitkä sarja druidilapsia, joista viimeinen syntyi isän ollessa 90-vuotias.

Aktiivisena druidikulttuurin ylläpitäjänä William Price käytännössä kaappasi arkkidruidin viran Myfyr Morganwgilta. Paikallisten ällistykseksi Price johti ahkerasti druidirituaaleja kuutamossa Pontypriddin Keinuvalla Kivellä. Price ehdotti, että pyhä paikka tulee suojata rakentamalla sen ylle 30-metrinen torni, joka toimisi samalla druidimuseona. Hän hylkäsi projektin, kun hän innostui 1830-luvun poliittisesta reformiliikkeestä nimeltä chartismi. 1839 hänet valittiin Pontypriddin chartistien johtajaksi salaisessa soihduilla valaistussa kokouksessa, joka teki sellaisen vaikutuksen yleisöön, että chartistit innostuivat hyökkäämään Newportin kaupunkiin 4000-päisellä kaivosmiehistä kootulla armeijalla, joka oli aseistautunut seipäin, nuijin ja vanhoin musketein. Newportissa oltiin varautuneita levottomuuksiin, joten taistelun lopputulos oli ennalta selvä. Price pakeni henkensä edestä naisen valeasussa ja suuntasi Pariisiin.

Pariisissa vietetyt seitsemän vuotta olivat merkityksellisiä. Price tutustui runoilija Heinrich Heineen, joka oli kiinnostunut druidifilosofiasta. Hän tapasi myös 16-vuotiaan ranskalaistytön, jonka perhe ei katsonut voivansa suosia Pricen tapaa viettää aikaansa tytön seurassa piknikeillä – alasti. Kun Edouard Manet maalasi 1863 Aamiaisen ruohikolla, ajat olivat sikäli muuttuneet, että maalauksen alaston nainen ei herättänyt hälyä alastomuudellaan, vaan sillä, että hän ei ollut jumalatar eikä pyhimys, jotka mainiosti käy päinsä esittää alasti, vaan tavallinen ranskalainen paksureisinen talon tytär, jollaisen esittäminen alastomana oli toden totta julkean törkeää. Ennen kaikkea Price löysi Louvresta jalokiven, johon oli kuvattu bardi palvomassa kuuta, jota reunusti rivi tuntemattomia hieroglyfejä. Price tunnisti kirjoitusmerkit druidiriimuiksi, ja kas kummaa, hän onnistui kääntämään tekstin. Tekstissä parintuhannen vuoden takainen arkkidruidi nimesi seuraajakseen William Pricen ja ennusti että jonakin päivänä hän siittää pojan, joka palauttaa druidien kulttuurin entiseen kukoistukseensa.

Walesissa oli pöly sen verran laskeutunut, että Price saattoi palata kotiin ja hankkiutua uusiin vaatimattomampiin ikävyyksiin viranomaisten kanssa, jotka joutuivat sietämään Pricen ivaa englantilaista lainkäyttöä kohtaan. Kun Price saapui oikeuden eteen, hän istutti kapaloikäisen tyttärensä vierelleen ja esitti hänet oppineeksi avustajakseen. Kaikki eivät myöskään katsoneet hyvällä Pricen yritystä todistaa isänsä vähäjärkiseksi kaivattamalla hänen kallonsa haudasta ylös. Välillä Price pistäytyi uudelleen Pariisissa velkojiaan paossa kätkeytyneenä vaatearkkuun, jonka hänen tyttärensä salakuljetti maihin.

Pricen odottama druidien tuleva vapahtaja syntyi lopulta ylpeän isän ollessa 85-vuotias. Price antoi pojalle nimeksi Iesu Grist, mikä vaihteen vuoksi ei sekään ollut papiston mieleen. Valitettavasti pienokainen kuoli viisikuukautisena. Price ilmoitti etukäteen, että hän aikoo haudata poikansa vanhoin druidimenoin polttamalla ruumiin. 18.1.1884 Price kuljetti ruumiin kukkulalle ja rakensi rovion. Kun hän sytytti kokon, paheksuva väkijoukko riensi väliin ja olisi heittänyt Pricen omaan rovioonsa, ellei poliisi olisi estänyt heitä. Väkijoukko otti hoiviinsa pienokaisen puoleksi palaneen ruumiin ja Price lukittiin tyrmään.

Seuranneessa oikeudenkäynnissä valkoiseen smokkiin ja valtavaan shaaliin pukeutunut Price puolusti itseään tinkimättömästi ja esitti arvoisalle oikeudelle ennenkuulumattomia väitteitä. Polttohautaus on hygieenisempi tapa kuin maahan hautaaminen. Siitä syntyy vähemmän jäännöksiä, joten se säästää samalla maata. Poltettu ruumis ei kanna tauteja, eikä ole vaaraksi eloonjääneille. Kaiken huipuksi mikään Britannian valtakunnan laki ei kiellä sitä. Price voitti jutun. Hän suoritti poikansa hautaamisen loppuun ja kun Price itse kuoli 1893, hänet haudattiin druidirituaalien mukaisesti 20 000 hengen yleisön todistaessa Walesin ensimmäistä virallista polttohautausta. Hautapaikka oli Pricen itsensä valitsema ja sen merkkinä kohosi 20-metrinen kuunsirpillä varustettu paalu. Seuraavina viikkoina tuhansia matkailijoita saapui paikalle. Pricen leski Gwenllian ja hänen jälkeläisensä tulivat toimeen. He myivät pääsylippuja hautapaikalle ja kaupustelivat edesmennyttä tohtoria esittäneitä postikortteja ja muita matkamuistoja.