Amerikkalainen show-uskonnollisuus neonvärijeesuksineen (vilkaiskaapa Lentävän talon alias Superbookin alias Anime oyako gekijon lopputekstejä) on tuottanut monia merkillisiä ilmiöitä, mutta merkillisistä ilmiöistä merkillisin oli tohtori Gene Scott (1929-2005). Hän oli omassa luokassaan. Siinä missä muuten sympaattinen Robert Schuller tiivisti kaikki maailman ongelmat yhteen iskulauseeseen (elämä ei ole reilua, mutta Jumala on hyvä), konservatiivi Jerry Falwell paasasi moraalisen enemmistön nimissä pornoa vastaan, ja Jimmy Swaggart ja Tim Bakker kähmivät motelleissa maksullisia naisia, niin Gene Scott oli aivan toista maata. Hän ei edes halunnut tulla rinnastetuksi tele-evankelistoihin. Kun Time-lehti nimitti häntä sellaiseksi, tri Scott haastoi mediajätin oikeuteen.
Merkittävintä oli että Gene Scottia saattoi kuulla kaikkialla. 1990-luvun alussa lyhytaaltokuuntelija ei voinut välttyä hänen tunnistettavalta ääneltään, joka tuntui mutisevan joka toisella taajuudella Saksasta Costa Ricaan. Kansainvälinen toiminta huipentui siihen että Scott osti omakseen Anguillassa sijaitsevan Caribbean Beaconin lähettimet. Jos tri Scottin ohjelmia olisi voinut seurata Euroopassa kuvan kanssa, hänen tarjontansa olisi herättänyt paljon enemmän mielenkiintoa. Hänen epä-tv-ohjelmansa pitkäpiimäisine ja epäkoherentteine luentoineen, jotka sisälsivät puhuvia päitä ja niitäkin vain 1 kpl, olivat sumeilemattomassa suorasukaisuudessaan niin hämmästyttäviä, että ne keräsivät faneja ammattipiireistä. Johnny Carson, Gene Hackman, Paul Newman, Robert Redford ja Burt Reynolds kuuluivat joukkoon joka kokoontui yhteen katsomaan tri Gene Scottin tarjontaa. Se oli ohjelmaa, jonka veroista ei löytynyt amerikkalaisesta televisiosta ja ohjelman isäntä oli Persoona isolla p:llä. Werner Herzog teki 1980 Scottin tv-ohjelmista dokumenttielokuvan God’s Angry Man. Robin Williams parodioi Gene Scottia Saturday night Live –showssa.
Persoona esiintyi ruudussa costaricalaista sikaaria poltellen, harmaantuneet hiukset liehuen ja naama raivosta punaisena. Hänen viestinsä oli suorasukainen: Tartu PERKELE siihen puhelimeen ja SOITA tänne ja LUPAA että lahjoitat kymmenyksen ansioistasi meidän työllemme ja piru vieköön jos yrität huijata Jumalaa niin hän hoitaa asiat siten, että ensi vuonna HUOMAAT KYLLÄ ERON!
Vastaansanomatonta. Ja mitä asusteita Gene Scott käyttikään! Tuodakseen ohjelmaansa visuaalista ilmettä hän piti päässään hassuja laseja, stetsonia, baseball-lippistä, foliokruunua, mitä milloinkin käteen sattui osumaan. Musiikkiakin oli. Radiolähetyksissä saarnojen välillä kuultiin juurevaa rock’n’rollia. TV-lähetyksissä Scottin kirkkokunnan koulutetut hevoset laukkasivat Frank Sinatran tai Bruce Springsteenin tahtiin. Ja hitto vie! Meille ei ole tullut pennin hyrrää KAHTEEN MINUUTTIIN! Kuulkaas, jos tämä ei teitä kiinnosta, niin minä olen sitten hiljaa. En puhua pukahda sanaakaan ennen kuin olemme saaneet 600 dollaria. Tarttukaa puhelimeen. Soittakaa minulle, ei sille saatanan Bakkerille. Aika alkaa NYT.
Mykistävää. Los Angeles Timesissa 1994 Glen F. Bunting kirjoitti, että ”64-vuotias saarnaajan poika, jolla on filosofian tohtorin tutkinto Stanfordista, esittää mielellään intellektuellia, filosofia, bibliofiiliä joka on lahjoittanut suuria summia vanhojen käsikirjoitusten ja sidosten konservointiin, ja ihmisystävää joka on tukenut puolella miljoonalla paikallista uimalaitosta, mutta lähempi tarkastelu tuo esiin tavattoman monimutkaisen luonteen. Scottilla ei ole muodollista koulutusta teologiasta, mutta sen sijaan valtava ego, eksentrinen persoonallisuus ja epätavallisen laajat mielenkiinnon kohteet. Hän on maailmankuulu filatelisti, esteratsastaja, taidemaalari ja metsästäjä, sekä saksofonisti joka pitää pilkkanaan presidentti Clintonin kaltaisia tuuttaajia.” TV- ja radioesiintymistensä ansioista Scott keräsi uransa huipulla lahjoituksina miljoona dollaria kuussa, ajeli autonkuljettajan ohjaamilla limusiineilla, matkusti omalla suihkukoneellaan ja harrasti hevoskasvatusta rancheillaan, joiden majesteettisia maisemia hänen tv-ohjelmiensa seuraajat saivat usein ihailla. Hänen kirkkonsa käytti 2 miljoonaa dollaria United Artistsin 1927 rakentaman Hollywoodin Spanish Gotchic Theaterin peruskorjaukseen katedraaliksi ja hankki sen katolle alkuperäisen Hope Streetin ”Jesus saves” –kyltin, joka aikoinaan oli loistanut niin monissa elokuvissa ja tv-sarjoissa Likaista Harrya myöten.
Hänkö siis ei ollut tele-evankelista, jollaiset ovat kiinnostuneempia rahasta kuin sieluista? Ilman muuta ei. Tri Gene Scottin tavat, kiroilua ja sikaarinpolttoa myöten, herättivät avointa vihamielisyyttä muissa tv-saarnaajissa. Tunteet olivat selvästi molemminpuoliset. ”Jokaikisellä mahdollisella tavalla olen yrittänyt erottautua tele-evankelistojen imagosta.” Scott selitti. ”Tele-evankelista on tänä päivänä jo sanana samaa kuin nekru tai kinuski, tarkoitettu osoittamaan itseä alempaa olentoa. Poltan tätä sikaaria, koska se osoittaa teille että en ole mikään Jimmy Swaggart. Tulin tähän kaupunkiin 18 vuotta sitten ja sanoin jo silloin että en etsi tavallisia miehiä ja naisia. Minä en istuta pyhimyksiä. Luulisin voivani opettaa Hugh Hefnerille tempun jos toisenkin. Jos haluatte tavallisen kirkon, ottakaa esiin puhelinluettelon keltaiset sivut ja etsikää lähin semmoinen.”
Uransa alussa Scott seurasi virassa pastoria, joka ristiinnaulitsi itsensä puuhun osoittaakseen esimerkkiä. ”Ne ihmiset kuten isänikin olivat kulttityyppejä ja kaheleita” Scott kuittasi asian. Stanfordin yliopistossa hän tunnustautui agnostikoksi. Mutta Reinhold Niebuhrin vaikutus sai hänet toisiin ajatuksiin. Hän otti asiakseen seurata Niebuhrin ohjenuoraa, vapauttaa ihmiset skolastisesta hiustenhalkomisesta ja auttaa heitä järjestämään itsekurin avulla elämänsä, tavoitteensa ja ihanteensa. 1960-luvulla hän oli perustanut muutamia raamattuyliopistoja. 1970 hän saapui Los Angelesiin ja otti haltuunsa Assemblies of God –kirkkokunnan 3,5 miljoonan dollarin velkoineen. Loppu oli jos ei uskonnon, niin ainakin viestinnän historiaa.
1977 USA:n viestintää valvova viranomainen FCC tyhtyi tutkimaan väitteitä, että Scott oli ohjannut lahjoitusvarat omaan käyttöönsä kukaties sveitsiläisille numerotileille. Väitteitä ei pystytty todistamaan. Seuraavaksi FCC päätti 1983 että Scottilla ei vapaan kilpailun nimissä ollut oikeutta neljään radio- ja tv-asemaan ja vei häneltä oikeudet kolmeen. Neljännen jäljellejääneen kirkko myi. Määräys oli onnenpotku, sillä Scott saattoi sen ansiosta laajentaa toimintaansa. Ei ollut tarpeen omistaa asemia, koska ohjelma-aikaa saattoi ostaa. Scott palasi ääneen sekä häneltä viedyille asemille, että kaapeli- ja satelliitti-tv:seen. Lyhytaaltolähetysten ansiosta tri Gene Scottin University Network saattoi kehuskella vuonna 1990 että rokonarpisen valkotukkaisen kiroilevan saarnasmiehen viesti tavoitti 180 maailman maata. Ohjelmissaan Scott käytti mekaanisia rummuttavia apinanukkeja. Kokoonpanon nimi oli ”FCC Monkey Band”.
Hänen kannattajansa kutsuivat Gene Scottia renessanssi-ihmiseksi, jolla oli ensyklopedinen muisti ja verevä näkemys elämästä. Haastatteluihin renessanssi-ihminen ei antautunut, jos niissä udeltiin hänen henkilöhistoriastaan tai hänen kirkkonsa taloudenpidosta. ”Älkää etsikö pelastusta papeilta. Älkää etsikö pelastusta paavilta. Älkää etsikö pelastusta kirkosta. Ettekä taatusti löydä sitä motellista Jimmy Swaggartin kanssa. Se löytyy kirjoituksista ja älyllisestä kristillisyydestä. Minä en tuomitse homoseksuaalisuutta, huorintekoa, huonoa kieltä enkä juomista. Minä otan teidät vastaan sellaisena kuin te olette. Jumala ottaa minut vastaan sellaisena kuin minä olen. Jumala muuttaa teidät itsestänne huolimatta. Jos ette lähetä rahaa, niin hukkukaa sitten oksennukseenne. Tarttukaa puhelimeen! ”
Uskonnollisten radioasemien liiton edustaja saattoi vain huokaista. ”Vain Amerikassa. Vain Amerikassa voivat tällaiset ihmiset päästä televisioon, hankkia yleisöä ja kerätä tarpeeksi rahaa pysyäkseen televisiossa.” Ja vain Etelä-Kaliforniassa, mietiskeli Los Angeles Timesin toimittaja, voi pitkähiuksinen valkotukkainen pahansisuinen saarnaaja kerätä joka sunnuntai entisen elokuvateatterin täyteen seuraajia, jotka haluavat kuulla Jumalan sanaa juuri häneltä, joka ärisee ”Olen kurkkuani myöten täynnä näitä ulkopuolisia, joilla on otsaa moitiskella käytöstäni! Ne eivät ikinä lopeta! Ne tuomitsevat aasit!”
Gene Scottin kuoltua University Networkin lähetystoimintaa on jatkanut hänen leskensä Melissa Scott. Intenet-lähetykset koostuvat Melissa Scottin ja tri Gene Scottin 30 vuoden aikana nauhoittamista luennoista, joita on tarjolla 24 tuntia vuorokaudessa.
Live Video
tiistai, 5. toukokuu 2009
Kommentit