Sarah Bernhardt (1844-1923), hollantilais-juutalaisen kurtisaanin avioton tytär, syntyi Pariisissa, opiskeli näyttämötaidetta Pariisin konservatoriossa, ja kohosi aikakautensa palvotuimmaksi näyttelijättäreksi. Sarah Bernhardt on edelleen monille ainoa oikea alkuperäinen Diiva, omassa luokassaan niin persoonallisuutensa kuin suosionsa ansiosta.

Ensimmäisellä vierailullaan Yhdysvalloissa Bernhardtille kerrottiin, että hänen saamansa vastaanotto ylittää kaiken tähän asti nähdyn, jopa sen, mitä koettiin, kun Brasilian keisari kävi vierailulla. "Totta kai", Bernhardt vastasi. "Hän oli vain keisari." Englannissa eräs nuorimies vertaili Bernhardtia omaan suosikkiinsa, paikalliseen näyttelijättäreen, jonka Bernhardt oli juuri nähnyt näyttämöllä. Bernhardt ei ollut tämän neitosen kyvyistä kovin vakuuttunut. "Mutta onhan teidän myönnettävä, että hänellä oli sentään joitakin hienoja hetkiä" nuorimies yritti. "Ehkä", Bernhardt vastasi, "mutta myös kamalia puolituntisia".

Bernhardt oli piinallisen laiha, ilkeän arvion mukaan "somasti kiillotettu luuranko". Hän maalasi kasvonsa kalkinvalkeaksi, ja nukkui ruusupuisessa satiinilla pehmustetussa ruumisarkussa. Hän myös söi siinä, rakasteli siinä, ja teki kaikille tiettäväksi, kuinka kuolema kiehtoi häntä. Ruokansa hän nautti miehen pääkallosta, johon hän hankki Victor Hugon nimikirjoituksen. Arkku valmistettiin hänelle teini-ikäisenä, kun hän oli vähällä kuolla tuberkuloosiin, ja siitä pitäen se oli hänen uskollinen seuralaisensa ja mukana hänen useimmilla matkoillaan.

Vaikka Bernhradt julkisesti vastusti kuolemanrangaistusta, hän käytti suhteitaan päästäkseen  katselemaan teloituksia. Amerikassa hän halusi välttämättä nähdä Chicagon teurastamot läpikotaisin. Hän oli vähällä tappaa erään rakastajansa työntämällä tämän ulos toisen kerroksen ikkunasta, ja ruoski toisen neljä kertaa.

Bernhardt eli ylellisesti. Hän hankki luotolla aina uusia taloja, huonekaluja, seinävaatteita, taidetta, palvelijoita, ja eksoottisia lemmikkejä. Bernhardtia kiehtoi veren ja kuoleman lisäksi suuret kissaeläimet, mitä mieltymystä hän myöskin mainosti. Hän omisti puuman, leopardin ja oselotin, ja antoi niiden kulkea vapaana asunnoissaan. Kesylle leijonalle oli kuitenkin osoitettava ovea hajuhaittojen johdosta. Eräässä puutarhajuhlassa Lontoossa Bernhardt päästi puuman ja koirasuden vapaaksi vain katsoakseen uteliaana mitä mahtaa tapahtua. Kerran Bernhardtilla käydessään puuma söi Alexandre Dumas'n olkihatun. Bernhardt hankki myös alligaattorin, mutta kun se söi hänen lemmikkikoiransa, alligaattori piti ampua. Kuninkaallisten kanssa Bernhardt oli sinutteluväleissä. Tällainen tuhlaileva elämäntapa tietysti merkitsi alituista rahapulaa, ja taloudellisista syistä hän teki pitkiä kiertueita kaikissa maanosissa. Bernhardtin palkkio piti maksaa kultakolikkoina, joita hän kantoi aina mukanaan joko kassissa tai metallilippaassa.

70-vuotiaana Bernhardtin oikea jalka oli amputoitava. Tämän jälkeen hän jatkoi uraansa näyttämöllä rooleissa, jotka oli kirjoitettu erityisesti häntä varten. Useimmiten hän esiintyi näissä rooleissa pyörätuolissa.

Ranskalainen kriitikko Jules Lemaitre totesi Sarah Bernhradtista: "Hän ei ole yksilö, vaan kokoelma yksilöitä". Kun tämä kokoelma kuoli 78-vuotiaana, 50 000 ihmistä kävi jättämässä hänelle jäähyväiset katafalkilla, ja vielä useammat kymmenet tuhannet saattoivat hänet leposijalleen. Hänen hautansa on yksinkertainen mausoleumi, johon on kirjoitettu yksi ainoa sana: Bernhardt.