Tämäpä odottamatonta. Brittiläinen aatelinen, jolla oli omalaatuisia käsityksiä ja runsaasti joutilasta aikaa. Hakekaapa kahvia.

Herra Sitwell Sitwell järjesti vuonna 1808 sukulinnassaan tanssiaiset Walesin prinssin kunniaksi. Kiitokseksi prinssi aateloi Sitwell Sitwellin baronetiksi. Kyseessä oli samainen Sitwell Sitwell, joka onnistui harvinaisessa tempussa ja kaatoi kaksi tiikeriä kotonaan Englannissa. Tiikerit olivat karanneet Sheffieldissä 1793 ja hotkineet matkan varrella pikkulapsen.

Kolmas baronetti Sitwell Reresby Sitwell sai vuonna 1862 pojan, josta tulisi aikanaan hänen perijänsä. Isäpappa osoitti suurta pidättyväisyyttä ja luonteenlujuutta kiusauksen edessä, eikä nimennyt poikaansa Sitwell Sitwell Sitwelliksi. Sen sijaan poika ristittiin George Reresby Sitwelliksi. Hänen ensimmäinen julkinen esiintymisensä tapahtui junanvaunussa. Matkustavaisten esittäytyessä toisilleen Sir George käytti oma-aloitteisesti tilaisuutta hyväkseen ja julkitoi ”Minä olen sir George Sitwell. Olen neljä vuotta vanha ja Englannin nuorin baronetti.” Ilmoitus hämmästytti kanssamatkustajia ja sir Georgen hoitajatar raportoi asiasta vanhemmille.

Sir George nautti huomattavia vuotuisia tuloja tiluksiltaan, jotka kattoivat 50 neliömailia Derbyshiren pohjoisosassa, kunnosti suvun 1600-luvulta peräisin olevan linnan Renishaw Hallin, joka tunnetaan myös D.H.Lawrencen romaanin Lady Chatterleyn rakastaja tapahtumapaikkana, rakennutti sinne kauniit puutarhat, julkaisi kirjallisuutta, ja hankki kolme kunnostautunutta lasta. Kaiken muun ajan hän yritti lähinnä keksiä itselleen tekemistä. Yleisesti ollaan sitä mieltä, että eksentrikkojen luvatussa maassa Britanniassa Sir George Sitwell oli eksentrikoista suurin.

18-vuotiaana sir George osallistui kuuluisan meedion Florence Cookin istuntoon ja pani ennakkoluulottomasti merkille, että istunnossa ilmaantuneen Marie-hengen yllä näkyi korsetin tukiluut. Sir George kaappasi hengen vyötäisistä ja piti otteesta kiinni kunnes valot sytytettiin. Henki osoittautui meedio Cookiksi, joka oli esiintynyt hämärässä yöpaitasillaan. Muut istuntoon osallistuneet tuntuivat olevan hieman tolaltaan asioiden saamasta käänteestä.

Kuten tapa vaati, baronetin tuli osallistua maan asioiden hoitoon parlamentissa Scarboroughin edustajana. Parlamentaarisen uransa aikana Sitwell totesi monien kollegojensa tavoin virkansa verrattoman pitkästyttäväksi, ja tyytyi esittämään kymmenen vuoden uransa aikana kaikkiaan kahdeksan kysymystä, joista viimeinen (29.6.1893) kuului ”Onko ulkoasian ministeri tietoinen, että Marashin ja Zeitounin arkkipiispa ja Moushin piispa ovat yhä vangittuna näytösoikeudenkäynnin jälkeen ja onko mitään tehty heidän vapauttamisensa hyväksi?”

Sitwell oli hyvin tuottelias kirjoittaja, joskin hän olisi kaivannut ohjaavaa kättä. Jo 1889 hän sai valmiiksi käsikirjoituksen ”Pulfordin paronit 11:llä ja 12:lla vuosisadalla ja heidän jälkeläisensä”, mutta kustantajat eivät jostain syystä innostuneet näin vetävästä materiaalista. Niinpä hän hankki painokoneen ja julkaisi kirjansa itse. Loppujen lopuksi hänen vedoksensa ja päiväkirjansa täyttivät seitsemän huonetta Renishaw Hallissa, jossa hänen tarvitsi vain ojentaa kätensä poimiakseen hyllystä valikoiman teoksiaan lahjaksi vierailijoille, jotka olivat yhtä hämmästyneitä kuin ilahtuneitakin saadessaan tilaisuuden tutustua sellaisiin aiheisiin kuin ”Villankorjuuta keskiajalla ja sen jälkeen”, ”Sheffieldin paikallistavat vuonna 1250”, ”Tammenterhot keskiaikaisessa ruokavaliossa”, ”Haarukan historia”, ”Nuhan historia” ja luonnollisesti ”Joitakin nykyaikaisten vanhempien virheitä”. Kirjallisuuskritiikkiä vierailijat tuskin tohtivat harjoittaa, sillä linnan eteisaulassa jo oli kaikkien luettavissa tiedonanto ”Vierailijoita pyydetään välttämään kiistelemästä kanssani, sillä se häiritsee ruoansulatustani ja saa minut unettomaksi.”

Kaunokirjallisuutta kelpo baronetti karsasti. Hän uskoi vakaasti, että fiktion kirjoittaminen nujertaa harjoittajansa terveyden, mistä historia ja aikalaisuutiset tiesivätkin lukuisia esimerkkejä. Matkoillaan Sitwell kanniskeli järeää lääkärinlaukkua, johon oli järjestetty monipuolinen valikoima erilaisia lääkkeitä, jotka olivat näin kätevästi saatavilla heti ensioireiden ilmaantuessa. Ensioireita ilmaantuikin säännöllisesti. Luonnollisesti kaikkien lääkepullojen etiketit oli vaihdettu toisiin, jotta ulkopuolinen pitkäkyntinen ei olisi päässyt niitä hyödyntämään.

Matkustavaisten eväät kiinnittivät pian Sitwellin huomion. Hän ryhtyi pohtimaan ravitsevaa ja helposti säilytettävää matkaeinestä ja loi tähän tarkoitukseen Sitwellin munan. Keltuainen oli savulihaa, valkuainen keitettyä riisiä ja kuori tehtiin synteettisestä limetistä. Tarinan mukaan Sitwell katsoi soveliaaksi ryhtyä markkinoimaan tätä herkkua ja kävi ilman ennakkovaroitusta Selfridgesin tavaratalon ovesta sisään hännystakissa ja silinterihatussaan ilmoittamaan: ”Minä olen sir George Sitwell ja minulla on munat mukana.” Mutta Sir Gordon Selfridge ei nähnyt tuotteessa kaupallista potentiaalia.

Sitwellin voisi sanoa hivenen laiminlyöneen perhettään matkoilla ollessaan. 1909 hän osti Toscanasta ison linnan ja alkoi viettää siellä pitkiä aikoja. 1913 lady Ida tuomittiin kotona kolmeksi kuukaudeksi velkavankeuteen, koska sir George oli laiminlyönyt raha-asioidensa hoidon. Tämä ei saanut häntä palaamaan kotiin. Sen sijaan hän kirjoitti lapsilleen kirjeitä, joissa hän kuvaili toscanalaisten alkuasukkaiden hämmästystä kun hän saapui ränsistyneisiin tavernoihin moitteettomassa iltapuvussa.

Hänen ainoa kustantajan kautta julkaistu teoksensa käsitteli sitä ainoaa aihetta, jonka hän tunsi vakuuttavan hyvin: Puutarhojen rakentamisesta (1909). Sitwell heittäytyi kaikella tarmollaan maisemanparannustöihin. Jonakin vuonna nurmikenttiä kohotettiin metrillä ja laskettiin takaisin seuraavana. Täysikasvuisia tammia kiskottiin juuriltaan ja istutettiin esteettisesti soveliaampiin paikkoihin, ja useimmat niistä jopa kestivät tämänkin koettelemuksen. Tilan maille kaivettiin valtava kaivanto tekojärveä varten, todettiin sen olevan väärässä paikassa, täytettiin uudestaan ja kaivettiin toisaalle. Kaikkien näiden toimien parissa sir George mielellään halusi kuulla mielipiteen ystävältään, tunnetulta arkkitehdiltä Edwin Lutyensilta, joka parhaansa mukaan vältteli tapaamasta häntä.

Karjatalouden alalla sir George havaitsi pian olemassaolevien käytäntöjen puutteellisuudet. Lehmät olivat tolkuttoman tylsää katsottavaa. Niinpä hän yritti koristella lehmät maalaamalla niiden nahkaan posliiniastiastojen pastoraalikuvia. Etonissa oltiin vähällä lähettää hänen poikansa Sacheverell takaisin kotiin, koska hänen isäukkonsa vaati saada maksaa koulutuksen maataloustuotteiden muodossa.

Sitwellin ura keksijänä tuotti odottamattomia, joskin hivenen hyödyttömiä keksintöjä. Sääskiase oli pienoiskokoinen revolveri, joka ampui minimaalisia kuulia tai hiekanjyväsiä. Koska tähtäys oli surkea ja lady Ida ei katsonut sen edistävän niinkään tiedettä kuin turmelevan sisustusta, keksinnöstä oli luovuttava. Hampaidenharjaus on tunnetusti tylsintä mitä maailmassa on, joten Sitwell yritti piristää toimitusta rakentamalla hammasharjan, joka soitti Annie Laurie –sävelmää. Ensimmäisen maailmansodan aikaan Sitwell jostakin syystä koki tähdelliseksi kerätä suuren määrän persikankiviä ja lähettää ne postipakettina Hänen Majesteettinsa hallitukselle jotta ne voitaisiin hyödyntää jollakin tavalla kaasunaamareiden valmistuksessa. Aldous Huxley oli keksinnöstä niin vaikuttunut, että mainitsi idean romaanissaan.

Kokoomateoksessa The English Eccentrics isänsä tytär Edith Sitwell mainitsee isänsä lausahtaneen, että mikään ei ilahduta nuorta miestä yhtä paljon kuin tyttö, joka on taitava nojapuilla. Nuoren Edithin vaikutelma isänsä kamaripalvelijasta Henry Moatista kuuluu olleen ”jättiläismäinen tulipunainen virtahepo, jonka ääni oli kuin sumusireenillä.” Kun Moat seurasi isäntäänsä tämän eriskummallisille tutkimusmatkoille British Museumiin, palvelija kantoi mukanaan puhallettavaa istuinta, jolle hän saattoi asettua seuraamaan isäntänsä tutkimuksia. Hyljettä lemmikkinään pitäneen palvelijan mukaan Sitwell oli tosiaan julkaissut pamfletin, jossa hän osoitti Einsteinin yleisen suhteellisuusteorian virheet ja että Sitwellin mukaan jonakin päivänä veisten kädensijat tullaan valmistamaan tiivistemaidon sivutuotteesta. ”Kyllä, sir George, mutta entä jos kissa saa ne kynsiinsä?” oli Moat kysynyt.

Sir George Sitwell menehtyi 1943 Locarnossa valittaen suuresti sitä, että hänet oli ajettu halpamaisella tavalla veropakolaiseksi.

Joitakin vuosia sitten seitsemäs baronetti Sir Reresby Sitwell avasi näyttelyn, jossa on esillä merkillisiä sota-ajan muistoesineitä. ”Minulla ei ole mitään muistikuvaa miten nämä tänne ovat joutuneet, mutta täällä ne nyt ovat”, totesi itsekin hämmentynyt baronetti kokoelmasta, johon kuuluu mm. Eva Braunin hakaristeillä somistettu yöpuku, marsalkka Montgomeryn pyjama, ja Hitlerin taskukalenteri. Kokoelma oli näytteillä vanhassa kunnianarvoisassa Renishaw Hallissa, jonka seinällä roikkuu jousi, jonka väitetään kuuluneen Robin Hoodille.