maanantai, 23. tammikuu 2006
59: Nero murhauttaa äitinsä
Vuonna 54 keisari Claudiuksen vaimo Agrippina alkoi olla siinä määrin huolestunut omasta asemastaan, että päätti surmata miehensä. Tacitus kertoo: "Kaikki tuli pian siinä määrin tietoon, että sen ajan kirjoittajat kertoivat myrkkyä vuodatetun herkullisiin sieniin. Claudiuksen uneliaisuus tai humalatila oli kuitenkin saanut aikaan sen, ettei valmisteen vaikutusta heti huomattu. Lisäksi vatsan tyhjentyminen näytti pelastaneen hänet. Agrippina säikähti ja turvautui lääkäri Xenofoniin, jonka hän oli hankkinut rikostoverikseen. Kerrotaan että yrittäessään näennäisesti auttaa keisaria oksentamaan hän työnsi nopeasti myrkkyyn kastetun höyhenen alas tämän kurkusta. Hän näet tiesi, että suurten rikosten aloittaminen on vaarallista, loppuun saattaminen tuottoisaa."
Agrippina sai nostetuksi valtaistuimelle 17-vuotiaan poikansa Neron, joka oli Claudiuksen ottopoika. Kruununperimyksestä ei syntynyt kiistelyä. Senaatti ja armeija hyväksyivät asian nopeasti, eikä maakunnissakaan esiintynyt epäröintiä.
Agrippinan ja Neron suhteesta on kirjoitettu ja spekuloitu paljon. Roomalaiset historioitsijat ovat yksimielisiä, että Agrippina manipuloi taitavasti poikaansa ja piti tätä niin pauloissaan, että tosiasiassa keisarin äiti johti Roomaa verhojen takana. Kuinka pitkälle Agrippina viettelyssään meni, on ollut herkullinen aihe, josta kirjoittamaan tarvittaisiin Sofokles, mutta hän ei ollut tuohon aikaan enää käytettävissä.
Cluvius tietää kertoa Tacituksen mukaan, että "Agrippina meni niin pitkälle säilyttääkseen vaikutusvaltansa, että hän useasti keskipäivän aikaan, jolloin viini ja runsas ravinto alkoivat humalluttaa Neroa, ilmaantui humaltuneen poikansa eteen somistettuna ja sukurutsaukseen valmiina. Seneca oli turvautunut tällöin naisen apuun naisen houkutuksia vastaan ja haettanut paikalle vapautetun orjan Acten. Hänen tehtäväkseen tuli ilmoittaa, että sukurutsaus oli tullut yleisesti tunnetuksi äidin siitä ylpeillessä ja ettei armeija tulisi sietämään jumalattoman keisarin valtaa." Fabius Rusticus esittää eriävän mielipiteen. Hänen mukaansa Nero, ei Agrippina, oli halunnut sukurutsausta, mutta vapautetun naisen neuvokkuus oli tehnyt aikomuksen tyhjäksi. Tacitus toteaa "Mutta muutkin kirjailijat kertovat samaa kuin Cluvius, ja yleinen mielipide kallistuu uskomaan samaa."
Rahojen muotokuvissa Nero on aina mopsin näköinen. Tämä keisarillinen ukkeli, jolla oli lyttyyn lyödyn näköiset kasvot (ja kukaties muotokuva kertoo jotakin hänen nauttimansa suosion laadusta), alkoi vuosien kuluessa ärsyyntyä yhä enemmän äitinsä vehkeilyistä. Samaan aikaan Nero rakastui silmittömästi Poppaea Sabinaan, josta Tacitus mainitsee "Kaikkea muuta tällä naisella oli mutta ei kunniallisuutta. Lopulta (vuonna 59) Nero arveli, että Agrippina olisi suureksi vaivaksi missä tahansa hän oleskeli (karkoitettunakin), ja päätti surmauttaa hänet." Siitä tuli farssi.
Suetonius: "Nero yritti myrkyttää Agrippinan kolmesti, mutta joka kerran hän oli ottanut edeltä vastamyrkkyä, joten suunnitelma meni mynkään. Niinpä Nero peukaloi Agrippinan makuuhuonetta ja asensi kattopaneeleihin koneiston, joka tiputti ne hänen päälleen hänen nukkuessaan. Yksi hankkeeseen osallistuneista meni kuitenkin kavaltamaan juonen. Sitten rakennettiin laiva, jonka hytti joko romahtaisi tai uppoaisi merellä, hukuttaen Agrippinan mukanaan."
Tacitus täsmentää: "Juonen keksi vapautettu Anicetus. Hän oli Miseniumissa olevan laivaston komentaja, Neron entinen kasvattaja, joka vihasi Agrippinaa, ja joille tunteille Agrippina osoitti yhtäläistä vastakaikua. Anicetus sanoi, että voitiin rakentaa laiva jonka yksi osa hajoaisi merellä ja suistaisi Agrippinan mereen ilman että hän mitään aavistaisi. "
Ajankohtakin oli suotuisa, sillä Nerolla oli tapana osallistua Minervan juhliin Baiaessa. Hän houkutteli äitinsä paikalle sovintoa tekemään. Agrippinan saavuttua Antiumista Nero meni häntä vastaan rannikolle, ojensi hänelle kätensä, syleili häntä, ja johdatti hänet Bauliin, huvilaan poukamassa Misenumin niemen ja Baiaen lahden välissä. Huomaavainen kohtelu sai Agrippinan epäluulot hälvenemään.
Suetonius: "Juhlia venytettiin pitkälle yöhön. Agrippina sanoi lopulta, että hänen on tosiaan aika lähteä jo takaisin. Agrippinan laivaa oli kohdannut pieni onnettomuus, kun hänen saapuessaan läheisen aluksen kapteeni oli tarkoituksella osunut laiturilla Agrippinan alukseen. Nero tarjosi juhla-asuista uppoavaa laivaansa äidilleen, joka otti tarjouksen vastaan. Nero oli mitä hilpeimmällä tuulella kun hän johdatti äitinsä laiturille. Hän syleili ja jopa suuteli hänen rintojaan jäähyväisiksi. Nero pysyi valveilla koko yön kuin pistoksissa, odottaen uutisia suunnitelman onnistumisesta."
Tacitus: "Yö oli tähtikirkas ja hiljainen ja meri tyyni aivan kuin jumalat olisivat halunneet rikoksen paljastuvan. Laivan kuljettua pienen matkaa annettiin merkki, ja kansihytin raskas katto murtui raskaan lyijyn painosta. Agrippinan läheinen ystävä Crepereius jäi alle ja sai heti surmansa. Agrippina, ja hänen vieressään Acerronia, joka oli puhellut iloissaan Neron katumuksesta ja äidin takaisin saadusta vaikutusvallasta, sensijaan pelastuivat. He olivat sohvalla, jonka korkeat reunat sattuivat olemaan niin vahvoja etteivät ne heti murtuneet. Laiva ei myöskään hajonnut, sillä yleisen sekasorron aikana juonesta tietämätön enemmistö oli niiden tiellä, joiden piti upottaa laiva. Soutajat päättivät silloin siirtyä toiselle laidalle kaataakseen laivan. Toisten päinvastaiset ponnistelut antoivat mahdollisuuden liukua kevyesti veteen. Acerronia huusi silloin varomattomasti, että tämä nainen on Agrippina, ja keisarin äitiä on autettava. Acerronia surmattiin seipäillä, airoilla ja käsiin osuneilla takiloilla. "
Suetonius: "Huvilalleen uituaan Agrippina lähetti vapautetun orjan Agerinuksen viemään Nerolle viestin. Agerinus tuli keisarin eteen ja huohotti, että hänellä on suuri riemu ilmoittaa, että vaikka merellä oli sattunut kauhea onnettomuus, Agrippina oli uinut turvallisesti rantaan."
Tacitus: "Agrippina oivalsi, että kutsukirje ja huomaavainen kohtelu olivat olleet petosta, eikä laiva ollut rannikon lähellä joutunut tuulen kouriin, eikä ajanut karille. Agrippina pyysi Agerinuksen välityksellä, että vaikka Nero oli säikähtynyt äitiään kohdanneesta vaarasta, hän ei toistaiseksi kävisi hänen luonaan, sillä hän tarvitsisi nyt lepoa. Nero oli puolikuollut pelosta ja väitti, että Agrippina voisi saapua minä hetkenä tahansa valmiina kostamaan. Hän voisi aseistaa orjia tai yllyttää armeijaa tai tunkeutua senaattiin tai kansankokoukseen ja syyttää keisaria haaksirikosta, haavoittumisestaan ja ystäviensä murhasta."
Agrippinaa vihannut Anicetus tarjoutui suorittamaan murhan. "Tämän kuullessaan Nero vakuutti, että sinä päivänä hänen todellinen valtakautensa alkoi ja että hän sai kiittää vapautettua orjaa niin suuresta lahjasta."
Tacitus: "Anicetus asetti huvilan ympärille vartijoita, mursi auki ulko-oven ja raahasi pois vastaan tulevat orjat. Lopulta hän pääsi makuuhuoneen ovelle, jota vartioi muutama harva orja. Sisään murtautuminen oli säikyttänyt muut tiehensä. Huone oli himmeästi valaistu ja siellä oli yksi palvelustyttö. Palvelustytön poistuessa hän virkkoi "jätätkö sinäkin minut". "Jos olette tulleet katsomaan minua", hän sanoi, "ilmoittakaa että olen toipunut. Mutta jos aiotte murhata minut, en usko että poikani on syyllinen. Hän ei ole määrännyt omaa äitiään surmattavaksi." Herculeius löi Agrippinaa ensimmäisenä päähän ryhmysauvallaan. Sadanpäämiehen vetäessä esiin miekkaansa antaakseen hänelle kuoliniskun viittasi Agrippina kohtuunsa ja huusi: "iske tänne!" Monia iskuja saatuaan hän menehtyi."
"Agrippina oli jo vuosia uskonut, että hän tulisi kuolemaan tällä tavalla, mutta se ei häntä pelottanut. Kaldealaiset tähdistälukijat olivat kertoneet hänelle että Nero tulisi keisaiksi, mutta surmaisi äitinsä. "Surmatkoon" sanoi Agrippina, "kunhan hänestä tulee keisari."
Suetonius: "Näyttää siltä, että kun Nero sai tiedon Agrippinan kuolemasta, hän riensi tutkimaan tämän ruumista, kosketteli sen lanteita, joi viiniä janoaan sammuttaakseen, ja siemausten välillä keskusteli vainajan hyvistä ja huonoista puolista. Nero, joka ei koskaan tuntenut syyllisyyttä, tunsi syyllisyyttä tästä rikoksesta. Hän usein tunnusti, että hänen äitinsä haamu vainosi häntä, ja että raivottaret ajavat häntä takaa ruoskilla ja palavilla soihduilla. Hän palkkasi persialaisia maagikkoja manaamaan hengen ja varmistamaan sen anteeksiannon."
Tacitus: "Monia turhia ennusmerkkejä havaittiin. Muuan nainen synnytti käärmeen ja toisen surmasi salama hänen maatessaan miehensä sylissä. Jopa aurinkokin pimeni äkillisesti ja salamat iskivät kaikkiin kaupungin neljääntoista osaan. Nämä enteet olivat niin vähäisessä määrin osoituksia jumalien huolenpidosta, että Nero vielä monia vuosia jatkoi hallitsemistaan ja rikoksiaan."
Kun Rooma paloi vuonna 64, huhuttiin että Nero oli kaupungin liekehtiessä noussut yksityiselle näyttämölleen ja laulanut laulua Troian tuhosta, etsien nykyisille onnettomuuksille esikuvaa menneisyydestä. Nero kuoli sotavuonna 68 bunkkerissaan työntämällä tikarin kurkkuunsa kansliapäällikkönsä avustuksella.
Kommentit