v%C3%A4kev%C3%A4mies_juhannus09.jpg

Vuonna 2011 vietettiin suomalaisen sarjakuvan 100-vuotisjuhlaa. Tapahtuma oli ajoitettu sillä perusteella, että Ilmari Vainion nuorena miehenä piirtämä albumi Tohtori Itikaisen tutkimusretki (1911) olisi ollut ensimmäinen suomalainen sarjakuva.

Pieleen meni.

Ilpo Lagerstedt keksi Tuulispään vuosikerrasta vuodelta 1909 Heino Aspelinin sarjakuvan Väkevämies, ja koko alan kotimainen historia meni kerralla uusiksi. Vuonna 2011 juhlistettiin sitten suomalaisen sarjakuva-albumin 100-vuotisjuhlaa.

Ensimmäinen Väkevämies, 1.12.1908:

v%C3%A4kev%C3%A4mies_011208.jpg

Joudumme vääntämään määritelmistä. Missä vaiheessa kuvitetusta kertomuksesta tulee sarjakuva? Missä vaiheessa moniruutuisesta pilakuvasta tulee sarjakuva? Ja jotta oikein menisimme huolella solmuun, muistamme toki että sarjakuvakin voi olla yksiruutuinen.

Väkevämies täyttää kaikki sarjakuvan tärkeimmät kriteerit: siinä on vakituinen päähenkilö. Siinä on puhekuplia. Siinä on toimintaa, jota ei voi ilmaista yhdellä kuvalla. Monista alkuaikojen protosarjakuvista saa aiheen pohtia niiden todellista olemusta. Aspelinin teoksesta ei.

Väkevämies ilmaantui esiin Kansalliskirjaston mikrofilmeiltä. Amerikansuomalaisista sarjakuvataiteilijoista kirjoittanut Lagerstedt etsi aiheeseen lisäaineistoa 1900-luvun alun pilalehdistä, kun Väkevämies kiinnitti hänen huomionsa. ”Hahmo toistui ja siinä oli puhekuplat. Se teki Väkevämiehestä sarjakuvan.” Tuulispään joulunumeroon piirretty "Väkevämies joulukuusta ostamassa" oli ensimmäinen suomalainen sarjakuva, josta Tuulispään sisällysluettelossa käytettiin nimitystä "sarjakuva". Yleisemmin "sarjakuviksi" kutsuttiin tuohon aikaan elävien kuvien jatkosarjoja.

v%C3%A4kev%C3%A4mies_230409.jpg

Aspelinilla on yllättävän moderneja ideoita. Ovatkohan ne peräisin elokuvista? ”Ehkä", miettii Lagerstedt. "Aspelin oli myös opiskellut ulkomailla, joten vaikutteet ovat tulleet ehkä maailmalta. Mutta kyllä meillä myös seurattiin ulkomaisia humoristisia lehtiä ja oltiin tietoisia amerikkalaisesta Keltaisesta Kersasta (Yellow Kid), jota Outcaultin hahmoa on pidetty ensimmäisenä sarjakuvahahmona”, Lagerstedt muistuttaa.

”Väkevämies on aikaansa sidottu, vähän karkea, mutta jostain pitää aina aloittaa. Tavallaan huvittavaa on se, että Heino Aspelinin isä J. R. Aspelin oli Suomen muinaistutkimuksen isä, ja poika taas on modernin sarjakuvataiteen uranuurtaja.”

Arkkitehti Heino Aspelin (1881-1957) oli 1900-luvun vaihteessa aktiivinen karikatyristi. Hänen tuotantoaan ilmestyi Tuulispään lisäksi tuon ajan suosituissa joululehdissä. Julkaisipa hän jo 1904 väripainatetun pilapiirrosalbumin, joka oli lehtitietojen mukaan ”ensimmäinen laatuaan maassamme”. Myöhemmin Aspelin toimi mainosgraafikkona ja Suomen Arkkitehtiliiton mainospäällikkönä, mistä virasta hän jäi eläkkeelle.

v%C3%A4kev%C3%A4mies_011009.jpg

Värikkäälle humoristille sattuu ja tapahtuu. Aspelin oli viimeinen henkilö, joka tapasi prokuraattori Soisalon-Soinisen murhanneen aktivistin Lennart Hohenthalin vankilassa ennen tämän pakoa. Tämä tapahtui päivää ennen kuin Aspelinin oli tarkoitus matkustaa Pariisiin taidetta opiskelemaan. Tutkimukset osoittivat, että Aspelinilla ei ollut osuutta Hohenthalin pakoon. Aspelin saattoi käydä vierailulla piirtääkseen muotokuvan. Eugen Schaumanistahan oli toimitettu jo ennen attentaattia muotokuva Tukholmaan kansainvälitystä levitystä varten.

Kaleva-lehti halusi selvittää asioita 13.10.1905 tähän tapaan: "Viimeinen wieras joka tiettävästi wankia käwi tapaamassa oli arkkitehti Heino Aspelin joka maanantaina klo 1/2 7 pyysi päästä puhuttelemaan wankia, joka oli hänen towerinsa ja ystäwänsä. Hra A. oli ilmoittanut lähtewänsä seuraawana päiwänä ulkomaille. Johtaja suostui A:n esitykseen. Wieras wietiin johtajan huoneeseen, jossa ensin tarkastettiin ne kolme pussia, jotka hän tahtoi wangille antaa. Niissä oli omenia, päärynöitä ja luumuja. Sitten tuotiin wanki huoneeseen, missä hän johtajan läsnä ollessa sai keskustella wieraansa kanssa. Kun keskustelu oli päättynyt, saatettiin wanki huoneeseensa. Jonkun ajan perästä saattoi wartija sitten hra Aspelinin ulos. Sen jälkeen tarkasti wahtimestari hedelmäpussit ja toimitti ne sitten wangille. Waikka sattuma näin ollen näyttää tahtowan langettaa jonkinlaisen warjon hra Aspeliniin ei tutkimuksissa kumminkaan ole ilmennyt mitään, joka antaisi aihetta luulemaan hänen olleen tawalla tai toisella osallisena wangin karkaamiseen. Niinpä owat hänen tuomansa hedelmät todellakin ostetut siitä liikkeestä, jonka nimi oli pusseissa, ja oliwat pussit myöskin kaupassa sidotut kiinni."

Näin noina värikkäinä aikoina.

v%C3%A4kev%C3%A4mies_291009.jpg

Voisiko vielä vanhempaa suomalaista sarjakuvaa lymytä jossakin odottamassa löytäjäänsä? ”Varmasti”, Lagerstedt miettii. ”Puhekuplia oli suomalaisissa pilakuvissa jo 1800-luvun puolella, myös juonellisia kuvasarjoja esiintyy 1800-luvun lehdissä. Itse asiassa Turmiolan Tommi oli jo varhainen sarjakuva, juonellinen kuvakertomus, jossa oli selittävät teksit, kuten Pekka Puupäässä tai Prinssi Rohkeassa 1900-luvulla. Hiukka ihmettelen, ettei Väkevämies ole ollut jo tunnettu. Kyllä noita 1900-luvun alun pilalehtiä sen verran on vuosien mittaan tutkittu.” Tuulispään sisällöstä on julkaistu yksi ainoa, 1970-luvulla ilmestynyt kokoomateos, jonka aineisto on tarkemmin päiväämätöntä sillisalaattia. Väkeväämiestä ei siinä esiinny ollenkaan.

Vanhimman suomalaisen sarjakuvan metsästyksessä Väkevämies on kuitenkin vasta alkua.