Siitä alkaen kun suuri humoristi Aristoteles loihe lohkaisemaan että ihminen on poliittinen eläin, on sopinut kysyä eikö pikemmin poliittinen ihminen ole eläin. Tämän rajoitetun näkökulman vastapainoksi on hyvä muistaa, että tunnetaan runsaasti eläimellisiä poliitikkoja, jotka ilahduttavat meitä suuresti inhimillisyydellään.

Vaikka populaari historia mielellään väittää toista, ei ole todisteita siitä, että keisari Caligula olisi koskaan nimittänyt hevosensa konsuliksi. Suetonius, jonka tarinoihin on lupa suhtautua kevyesti, kuvaa kyllä kuinka Caligula antoi arvoa lempihevoselleen. Incitatus asui marmorista rakennetusta tallissa, sillä oli purppuraiset loimet, jalokivillä koristetut länget, ja kahdeksantoista palvelijaa huolehti sen terveydestä. Mutta Suetoniuskaan ei väitä, että Incitatus olisi koskaan toiminut konsulina. Hän kertoo Caligulan leikitelleen ajatuksella, mikä ärsytti lupaavasti senaattia, joka epäili varsin aiheellisesti että siitä tehdään pilkkaa.

Maailman hulluna vuonna 1968 demokraattien valitsijamieskokous Chicagossa päättyi mellakointiin. Tyytymättömät opiskelijaradikaalit Abbie Hoffman ja Jerry Rubin tekivät tapahtumista omat johtopäätöksensä, julistivat demokraatit kirottujen republikaanien apupuolueeksi, ja valitsivat oman presidenttiehdokkaansa Pigasuksen. Koska kaikki yhteiskunnan pamput ja poliisit olivat yhtäläisiä sikoja, niin Pigasus myöskin. Mutta sillä oli yksi huomattava etu puolellaan. Toisin kuin poliitikot, Pigasus oli sentään rehellisesti sika. Nuorison kansainvälinen puolue Yippies vaati, että Pigasukselle kuuluvat samat oikeudet kuin muillekin ehdokkaille, salaisen palvelun suojelu kampanjamatkoilla ja oikeus kuulla henkilökohtaisesti presidentin ulkopoliittinen katsaus. Hoffman lähti sittemmin Woodstockiin saamaan selkäänsä Pete Townshendin kitarasta ja Pigasus muutti Amerikan suurimpaan kommuuniin, jonka nimi oli sattuvasti Sikatila.

Sao Paulon kaupunginvaltuuston vaaleissa 1959 ylivoimaiseksi ääniharavaksi osoittautui viisivuotias naarassarvikuono nimeltä Cacareco, joka keräsi yli 100 000 ääntä. Sarvikuonon osuus kaikista äänistä oli hulppeat 15%.

Vuoden 1959 paikallisvaaleja väritti perinpohjainen tympääntyneisyys sitkeään korruptioon, elinkustannusten kohoamiseen ja elintarvikepulaan. Näissä olosuhteissa äänestäjistö oli valmis antamaan koko vaaleille palttua. Jotta vaaleista ei olisi tullut täydellinen katastrofi, avuliaat opiskelijat painattivat 200 000 vaalilippua, joihin oli painettu Cacarecon nimi. Protestinhaluiset äänestäjät käyttivät niitä mielellään, sillä kuten muuan äänestäjä totesi ”parempi valita sarvikuono kuin aasi.” Sao Paulon eläintarhan johtaja ilmoitti odottavansa, että valtuutettu Cacarecon edustajainpalkkiot tulisivat eläintarhan tilille. Valitettavasti natsimaiset vaalivirkailijat ylenkatsoivat kansan tahtoa ja määräsivät seuraavaksi viikoksi uudet vaalit, mikä omalta osaltaan jarrutti demokratian juurtumista Brasiliaan monella vuosikymmenellä.

Vielä tänäänkin Brasiliassa ”Cacareco-ääni” tarkoittaa protestiääntä. Cacareco ei ollut kuitenkaan ensimmäinen eikä viimeinen laatuaan edes Brasiliassa. Jaboataon kaupunginvaltuustoon valittiin 1954 vuohi nimeltä Smelly. Cacarecon äänisaalis oli kuitenkin vertaansa vailla aina siihen asti kunnes Brasilian Banaanipuolue asetti kiukkuisen paviaani Tiaon ehdolle Rio de Janeiron pormestariksi 1988. Pettämättömällä vaalilupauksella ”Äänestä apinaa – saat apinan” Tiao keräsi joidenkin arvioiden mukaan peräti 400 000 ääntä ja sijoittui kolmanneksi, mutta koska demokratia ei ollut vieläkään juurtunut Brasiliaan, kaikki nämä äänet skandaalimaisesti hylättiin.

Vuonna 2000 elokuvaohjaaja Michael Moore ilmoitti asettavansa fiikuksen ehdolle kongressiedustajaksi ainakin 21:ssä vaalipiirissä, koska ”amerikkalaiset ansaitsevat parempaa”. Parempaa on tarjolla niissä Yhdysvaltojen piirikunnissa, joissa pormestarinvirka on seremoniallinen. Tehtävään on valittu ainakin Kentuckyn Rabbit Hashissa musta labradorinnoutaja Junior Cochran ja Teksasin Lajitasissa olutta juova vuohi Clay Henry III.