1683435.jpg

Suomalaisessa lastentarhassa on rangaistu lapsia sulkemalla heidät komeroon ja pakotettu heitä syömään omaa oksennustaan.

Lasten"suojelu"järjestöt eivät tietenkään ehdi joka paikkaan. Lasten hyvinvointia turvatessaan heillä on tärkeämpääkin tekemistä kuin pitää silmällä lastentarhojen ja koulujen henkilökuntaa, jonka ohjenuorana on management by perkele. He ovat liian varattuja keskittyessään suurempaa mielenkiintoa ansaitseviin kysymyksiin, olennaisiin ja tärkeisiin asioihin, joista aivan ensimmäiseksi on mainittava tarve kyylätä lehtikioskin luona, näkyisikö sarjakuvissa tissejä.

J'accuse.

Dragon Ballista seurasi eduskunnan naisverkoston eduskuntakysely, lasten"suojelu"järjestöjen kannanotto ja lukuisia haastatteluja. Nyt ei kuulu yhtikäs mitään. Miksi pitäisikään. On oletettava, että he ovat saavutuksiinsa erittäin tyytyväisiä. Juuri näiltä, Jumalan omin käsin Suomen kansan erityiseksi rangaistukseksi poimimilta asiantuntijoilta nämä suuret ammattikasvattajat ovat ohjenuoransa saaneetkin. 2000-luvun ajan on ansioituneilta kasvatuksen, opetuksen ja psykologian asiantuntijoilta ja oppituolien haltijoilta saatu uupumukseen asti kuulla, että ainoat taikasanat jotka ratkaisevat kaiken, ovat kuri, rajat ja auktoriteetti. Tätä on haluttu. Nyt tiedämme seuraukset. Pullamössöä ei totisesti suosita. Sitä ei ole lupa syödä ennen kuin se on kerran oksennettu ulos.

En halua dramatisoida. En välittäisi liioitella. Kun nyt kirjoitan, että tämä ammattikasvatuksen linja saa luvan päättyä Suomen tasavallassa täsmälleen tähän tai muuten se on vallankumouksen paikka, niin kirjoitan mielestäni itsestäänselvän, aivan yksinkertaisen ja arkisen toteamuksen. Yhtä arkista on mielestäni todeta, että vastustan tässä ajattelua, jossa nämä gangsterijärjestöt ja poliitikot ovat olleet innolla rinta rinnan mukana ja että viestini heille kuuluu, että ihmiskunnan hyvän nimissä heidän on täysin luvallista ja aiheellista vaihtaa alaa hyvän sään aikana. Seuraavaksi heille tarjoutuu tilaisuus uusille ammatinvalintasuunnitelmille kaltereiden takana. Sellaiseen luulisi sisältyvän heitä miellyttävää kuria, rajoja ja auktoriteettia.

Lapsistahan he hevon vitut välittävät, mutta aikuisten oikeus mielivaltaan kiinnostaa heitä suuresti. Sitä oikeutta he puolustavat rajoilla, kurilla ja auktoriteetillaan. Sitä he suojelevat, kun he sanovat suojelevansa lapsia. On kuitenkin täysin tarpeetonta verrata suomalaisia kuriin, rajoihin ja auktoriteettiin uskovia lastenhoitajia ja ammattikasvattajia natseihin. Natsit halusivat tappaa uhrinsa nälkään. Suomalaiset ammattikasvattajat pakkosyöttävät.

Ihmeellinen on yhteiskunta, joka pelkää niin paljon eriäviä mielipiteitä ja omaa tahtoa, että ne pitää kitkeä juurineen pienestä pitäen. Ihmeellinen on valtio, jossa tiettävästi elää jossakin lasten asian omakseen ottaneita naispoliitikkoja, jotka väittävät kannattavansa pehmeitä arvoja, mutta silloin kun heitä tarvittaisiin tai kysytään edes yhtä vaivaista näyttöä heidän pehmeistä arvoistaan, niin ensimmäistäkään esimerkkiä ei näy. Lämpimiä terveisiä eduskunnan naisverkostolle, Mannerheimin Lastensuojeluliitolle,  Pelastakaa Lapsille ja Väestöliitolle. Jos olette päättänyt olla hiljaa, niin jatkakaa ihmeessä samaan malliin. Suosittelen erittäin lämpimästi, että olisitte vaikkapa koko loppuikänne hiljaa - kaikkien suomalaisten elämän laatu paranisi kertaheitolla 200%.

Mistä pääsemmekin ilmiöön ihmelapset. Vanhan vitsin mukaan jokainen lapsi on vanhempiensa mielestä ihmelapsi, joten todellinen ihmelapsi on se joka on käsittämättömästi aivan tavallinen lapsi. Ilmiö on säilynyt meidän aikoihimme asti, mutta erityisesti ihmelapsia palvottiin 1700-luvulla. Kuvaukset heistä olivat 1950-luvun nuorten tietokirjojen lempiaineistoa, tarjosivathan ne korkean ja kohottavan esimerkin. Kuvauksissa tyypillistä on, että saavutettuaan hämmästyttävän tiedollisen tason, ihmelasten ruumis kuihtui pois.

6.2.1721 Lyypekissä syntynyt Heinrich Heineken tunsi ympäristönsä esineet ja osasi kutsua niitä nimeltä kymmenen kuukauden iässä. Kaksivuotiaana hän puhui latinaa ja ranskaa. Neljävuotiaana hän syventyi oikeustieteen opintoihin ja tutki lakikirjaa sekä Raamattua. Sitten hänen ruumiinsa lausui vastalauseensa. Heinrich Heineken menehtyi "hengenahdistukseen ja jäsenten turpoamiseen" 27.6.1726. Viimeisinä aikoinaan hän "kärsi tuskia liikuttavan kärsivällisesti. Vain kerran hän pyysi aivan tavallisia sisaruksiaan meluamaan vähemmän."

Niinikään 1721 syntynyt Philippe Baratier alkoi opiskella kieliä toisena elinvuotenaan. Hän eteni Heinekenia hitaammin ja taisi 12-vuotiaana monta Euroopan ja useita itämaisia kieliä. Hän oli perehtynyt matematiikkaan ja filosofiaan sekä kirjoitti ensimmäisen kirjansa, erään kiistakirjoituksen. 14-vuotiaana hän sai Hallen yliopistosta maisterin arvon. 19-vuotiaana hän kuoli luuydintulehdukseen eikä ehtinyt täysikasvuiseksi.

11-vuotiaana 1731 kuollut lyypekkiläinen Margarethe Tausch puolestaan syventyi ihmiskehon luurakenteeseen. Hän osasi kaikki ihmisen luut ulkoa ja piti vajaa 10-vuotiaana Lyypekin kirjastossa 45 minuuttia kestäneen puheen hyveestä. "Yhtä pirteä ja pystyvä kuin oli hänen mielensä, yhtä hento ja heikko oli hänen ruumiinsa. Hän kesti kahdeksan kuukautta vaikeaa sairautta, eikä riutuneisuudessaan valittanut muuta kuin että ei pystynyt jatkamaan opintojaan."

Muutamia kysymyksiä herää. Kuinka erikoisen etevää on loppujen lopuksi opetella luiden nimet ulkoa? Miksi ei oppisi lukemaan, ellei väkisin panna vastaan? Kuinka laaja sanavarasto itämaisten kielten taitajalla oli? Onko niin ihmeellistä lukea julkisesti ainekirjoituksensa? Näissä tarinoissa aina tunnutaan esitettävän, että ankara henkisten voimien käyttö olisi ollut ennenaikaisen kuoleman syy. Kun elettiin aikaa, jolloin lapsikuolleisuus ylipäätään oli korkea, miksi se olisi säästänyt "nuorta neroa" sen paremmin kuin muitakaan?

Carl Friedrich Gauss, Wolfgang Amadeus Mozart, Blaise Pascal, Torquato Tasso, Pablo Picasso, Michelangelo ja monet muut ovat valitettavia poikkeuksia säännöstä. Heidän varhaislahjakkuudestaan ei puhuta, koska he tekivät sen virheen, että jäivät henkiin – ainakin joksikin aikaa.

Tällaiset hahmot eivät ole 1700-luvun yksinoikeus. Time-lehti esitteli 1950 11-vuotiaan Bobby Gordonin. Hän leikki iltaisin intiaania ikätovereidensa kanssa. Aamun tullen hän syventyi opintoihinsa ja päivisin hän työskenteli laboratoriossa. Oppiarvo? Väitöskirjan laatinut kemian tohtori Clevelandista.

Vuonna 2008 10 vuoden iässä losangelesilaiseen yliopistoon tilastotiedettä opiskelemaan kirjoittautunut Moshe Kai Cavalin kiistää että kysymys olisi mistään erityisestä neroudesta. "Se on vain kovaa työtä", hän kuittaa asian. Vanhemmat eivät hevin lämmenneet ajatukselle, että heidän poikansa hyppisi luokkien yli, mutta lopulta he myöntyivät nähtyään kuinka pohjattoman tylsää heidän pojallaan oli.

Intialainen neljää kieltä puhuva Akrit Jaswal debytoi kirurgina yksinkertaisessa leikkauksessa 7-vuotiaana. Nyt 12 vuoden ikäisenä hän pystyy pohtimaan tulevaisuuttaan kypsästi. "Tunnen että velvollisuuteni on poistaa kärsimys maailmasta. Olisi kykyjeni haaskausta olla käyttämättä niitä viisaasti." Hänen idolinsa on Hämähäkkimies.

Ihmeaikuisista ei ole olemassa tietoa.

(Kuvassa minä itse, harmaata partaa kasvattava Victor Meldrew, jonka mielipiteisiin kulttuuriministerin avustajien ja lastensuojelijoiden kaltaiset elämänmuodot vastaavat arvatenkin tiedustelemalla minkäs ikäinen sinä saatanan kakara olet.)