104650.jpg

Schleswigin Tuomiokirkkoa restauroitiin vuosina 1938-1940. Maalaustaiteen tuntijoiden ja historiantutkijoiden ällistys oli suuri, kun Betlehemin lastenmurhaa kuvaavasta freskosta paljastui kalkkunoita vuosiluvun 1320 vierestä. Tuomiokirkko oli valmistunut vuonna 1408, eikä kalkkunoita tunnettu Euroopassa ennen Kolumbusta.

Syvällekäyviä teorioita esitettiin. Islantilainen Gudmundur Kamban päätteli, että kalkkunat olisivat saattaneet elää Grönlannissa sen lyhyen lämpimän jakson aikana, jolloin viikingit sen löysivät ja asuttivat. Sieltä nämä harvinaiset eläimet olisivat kulkeutuneet Norjaan ja lopulta Schleswigiin. R.Hennig vakuutti, että Amerikan löytäneet viikingit olivat pyydystäneet kalkkunoita ja kuljettaneet niitä mukana veneisssään jotta matkalla olisi tuoretta lihaa. Historioitsijat inttivät, että ensimmäiset eurooppalaisten kohtaamat kalkkunat näkivät espanjalaiset Meksikossa 1530, mutta poliittisista, asiantuntemuksellisista, ynnä muista hauskoista syistä Saksan sodanaikainen taidehistoria ja kulttuurikritiikki ei tuntenut suurta halua keskustella kalkkunoiden todellisesta alkuperästä.

Restaurointiliikkeen omistajan poika, firman kakkosmies ja käytännön asioita johtanut Dietrich Fey oli persoonallinen heppu. Hänellä oli pitkulainen pääkallo kuin vanhoilla egyptiläisillä, syvänsiniset silmät, ylipitkät silmäripset ja pikimusta tukka, vaatteet viimeisen päälle, ja käytös korostetun sulavaa ja eleganttia. Kun hän huristeli Schleswigin Tuomiokirkon eteen täyskeltaisella DKW-urheiluautolla kesällä 1937, königsbergiläinen taidemaalari ja restauroija Lothar Malskat oli myyty. Hän oli valmis tekemään mitä vain miellyttääkseen Feytä.

Herroilla oli yhteinen huoli. Edellinen tuomiokirkon restauroija Olbers oli 1888 kalkinnut huolettomasti keskiaikaisten maalausten jäänteet. Kansallisten taidearvojen hävitys oli ollut sietämätöntä. Asiaintila oli korjattava. Vallanpitäjät palkitsisivat sitä paitsi siitä avokätisesti. (Huomasitteko urheiluautoni, hyvä Malskat?) Niin Schleswigin Tuomiokirkko sai seinilleen paitsi kalkkunoita, myös monumentaalisen ”Salvator Mundi”-teoksen, jossa hyvin pohjoismaiset ja arjalaiset pyhimykset kutsuivat vihittyjä Uuteen Jerusalemiin, ja keskiaikaisen madonnan kasvojen malliksi Malskat valitsi elokuvatähti Hansi Knoteckin.

Lyypekin maamerkki, kaksitorninen tuomiokirkko, oli saanut pommituksessa osuman 1942. Kirkon keskilaivan seinämää oli ropissut alas ja alta oli paljastunut ennen tuntemattomia keskiaikaisia freskoja. Valitettavasti kirkon katto oli tuhoutunut samalla, joten kun töihin lopulta päästiin käsiksi 1948, maalauksista oli jäljellä vain haalistunut kuvajainen. Tehtävään tarvittiin kokeneita restauroijia. Paikalle saapuivat herrat Dietrich Fey ja Lothar Malskat, jotka rakennuttivat väliaikaisen katon, sulkivat ovet, ja kävivät töihin. Marienkirchen seiniltä alkoi hahmottua keskiaikaisia mestariteoksia. Kuinka yllättävää.

Ja miten yllättävän tutuilta vaikuttivatkaan pyhimystenkuvat, joita Lyypekin Marienkirche oli yhtäkkiä täynnänsä 18 kuukauden restauroinnin jälkeen. Ellei ajatus olisi ollut liian mielikuvituksellinen, olisi voinut väittää, että yksi pyhimyksistä muistutti erehdyttävästi Marlene Dietrichiä, toinen Malskatin sisarta Friedaa, kolmas hahmo oli ilmielävä Rasputin sädekehä päänsä päällä, ja eikös sama irvileuka ja humoristi maalannut vielä mukaan Tshingis-kaanin!

Kunnostetun kirkon avajaiset syyskuussa 1951 olivat huomattava kansallinen mediatapahtuma. Tilaisuutta kunnioitti läsnäolollaan liittokansleri Konrad Adenauer ja suurista freskoista julkaistiin kaksi lisämaksullista postimerkkiä. Aikalaisten arviot teoksista heittivät varovaisuuden ja pidättyvyyden tiehensä: ”Saksan taiteen suurimmat mestariteokset”, ”anonyymi taiteilija joka on ollut kansakuntamme suurin maalari”. Näitä otsikoita Malskat sai luettavakseen viikosta toiseen aikakauslehdistä samalla kun hän seurasi sivusta Feyn rikastumista. Malskatilla ei ollut sellaisia rahoja, DKW-urheiluautosta puhumattakaan. ”Kansakunnan suurin maalari” yritti kaupustella omia taulujaan, mutta huonolla menestyksellä.

Lokakuussa 1952 Lothar Malskat päätti paljastaa pelin. Hän pyysi asianajajaansa nostamaan syytteen itseään ja Feyta vastaan. Oikeudenkäynnissä Feyn ja piispanistuimen puolustus pyrki esittämään Malskatin taitamattomana ja lahjattomana diletanttina, joka ei osaa mitään, opi mitään, eikä pysty mihinkään. Malskat vastasi filmillä, joka näytti että kirkon seinät olivat työn alkaessa paljaat, ja sarjalla salaa otettuja valokuvia, joihin hän oli tallentanut työvaiheet. Malskatin puolustus teki maalarista viattoman, riistetyn neron (josta tämä huomiota herättänyt tapaus tekisi maailmankuulun, mutta sitä ei sanottu ääneen). Fey sai 20 kuukauden ja Malskat 18 kuukauden vankeustuomion. Freskot pestiin pois seinistä.

Vapauduttuaan Malskat toimi tilaustaiteilijana, joka erikoistui vanhoihin maalaustyyleihin. Jos hänen töitään haluaa nähdä, lähin osoite on Tukholma. Hän maalasi 1957 Kuninkaallisessa tennishallissa ja Tre Kronor –krouvissa vilautellen lehtimiehille innokkaasti käyntikorttiaan jossa luki ”Lothar Malskat – restauroija – impressionisti – ekspressionisti”.

Malskat oli naimisissa kahdesti, yritti kerran itsemurhaa, sai kaksi sydäninfarktia, ja maalasi 1981 viimeisen omakuvansa vasemmalla kädellä, koska oikea ei enää totellut. Viimeisinä aikoina hänelle piti seuraa kolme rottweileria. Hänet löydettiin kodistaan kuolleena helmikuussa 1988.

Väärennettyjä freskoja kuvaavat Marienkirche-postimerkit ovat tänä päivänä arvokkaita. Niiden ostamista harkitsevan on kuitenkin syytä tutustua kauppatavaraan huolellisesti, koska liikkeellä on väärennöksiä.