En perustakaan blogia "Äijä raivoaa tietotekniikasta", vaikka aihetta olisi. Raivoan niin paljosta muustakin.

Tämänpäiväinen Sana viikonvaihteeksi on omistettu kaikille niille lastentarhalaisille, jotka hokevat joka toisessa blogipostauksessa että mielipiteet eivät ole tietoa, ja kuvittelevat tällä ilmaisseensa jotakin sanottavan arvoista. Edellisessä postauksessa sivuttiin kirjoittamista ja tyyliä. Tämä on sille epäsuoraa jatkoa.

Kuten kirjoittajan ei pidä kappaletta aloittaa: Ennen vanhaan, ei edes kovin kauan sitten, oli kaikkien lukijoiden ja kirjoittajien tiedossa, että jokainen kirjoitus on luonnostaan laadittu kirjoittajan omasta perspektiivistä. Hyvän tyylin ohjeisiin kuului, että on täysin turhaa käyttää sellaisia ilmauksia kuin ”minun mielestäni”, koska kaikki tekstissä on joka tapauksessa sanottu ”minun mielestäni”.

Nykyään näkee vaadittavan, että tosiasiat ja mielipiteet olisi erotettava tiukasti toisistaan, ja yhä useammin motkotetaan, että tieto ei ole mielipide. En ole päässyt aivan perille, mistä siinä halutaan valittaa. Joko mielipidekirjoituksilta yhtäkkiä halutaan objektiivisuutta (mikä on hullunkurinen vaatimus) tai sitten suhtautuminen tietoon on muuttunut. Aivan kuin yhtäkkiä tiedosta kuin tiedosta olisi tullut kiistatonta (mikä on käsittämätön ajatus). Motkottajilta – joiden asia ja tavoite ja tarve sen julkituonnille ovat siis täysin hämäriä – olen ymmärtänyt lähinnä sen, että heidän mielestään tiedon näyttää tekevän kiistattomaksi se, että se on tietoa (mikä on puolestaan pöhköpäisin tautologia ja mediakritiikittömyyden huipentuma).

Mistä kymysys?

Tuolloin hämärässä muinaisuudessa esihistoriallisella 1990-luvulla, kun tätäkään aihetta ei oltu pilattu vouhotuksella, oli tapana olettaa, että jos asia-artikkelissa ei oltu siteerattu koko tietosanakirjaa, niin siinä tapauksessa tietoaineisto on valikoitu, ja valikointi on luultavasti perustunut kirjoittajan omaan harkintaan. Valikointia ei ehkä aina ole tehnyt juuri kirjoittaja itse, mutta hän on joka tapauksessa vastuussa toimittajankin valinnoista heti siitä hetkestä alkaen, kun antaa sen julkaistavaksi omalla nimellään.

Tällaisessa menettelyssä, tosiasioiden valikoinnissa, ei ole nähty ongelmaa, koska se on käytännön pakko. Objektiiviseksi sitä ei silti kannata mainostaa. Tämän vuoksi pidettiin hyvänä, että useat eri henkilöt kirjoittaisivat aiheesta eri näkökulmista. Jos puhdas ja tahraton objektiivisuus on saavuttamattomissa, pyrkikäämme edes monisubjektiivisuuteen. Se puolestaan ei toteudu, ellei noudateta muutamia liberaaleja periaatteita, kuten esimerkiksi sananvapautta, jota nykyään on muodikasta pilkata.

Ranskalaisia filosofeja tavataan kutsua henkeviksi ja tyylikkäiksi. Minusta he ovat sekavia tomppeleita, jotka selittävät termejä toisilla termeillä, ja kuvittelevat että sillä keinolla on selitetty jotakin, mutta tämä vaatisi oman juttunsa, jossa huitelisin raipalla saksalaisia kategoriauskovaisia samaan malliin. Ranskalaisten yhteinen taipumus on, että etenkin esseissään he lomittavat huoletta keskenään tosiasioita ja omia käsityksiään. Niin röyhkeää kuin se onkin, sellaista on ainakin tähän asti tavattu pitää ansiokkaana kirjallisuutena.

Jos omaa ajattelua esiintyisi enemmän, ihmiset päätyisivät yhä useammin samoista premisseistä radikaalisti toisistaan poikkeaviin johtopäätöksiin, ja vastaavasti päätyisivät samoihin päätelmiin täysin vastakkaisista lähtökohdista. Sellaista kukaties tarvittaisiinkin, ettei puhuttaisi tiedosta puolihuolimattoman laiskaan sävyyn kuin se olisi yksi, selkeästi määritelty kokonainen möhkäle, jolla on vain kaksi-kolme ulottuvuutta, eikä mitään haaraumaa eikä liitoskohtaa mihinkään muuhun,  kaikkein vähiten todellisuuteen, jossa tietoa eivät tuo julkisuuteen jumalaisen viileät keinoälyt, vaan kaikenkarvaiset kirjoittajat, joilla saattaa kaikista vastakkaisista pyrkimyksistä huolimatta olla silti omat rajoituksensa, kiinnostuksensa ja mielipiteensä joistakin asioista. Mutta ehkäpä olisi mahdollista käräyttää heidät valheenpaljastimella siitä synnistä, että he ovat ihmisiä.

--

Mielekkäämpää maailmanhistoriaa kohtapuolin. Aiheita on. Laiskuutta vielä enemmän.