1867499.jpg

Jatkokertomus Sodan ja rauhan miehet päättyy tältä erää latinalaisen Amerikan machishmon kahteen ruumiillistumaan, Paraguayn presidentti Lopeziin ja meksikolaiseen kenraaliin Santa Annaan.

Mariscal Francisco Solana Lopez Carrillo (1826-1870) sai parasta mahdollista koulutusta valtiomiesuralleen, sillä hänen isänsä, Paraguayn presidentti Carlos Antonio Lopez nimitti hänet jo varhain puolustusvoimien ylipäälliköksi ja sotaministeriksi, ja testamenttasi vanhimmalle pojalleen varapresidentin viran. Valtiollisten virkojen jakaminen jälkisäädöksellä oli tietysti tavallista merkittävämpi osoitus tasavaltalaisuudesta, eikä poika Lopez sellaista hyvällä katsonutkaan. Hän halusi enemmän. Hän kutsui koolle kongressin, joka valitsi hänet presidentiksi kymmenvuotiskaudelle alkaen 1862. Vaihtoehtoja oli, nimittäin Francisco Lopez, josta mairitteleva kuvaus kuului että herra presidentti kävellessään loi vaikutelman "hyökyaallosta ihmislihaa".

Lopez oli viettänyt 1850-luvulla puolitoista vuotta Euroopassa, lähinnä Ranskassa, missä hän hankki itselleen ranskalaisen rakastajattaren, kiinnostui Napoleonista, ja kutsui ranskalaisia uudisraivaajia asuttamaan Paraguayta. Siinä samalla hän teetti kopioita Napoleonin univormuista ja tämän kruunusta. Napoleonin esikuvallisuus alkoi ilmeisesti vaivata presidentti Lopezia jossain määrin, sillä hän piti itseään Etelä-Amerikan tasapainon varjelijana ja tämä tasapaino osoittautui niin kallisarvoiseksi, että sen puolesta kannatti vaikka sotia.

1864 Lopez esitti Brasilialle nootin, jossa varoitettiin Brasiliaa sekaantumasta Uruguayn sisällissotaan. Kun Brasilia ei vastannut, Lopez pidätti Mato Grosson kuvernöörin Asuncionin satamassa ja hyökkäsi armeijoineen kohti Mato Grosson timanttikaivoksia. Lopez halusi lähettää Uruguayhin pataljoonan taistelemaan brasilialaisten tukemia kapinallisia vastaan, mutta maantiede teki tepposet. Päästäkseen Uruguayhin joukkojen täytyi pyytää kauttakulkulupaa Argentiinalta, eikä Argentiinan presidentti Mitre suostunut sellaiseen. Lopez ei jäänyt katselemaan kuinka Mitren uppiniskaisuus vaaransi Etelä-Amerikan tasapainoa, joten Paraguay julisti sodan myös Argentiinalle. Tasapainon ainoa varjelija Paraguay sai havaita sotivansa yksin sekä Brasiliaa että Uruguayta että Argentiinaa vastaan. Sota kesti vuoteen 1870 ja siitä tuli aivan uskomaton.

Paraguayn armeijassa joukkoja koulutettiin kovalla kädellä. Ne, jotka selvisivät koulutuksesta hengissä,  pääsivät joukko-osastoihin, joissa joka kolmas mies oli vakoilija, jonka tehtävänä oli raportoida mahdollisesta pelkuruudesta ja maanpetturuudesta. Näiden epäsuotavien ilmiöiden tarkka valvonta tuli tärkeäksi sen jälkeen kun presidentti Lopez oli laatinut asetuksen, jossa antautumisesta rangaistiin kuolemalla. Rintamalla vakoilijan tehtävä oli ampua jokainen, joka osoitti hetkellistäkin taisteluhaluttomuutta. Vainoharhaisuus levisi niin laajalle, että urhea Paraguayn armeija lähestyi vihollista selin, takaperin kävellen, koska omat vakoilijat pelottivat enemmän kuin vihollinen.

Presidentti Lopezin kuria ja auktoriteettia toteltiin myös kotirintamalla. Hänen kunniakseen on sanottava, että hän ei ollut nepotisti, sukulaisten suosija. Kun Lopezin 70-vuotias äiti oli tunnustanut presidentille, että poika on todellisuudessa äpärä, presidentti piiskautti äitinsä julkisesti ja sen jälkeen teloitti hänet. Tämä tapahtui 1868, jolloin sotanni oli erityisen kova, mikä sai Lopezin keksimään että vihollisen viides kolonna oli soluttautunut hänen valtakuntansa kaikkiin sopukoihin. Lopezin veljet, kälyt, ministerit, tuomarit, upseeristo, papisto, virkamiehet jne joutuivat laajamittaisen puhdistuksen kohteiksi. Samaan aikaan Lopez yritti saada itsensä julistetuksi pyhimykseksi.

Vuoteen 1870 mennessä kampanja Etelä-Amerikan tasapainon varjelemiseksi oli onnistunut viimeistä piirtoa myöten. Paraguayn väkiluku oli pudonnut puoleen ja miespuolisesta väestöstä 90% oli kuollut, joten koko maassa jäljellä oli 28 000 miestä, ja nämä luvut olivat "varovaisia arvioita". Lähes sukupuuton partaalle kuihtuneesta Paraguaysta ei ollut enää ikinä harmia Etelä-Amerikan tasapainolle. Lopez ammuttiin hänen paetessaan viimeisestä taistelusta, joten hänen ohjesääntöäänkin noudatettiin loppuun saakka.

Francisco Lopezia ei pidä sekoittaa historioitsija Francisco Lopeziin, joka kirjoitti 1510 paljon mainetta ja myöhemmin erittäin ikäviä arvosteluja niittäneen teoksen Uuden Maailman asuttamisesta käymättä koskaan paikan päällä, eikä varsinkaan meksikolaiseen barokkimessujen säveltäjään Francisco Lopeziin.

Meksikolainen kenraali Antonio de Padua Maria Severino Lopez de Santa Anna y Perez de Lebron (1794-1876) otti ensiaskeleensa sotilasuralla liityttyään 16-vuotiaana vasta itsenäistyneen Meksikon armeijaan. Hän taisteli intiaaneja vastaan, osallistui Teksasin vallankumoukseen, ja vaihtoi pari kertaa puoltakin, kunnes lopulta kääntyi Meksikon keisaria vastaan ja oli julistamassa Meksikoa tasavallaksi 1823. 1829 espanjalaisten viimeinen yritys valloittaa siirtomaansa takaisin epäonnistui ja Santa Annasta tuli kansallissankari. Hän ilmoitti vetäytyvänsä julkisesta elämästä "kunnes kansani jälleen tarvitsee minua", mikä tapahtuikin neljä vuotta myöhemmin, jolloin hän kaappasi vallan ja julistautui ensimmäisen kerran presidentiksi. Sittemmin hän julistautui 13 kertaa presidentiksi vuosien 1833-1853 välillä.

Ranskalaisia vastaan taistellessan 1838 Santa Anna menetti toisen jalkansa. Kenraalin jalka oli huomattava kansallinen todistuskappale Meksikon antamista uhrauksista, joten sille järjestettiin viralliset sotilaalliset hautajaiset, joita kunnioitti läsnäolollaan huomattava kutsuvierasjoukko. Tilalle Santa Anna järjesti korkkijalan, mutta pirulliset amerikkalaiset varastivat sen meksikolais-amerikkalaisessa sodassa 1846-1848. Arvokas sotasaalis, Santa Annan korkkijalka, on näytteillä Illinoisin kansalliskaartin museossa Springfieldissä.

Santa Anna, "Lännen Napoleon", oli ennakkoluuloton strategi. Kun meksikolaiset saivat saaliiksi suuren määrän vihollisten univormuja, hän käski joukkonsa sonnustautumaan niihin ja yllättämään näin vihollisen. Seurauksena oli kaoottinen sotku, eikä suunnitelmaa kokeiltu enää toiste. 21.4.1836 San Jacinton taistelussa hän kylmäverisesti komensi joukkonsa viettämään siestaa. Läheisessä metsikössä piileskelleet jenkit eivät osoittaneet minkäänlaista urheiluhenkeä, vaan kävivät nukkuvien meksikolaisten kimppuun huudellen vieläpä "Muistakaa Alamo!". Koko Santa Annan armeija oli tuhottu 18 minuutissa. Kun Santa Anna tokeni kauneusuniltaan ja totesi tilanteen, hän parahti "Vihollinen on kimpussamme!" ja karautti ratsain pakoon paikalta, mutta se ei paljoa auttanut. Hänet vangittiin seuraavana päivänä.

Tehtyään kansakunnalleen näin huomattavia palveluksia meksikolaiset päättivät, että paras tapa osoittaa kiitollisuutta Santa Annaa kohtaan oli karkoittaa hänet maasta. Hän eli maanpaossa mm. Kuubassa, Jamaikalla, Yhdysvalloissa ja Kolumbiassa ja kun Meksiko tarvitsi kokenutta kenraalia tai vallankumoukselliset keulakuvaa, hänet kutsuttiin kiireesti takaisin kotiin. Hänen viimeinen presidenttikautensa oli yhtä korruptoitunut kuin aiemmatkin. Täyttääkseen valtion kassaa, joka Santa Annan läsnäollessa hupeni yllättävän nopeasti, Santa Annan Meksiko myi halukkaasti Yhdysvalloille niitä osavaltioita, joista hän itse oli niin ankarasti taistellut. Santa Annan kutsuneet kapinallisetkin saivat tarpeekseen, joten kun kansallissankari oli karkoitettu taas kerran Kuubaan, hänet tuomittiin poissaolevana maanpetoksesta ja hänen omaisuutensa takavarikoitiin.

Santa Anna tupsahti vanhojen vihollisten keskelle New Yorkiin ja esitteli chiclen, puukautsun, joka oli purukumin raaka-ainetta. Hän laivasi Amerikkaan purukumia, mutta ei onnistunut lyömään rahoiksi. 1874 hänelle tarjottiin armahdus ja hän palasi elämänsä viimeiseksi kahdeksi vuodeksi Meksikoon. Kun hänen taistelujensa vuosipäivää juhlittiin, häntä ei kutsuttu paikalle. Jalkapuoli entinen kenraali kuoli epähenkilönä ja keppikerjäläisenä.