1332874394_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Muutaman viime viikon aikana minulle on selvinnyt, että kaikki mitä on koulussa opetettu, on ollut taas kerran väärin. Sen jälkeen selvisi, että se olikin ollut oikein. Yrittäisivät päättää.

Ensimmäinen ristiretki, Lalli tappaa piispa Henrikin Köyliön järven jäällä 1155, marttyyrikuolema ja Suomen ensimmäinen pyhimys. Totta vai tarua? Mieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi.

TV:n jännittäviin arkeologiadokumentteihin Suomi ei luultavasti koskaan pääse. Niukkuudessa on oltava käytännöllinen. Suomen kuninkaat ja heidän valtakuntansa eivät jättäneet kirjallista jäämistöä, he eivät rakentaneet kivestä suuruutensa mahtipontisia monumentteja vaan tarpeellisia linnoituksia, he eivät lyöneet omaa rahaa vaan jäljittelivät muita, ja hallinnon pienimuotoisuuden selittää ennen kaikkea se, että suomalaisia oli hyvin vähän. Turun väkiluvuksi noin vuonna 1400 on arvioitu 4000 henkeä.

Vanhin tunnettu suomalainen asuinpaikka, 7300 eKr, on löydetty muinaisen Ancylusjärven rannalta Lahdessa. 9000 vuoden ponnistelujen jälkeen oli päästy siihen, että Hollolan (tunnettu tällä nimellä 1200-) väkiluku oli ennen isoavihaa ja muita onnettomuuksia vuonna 1634 kerrassaan 1922 henkeä. Koko Suomen väkiluku Ruotsin tilastollisen keskuslaitoksen aloitusvuonna 1750 oli 421 537, miesten keski-ikä 25,5, naisten 27,5 vuotta. Täsmälleen tuon verran väestöä pystyttiin ruokkimaan perunaan epäluuloisesti tutustuvassa maassa tuon ajan maanviljelystaidolla, ja silti normaaleinakin satovuosina syötiin pettua. Kotieläimet eivät olleet aivan uusinta uutta muotivouhotusta. Pari vuotta sitten löytyi Nakkilasta 3000 vuotta vanha naudanhammas.

Tuntuu mahdolliselta, että ilmaston viilentyessä ja lämmetessä vuosituhansien aikana Suomessa on käynyt yrittelemässä yksi jos toinenkin uudisraivaajakolonna. Pahimmassa tapauksessa heille on käynyt kuin viikingeille Grönlannissa. Ketkä heistä jäivät henkiin ja mistä he tarkkaan ottaen tulivat, on kiinnostavan väittelyn aihe pitkäksi aikaa eteenpäin. Veikko Huovisen lukijoille tämä ei ole uutta. He ovat tienneet jo kauan, että Suomen ensimmäinen asukas oli eksynyt poloinen bushmanni. Päijänteen nimi ei ole suomalaisugrilaista juurta. Kukaan ei tiedä, mistä se on tullut.

Mitä siis tekivät Ruotsin kuningas Eerik ja piispa Henrik ristiretkellä tässä vähäväkisessä ja köyhässä maailmankolkassa kesällä 1155?

Keskiaikana pohjoismaiden rikkain kaupunki oli Visby Gotlannissa. Gotlannista on löydetty yhtä paljon 1000-luvun arabialaisia dirhameita kuin koko islamilaisesta maailmasta yhteensä ja Gotlannin teroitinkiviä ja koruja on kaivettu esiin kaikkialta Itämeren alueelta. Gotlanti kunnostautui vaihtamalla omistajaa noin 20 vuoden välein ruotsalaisilta tanskalaisille, tanskalaisilta Teutonien ritarikunnalle, joka myi sen takaisin Kalmarin unionille, jonka purkauduttua saarella hallitsi tasavalta, joka myi itsensä Erik Pommerilaiselle, joka nimitti jälleen tanskalaisen kuvernöörin, ja alan uskoa että sillä saarella tapahtui aivan mitä tahansa.

Iltahämärä Visbyssä vuonna 1300. Krouvin ovesta tulee sisään reissussa rähjääntynyt merimies, joka iskee nahkakukkaronsa pöytään ja katselee ympärilleen.
- Uutisia pohjoisesta. Siellä soditaan.
- Kapisia oravannahkoja nurkkamaissa, ei kiinnosta yhtään, tuhahtaa kaveri uunin viereltä. – Sanopa kannattaisiko minun välittää Hansan kalottilakeille kuparia Falunista, jonka he lupaavat maksaa tinalla ja hopealla. Onko niihin luottamista? Se Lyypekin nousukaskaupunki alkaa peijuuna hyppiä nenille. Tuottavat kaikenlaista kopioitua halparihkamaa, jossa lukee Made in China ja polkevat hintoja!

Ensimmäinen ristiretki ei ollut välttämättä ollenkaan ristiretki. Sen aikaan noin vuonna 1150 Suomessa oli jo kristittyjä kautta maan. Käsitys  kalevalaisesta luonnonromanttisesta pakanakulttuurista, joka verellä ja väkivallalla riistettiin tai kiellettiin, on kovin dramatisoitu versio.

Kalevalan 50. runossa ”Hiien huoralle” Marjatalle (jolle ei anneta sijaa missään majatalossa) puolukasta syntyvä lapsi ei tule maailmaan miekka kädessä. Itse asiassa se on Väinämöinen, joka ehdottaa että vieraslajia lyödään puulla päähän, jolloin lapsi alkaa puolustuksekseen puhua. Ihmelapsi ja Väinämöinen käyvät tietäjien kamppailun, jossa katsotaan kumman tieto on suurempaa. Kun lapsi osoittaa, että hän tietää ihmisten salatuimmatkin menemiset ja tekemiset, niin Väinämöinen katsoo että hänen mahtinsa on murrettu. Hän lähtee veneellään kukaties Harmaisiin satamiin muristen mennessään, että antaapa ajan kulua, vielä minua pyydetään takaisin. Kalevala loppuu siihen, syntyhetkeensä. Jos kansanrunoudelta on kysyttävä mieltä ja tarkoitusta, niin tässä se on selvästi ilmoitettu. Se syntyy totiseen tarpeeseen, jotta menneisyyden voimalliset sanat säilyisivät muistissa sen päivän varalta jolloin Väinämöistä jälleen tarvitahan.

Näin kävi Karjalassa, jonka kautta kieleen tuli venäläisperäiset sanat Raamattu, pappi, ikkuna, risti ja pakana. Entä Länsi-Suomessa?

Perinteinen kertomus, Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen 1869: ”Tähän aikaan w. 1152 Ruotsinmaalla käwi paawillinen legaatti, Albanon kardinali-pispa Nikolas, eräs Anglosaksin-sukuinen mies, joka kaksi wuotta myöhemmin itse nousi paawin-istuimellem ottaen nimen Hadriano IV. Hänen käyntinsä Ruotsissa tarkoitti tämän maan likempää yhdistämistä paawilliseen kristikuntaan. Se mies, joka nykyänsä oli pispana Upsalassa, nimeltänsä Henrik, oli niin kuin paawikin Englannista kotoisin ja arwataan myöskin kiihoittaneen kuninkaan uskonnollista intoa. Koska siis Eerikin walta omassa maassa oli wakaantunut, hän w. 1157 kokosi risti-armeijan ja purjehti meren yli Suomeen, wieden mukaansa Henrik-pispan ja muita pappeja. Muutoin owat tiedot tästä retkestä warsin waillinaisia.”

Uudistettu kertomus sanoo aivan toista. Mika Kallioinen 2001: ”Jo pitkään on tiedetty vääräksi kuva, jonka mukaan piispa Henrik ja Ruotsin kuningas Eerik toivat 1150-luvulla kertaheitolla Suomeen kristinuskon ja kuninkaanvallan ns. ensimmäisen ristiretken yhteydessä. Jonkinlainen ledung eli merisotaretki on Sveanmaalta varmasti tehty, mutta se on voinut kestää vain kesäkauden ajan eikä sen vaikutus ole voinut olla pysyvä. Ristiretkeen on tutkimuksessa suhtauduttu epäilevästi, koska siitä kertovat tiedot ovat peräisin huomattavasti myöhemmin syntyneistä ja keskenään ristiriitaisista legendoista, Legendat ovat tendenssimäisiä kuvauksia, joiden tarkoituksena oli legitimoida oman valtapiirin toimia. On kiinnostavaa että piispa Henrikin marttyyrikuolemasta esiintyy kaksi erilaista tulkintaa. Noin vuoden 1300 paikkeilla kirkon piirissä syntynyt Pyhän Henrikin legenda kertoo, miten piispa kuoli suomalaisen, nimeltä mainitsemattoman murhamiehen käsissä, kun piispa oli tätä ensin nuhdellut. Suomenkielisessä Pyhän Henrikin surmavirressä sen sijaan Lalliksi nimetyn murhaajan motiiviksi esitetään piispan ja hänen seurueensa Lallin talossa vaatima kestitys. Kirkollinen versio kuvaa järjestyksen ja uskon tulemista maahan. Suomenkielinen versio vastustaa kirkon maahan tuomaa verotusta.”

Voiko Pyhän Henrikin kenotafia Nousiaisten kirkossa pitää Suomen ensimmäisenä sarjakuvana? Tässä pidetään. Maunu II Tavastin 1429 lahjoittaman messinkisarkofagin kaiverruksessa on kuvattu kaksi näytöstä. Kuvien yläosassa sotilaat käyvät sotatoimia, alaosassa piispa suorittaa kirkon toimia. Armeijat kohtaavat toisensa rannalla, piispa näkee maatyöläisiä askareissaan. Toisessa näytöksessä armeijat ottavat yhteen ja piispa kastaa ihmisiä, jotka ovat heittäneet aseensa maahan. Ja nyt tarkkana. Rantautuvien laivojen mastossa on Ruotsin lippu, kolme kruunua. Heitä vastassa olevilla miehillä, joilla on miekat, jalkajouset ja kypärät (kaikkea muuta kuin kivikirveitä), on oma lippunsa.

1332874378_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tätä kuvaa voisi joutessaan tuumiskella useammankin hetken. Onko lohikäärmelippu geneerinen barbaarien tunnus, vai tarkoitetaanko sillä tässä todella muinaissuomalaista valtionlippua? Ja mitä tarkoittaa soturien takana seisova alastonpatsas kreikkalaisella jalustalla? Olen tavattoman huono ja haluton ymmärtämään symboleja, mutta ei tätä vastakkainasettelua voi oikein nähdä siten, että vastakkain olisivat sotilasmahti ja barbaria, ellei barbaareiksi katsota ruotsalaisia. Heidän veneissään ei ole antiikkisia kuvapatsaita. Olkoonkin, että marmoripysti on jokseenkin heikko sota-ase.

Pyhän Henrikin marttyyrikuolema mainitaan ensimmäistä kertaa Turun Tuomiokirkon Mustassa Kirjassa Paavin kirjeessä, joka on päivätty Avignonissa 11.11.1353, 200 vuotta tapahtumien jälkeen. 9.11.1442 paavi mainitsee, että Henrikin jäännösten uudelleenhautaamisen kunniaksi on pidetty riemujuhla ja että ”Et si cuncta loca sacra, sub sanctorum vocabulo fundata, digna debeant reuerencia venerari, merito et loca in honorem et sub vocabulo sancti Henrici martiris, qui en vita et morte diuersis fulgebat et fulget miraculis”. Aitona uskon miehenä Henrik oli tehnyt siis ihmeitä niin eläessään kuin kuollessaan, ja jos ei olisi tehnyt niin ainakin olisi pitänyt. Kun piispa Henrikistä tehtiin pyhimys, siirrettiin kaksi tuolloin merkittävää pyhimystä ja heidän nimikkopäivänsä Henrikin päivän tieltä toiseen ajankohtaan. Miksi, Vatikaani ei kerro.

Piispa Henrikin surmavirsi (trad.) sanoo, että Henrik kasvoi Kaalimaassa. Jos ja kun kyseessä oli se Englannista Upsalaan siirtynyt apupiispa, joka osallistui Suomen kirkon uudelleenjärjestelyihin noin vuonna 1150, niin hän todella syntyi Gaelien maassa, tuli tänne, katsoi ansaitsevansa pakkokestitystä suurena ja tärkeänä herrana, mistä hyvästä talonpoika Lalli pahansuisen suomalaisen vaimonsa yllyttämänä suuttui, ja tappoi pöyhkeilijän Köyliön järven jäällä vuonna 1155. Vastaavia tapauksia päivittäin pikku-uutisissa. Tekijä oli poliisin vanha tuttu.

Suomalainen tulkinta sanoo usein, että Lallin tekemisillä syyllistettiin suomalaisia ja motivoitiin valloitusretkiä. Mutta entä ruotsalaisten puoli asiasta? Ruotsin kuningas Erik, jota kutsutaan surmavirressä Henrikin veljeksi, surmattiin puolestaan Upsalan kirkossa keväällä 1160. Jos he järjestivät ristiretken yhdessä, kuten surmavirsi kertoo ja kenotafi näyttää, ja kummatkin tulivat tapetuiksi hurskautensa takia, niin Vatikaani sai tästä mainion aiheen vaatia kahdelta kansalta synnintuntoa ja kuuliaisuutta ja sai samalla kaupan päälle marttyyreita, joita kumpikin kansa saattoi palvoa. Aivan erinomainen pakettiratkaisu. Nyt marttyyreita alessa, kaksi yhden hinnalla!

Pyhän Henrikin kallo suljettiin Turun tuomiokirkon sakariston komeroon, josta se kaivettiin vahingossa esiin vasta 1924.  Muutamia vuosia sitten pääkallo lähetettiin Upsalaan radiohiiliajoitukseen. Tuloskin tuli. Kallo on noin vuodelta 1160. Ja tämä heti sen perään, kun oli ehditty painaa kirjoihin ja kansiin uudemman historiankirjoituksen mukaisesti, että Ensimmäistä ristiretkeä ei ole koskaan ollut ja jopa Henrik olisi keksitty hahmo.

Tosin kallossa ei ole kirveenjälkiä.

Kenen, radiohiiliajoituksen mukaan noin vuonna 1160 kuolleen henkilön pääkallo sitten löytyi Turun Tuomiokirkon komerosta, jos se ei voi olla piispa Henrik? Yksinkertaista. Se voi aivan hyvin olla piispa Henrik. Häneltä voi turvallisesti kysyä, mikä oli Ensimmäisen ristiretken todellinen luonne, laajuus ja tarkoitus, ja miten hänelle todellisuudessa kävi, sillä hän ei ole enää koskaan kenenkään puolella, eikä vastaa kenenkään harmiksi. Jos vastaisikin, niin hän lausuisi ”Kasvoi ennen kaksi lasta, toinen kasvoi kaalimaassa, toinen Ruotsissa yleni”, sillä lohikäärmelipun alla taru kertoo enemmän kuin totuus, ja totuus, no, se on tarinoista jännittävin.