Nyt kun huomiotalous on keksitty uudelleen, on vain ajan kysymys, milloin palataan perinteisiin amerikkalaismallisiin showmaisiin markkinointitempauksiin. Jotkut väittävät, että ne eivät ole ikinä menneetkään pois muodista. Mikäli mielikuvituksellisuus ja kekseliäisyys on kelvollinen mittari, niin siinä tapauksessa markkinoinnin ja PR:n alan legendaarisimpia hahmoja on Jim Moran.

James Sterling Moran (1907-1999) syntyi savupiipuntekijän poikana Virginiassa. Hänen leipälajinsa selvisi jo varhain. 12-vuotiaana hän joutui liikenneonnettomuuteen, kun auto töytäisi hänen polkupyöräänsä. Kun säikähtäneelle ajajalle selvisi, että poika oli selvinnyt hengissä, hän lahjoitti Moranille sadan dollarin setelin korvaukseksi. Jim-poika  häipyi New Orleansiin, eikä palannut kotiinsa ennen kuin kahden viikon kuluttua, kun rahat oli loppu.

Moran jätti opintonsa kansakoulun jälkeen. Hän ansaitsi elantonsa kiertoajeluoppaana Washingtonissa, eteni lentoyhtiön virkailijaksi, ja perusti äänitysstudion, jossa Kongressin jäsenet levyttivät puheitaan ja vaalimainoksiaan, jotka postitettiin radioitavaksi kotiseutujen paikallisille radioasemille. Moran tutustui moniin poliitikkoihin ja tarjoutui vetämään heidän kampanjointiaan. Ala oli juuri häntä varten, sillä hänen kerrottiin tokaisseen usein "Ei ole mitään niin vähäpätöistä kuin tosiasiat".

Sotavuoden 1944 presidentinvaaleissa oli jälleen ehdokkaana jo 12 vuotta presidenttinä istunut Franklin D. Roosevelt. Rooseveltin leiri vetosi vanhaan sananparteen, jonka mukaan keskellä virtaa ei voi vaihtaa hevosia. Moran osoitti hokeman vääräksi. Hän ajatti vankkurit Nevada-jokeen ja vaihtoi hevoset valjakon edestä keskellä virtaa. Tämä ei kuitenkaan riittänyt äänestäjiä vakuuttumaan siitä, että olisi syytä äänestää republikaaneja.

Moran kävi muidenkin sananparsien kimppuun. Hän etsi neulaa heinäsuovasta kymmenen päivän ajan kunnes löysi sen. Tällä tempauksella Moran mainosti kiinteistöä, joka oli myytävänä.

1940-luvun vaihteessa Moran hankki kahdelle swing-orkesterille, The Merry Macsille ja Tommy Dorseyn orkesterille huomiota järjestämällä kaikkien aikojen levynjulkistamistilaisuuden. Levyjä "Shoot the sherbet to me, Herbert" ja "Pass the meatballs to me Dominick, my boy" markkinoitiin New Yorkin Waldorf Astoria -hotellissa, jonne oli järjestetty lukuisia sherbettejä, lihapullia, sekä Dominick- ja Herbert -nimisiä henkilöitä. Tuloksena oli valtaisa ruokasota.

Samaa luokkaa oleva PR-tapahtuma nähtiin jo kieltolain päättyessä. Kaksi huippuluokan cocktailmestaria hankittiin kilpailemaan siitä, kumpi loihtisi parhaan mahdollisen juomasekoituksen Pimm's -ginistä, ja heidän kemiallisten kokeidensa tuloksia tarjoiltiin asiasta päättävälle yleisölle New Yorkin kadulla.  

1946 Moran mainosti menestysromaaniin "Muna ja minä" perustuvaa elokuvaa hautomalla strutsinmunaa 19 päivää 4 tuntia ja 32 minuuttia, kunnes strutsi kuoriutui.

Lopulta Jim Moran onnistui mainosmielessä siinäkin, mikä Timothy Dexteriltä oli jäänyt tekemättä. Moran myi jääkaappeja Alaskan eskimoille. "Jääkaappi on mainio keksintö" totesi eskimo mainoksessa. "Siellä juomat pysyvät sulana!"

Moranin kaikkien aikojen kuuluisin tempaus piti tapahtuman New Yorkin keskuspuistossa. Moran, innokas leijaharrastaja, oli keksinyt että leijoihin voitaisiin kiinnittää kääpiöitä, joilla on mukanaan mainoskyltti. Näin syntynyttä mainostilaa voisi myydä halukkaille tahoille kampanjatarkoituksiin. Poliisi kielsi ehdottomasti moisen suunnitelman. Moran raivosi synkkänä lehtimiehille ja lausui monesti siteeratut sanansa, jotka kasvattivat entisestään hänen mainettaan: "Tämä on surullinen päivä amerikkalaiselle kapitalismille, kun mies ei voi edes lennättää kääpiötä leijalla keskuspuistossa!"

Jim Moranin tavaramerkkinä oli pitkä liehuva valkoinen parta. Hän soitti klassisia kitararondoja, piti shampanjasta ja luki paljon kaunokirjallisuutta. Hän kuoli rauhallisesti kotonaan 91-vuotiaana nautittuaan pitkistä eläkepäivistä.