902057.jpg

Vuosina 1636-1637 Alankomaissa houkuttelevin sijoituskohde ei ollut Itä-Intian Kauppakomppania, ei pankkitoiminta, eikä arvometallit. 1630-luvun ajan hollantilaiset spekuloivat innokkaasti tulppaaneilla. Tulppaanien hinta noterattiin useiden Alankomaiden kaupunkien pörsseissä. Kiihkeä futuurikauppa arvokkailla kukkasipuleilla johti hillittömään ja ansiottomaan arvonnousuun, mikä kupla aikanaan puhkesi vääjäämättä. Taloustieteen näkökulmasta 1630-luvun tulppaanimania oli historian ensimmäinen markkinakupla, mutta ei suinkaan viimeinen.

Tulppaanimanian tarina ei kuitenkaan kerro niinkään tulppaaneista, kuin rahapolitiikasta. Alankomaiden hallituksen toimilla liikkeellä olevan rahan määrä kasvoi valtavasti, mikä loi puitteet spekulaatioille ja huonoille sijoituksille. Tämä tapahtumien kulku on toistunut jatkuvasti historian kuluessa.

Kun Espanja valloitti Uuden Maailman, Eurooppaan alkoi virrata arvometalleja enemmän kuin koskaan aiemmin. Tämä sai aikaan yleisen hintojen laskun. Kun Perun Huancavelicassa löydettiin elohopeakaivos 1572, hopean erottaminen malmista helpottui huomattavasti, jolloin Bolivian hopeatuotanto ryöpsähti ennätyslukemiin. Hollantilaiset, joilla oli yksinoikeus Japanin kauppaan, puolestaan laivasivat Eurooppaan puolet Japanin hopeatuotannosta. Hopean arvo romahti. Euroopassa mentiin niin pitkälle, että hopeakaivoksia suljettiin, koska täällä hopean louhiminen ja jalostaminen muuttui kalliimmaksi kuin hopean arvo.

Abbe Raynal huomauttaa, että siinä missä portugalilaiset varastivat intialaisilta, hollantilaiset varastivat portugalilaisilta. Puolen vuosisadan aikana Hollannin Itä-Intian Kauppakomppania kaappasi yli 300 portugalilaista alusta jotka oli lastattu itämaiden saaliilla. Tämä tuotti Hollannin Itä-Intian Kauppakomppanialle huomattavia voittoja. Kaksinkertaisen rosvouksen ansiosta idän kulta ja hopea löysi tiensä Amsterdamiin.

Niinpä 1630-luvulla hollantilaisilla oli rahaa enemmän kuin koskaan ennen. Varallisuuden äkillinen kasvu ruokki ilmapiiriä, jossa etsittiin kuumeisesti sijoituskohteita joissa epäiltiin piilevän mahdollisuuksia huomattaviin voittoihin. Yksi niistä kohteista oli tulppaanit. Tulppaanit olivat kauniita, ne kukkivat varhain keväällä, ja niitä oli helppo risteyttää. Uusien tulppaanilajikkeiden luominen oli kiehtovaa puuhaa ja risteytyksen tulokset näki omin silmin lyhyessä ajassa.

Aikakaudella, jolloin keskimääräinen vuosiansio oli 150 guldenia, saattoi vuonna 1623 yksi kuuluisan tulppaanin sipuli saattoi maksaa peräti tuhat guldenia. Tulppaaneja vaihdettiin maahan, karjaan ja taloihin. Väitettiin että hyvä tulppaanikauppias saattoi ansaita 6000 guldenia kuussa. Tulppaanikeinottelu sai pauloihinsa kaikki kansalaispiirit. Piensijoittajia varten kehitettiin vuonna 1634 epätavallisen suuri määrä uusia lajikkeita, joiden ilmaantuminen markkinoille alensi hintoja ja tarjosi uusia sijoituskohteita aloittelijoille. 1635 40 sipulia myytiin 100 000 guldenin ennätyshintaan. Tonni voita olisi maksanut vain 100 guldenia.

Kuuluisan Semper Augustuksen (kuva) hinnannousu oli kuvaava indikaattori markkinoiden höyrähtämiselle. 1624 sipuli maksoi 545 guldenia. Seuraavana vuonna sen hinta oli noussut jo 1360 guldeniin. 1633 tulppaani köyhdytti kukkaroa 2270 guldenin edestä ja kuplavuonna 1637 3 sipulia maksoi 13 630 guldenia. Talo Amsterdamissa olisi maksanut vähemmän.

Vuosilta 1636-1637 on säilynyt runsaasti toisiaan vastaan hyökkääviä pamfletteja, joista toisissa tuomitaan spekulatiivinen kaupankäynti jossa maksetaan järjettömiä summia tavarasta sitä koskaan edes näkemättä, ja luvataan moisen rappiomenon johtavan velkavankeuteen, perheiden kärsimyksiin ja lopulta taivaallisen valtaistuimen langettamaan ankaraan tuomioon. Toisissa annetaan yksityiskohtaisia neuvoja istutusten hoitamisesta, sipuleiden säilyttämisestä ja perehdytetään markkinoiden senhetkiseen hintatasoon.

Kuuluisin tulppaanikuumeen tarina kertoo Wouter Winkelin lasten kohtalosta. Wouter Winkel oli tavernanpitäjä Alkmaarissa. Hän oli ostanut paketillisen sipuleita suurten voittojen toivossa. Valitettavasti hän kuoli ennen kuin oli ehtinyt realisoida omaisuutensa. Seitsemän lasta joutui orpokotiin. Orpokodin pitäjät kuulivat tarinan sipuleista, ja päättivät järjestää asian lasten puolesta. He järjestivät huutokaupan, painattivat myyntiluettelon ja myivät tulppaanit 40 900 guldenin hinnasta.

Toinen tarina kertoo rikkaasta kauppiaasta, joka maksoi 3000 guldenia omasta harvinaisesta Semper Augustuksestaan. Sipuli katosi varastosta. Käännettyään varastonsa ylösalaisin hän törmäsi konttorissa seiloriin, joka muina miehinä pisteli sipulia poskeensa. Seilori pidätettiin ja hän vietti muutamia kuukausia vankilassa.

Marraskuussa 1636 ylikuumentuneet markkinat saavuttivat lakipisteensä. Hurjat tarinat valtameren takaa tulossa olevista laivoista jotka olisivat täynnä mitä eksoottisempia sipuleita, saivat sijoittajat hermostuneiksi. Markkinat romahtivat. Tulppaanikaupan asiamiehet kokoontuivat ja tekivät hallituksen valtuuttamina päätöksen, että ennen marraskuuta 1636 tehdyt kaupat mitätöidään. Sitä seuranneista kaupoista huomioidaan 10% niiden nimellisarvosta. Kaikki eivät tällaista määräystä nielleet, mutta siihen oli sopeuduttava. Nimittäin yksikään oikeusistuin Alankomaissa ei ottanut tulppaanijuttuja käsiteltäväksi, sillä roomalaisen lain mukaan kyseessä oli vedonlyönti, ja kasinotalouden pelivelat eivät tietenkään kuulu oikeusistuimen alaan.

Uudessa kirjassaan Tulipmania Anne Goldgar romuttaa kansantarinat tuhansista onnettomista omaisuuksia menettäneistä tulppaanimanian uhreista. Ei voida osoittaa, että yksikään noiden vuosien konkurssi olisi seurannut tulppaaneilla keinottelusta. Kaikki kaupankäynti tulppaaneilla oli spekulatiivista kaupankäyntiä futuureilla. Pörssissä ostettiin ja myytiin tulppaanien tulevaa arvoa. Kaupankäynti oli jatkuvaa, mutta maksu tapahtui vain kesällä kun sipulit kaivettiin ylös maasta. Jotkut maksoivat prosenttiosuuden, ei edes kymmentä prosenttia pörssinoteerauksesta, eivätkä nämä summat saattaneet ketään vararikkoon. Pikemminkin tulppaanimania haavoitti kunniakäsitystä ja yhteiskunnan järjestystä. Kriisi oli enemmän sosiaalinen kuin taloudellinen.