1166929.jpg
Kuvassa huomattavan suomalaisen kirjailijan Mika Waltarin syntymäkoti Saariniemenkatu 6, Helsinki, nykyisessä olomuodossaan. Kiitämme. Kiinteistön nykyinen haltija ei vastaa kiukkuisiin sähköposteihin tästä osoitteesta.

Tällä kertaa ei puututa kysymykseen, oliko Shakespearea koskaan olemassakaan, oliko hän todellisuudessa Francis Bacon, Edward de Vere, vai Christopher Marlowe, jonka väitetään lavastaneen kuolemansa sopivasti juuri ennen kuin ensimmäiset Shakespearen näytelmät ilmestyivät painettuna. Haluaisin kiinnittää lukijan huomiota merkittävään tilaisuuteen nimeltä Stratford Jubilee, joka järjestettiin syyskuussa 1769.

Stratfordin kauppakamari oli valveutuneisuudessaan pannut merkille, että Shakespearen syntymästä oli kulunut 150 vuotta. Kun paikkakunnalla järjestettiin suureelliset 150-vuotisfestivaalit, tilaisuus oli vaatimattomasti viisi vuotta myöhässä ja järjestettiin väärässä kuussa, mutta suurpiirteiset järjestäjät ja yleisö eivät antaneet tämän pikkuseikan häiritä juhlavaa mieltä. Käytännön järjestelyt oli uskottu aikansa näyttämöiden tähdelle David Garrickille, joka vastineeksi sai Stratfordin kaupungilta kunniaporvarin arvonimen.

Garrick vastaanotti kunnianosoituksen elegantissa puulippaassa, joka oli tehty puusta jonka Shakespeare itse oli istuttanut. Kaupunginisissä äkillisesti syttynyttä arvostusta suurta poikaansa kohtaan saattoi selittää halu hyvittää joitakin menneitä tapahtumia. Muuan pahansisuinen pappismies oli kaatanut kyseisen puun ja vauhtiin päästyään oli repinyt maan tasalle myös Shakespearen kodin. Kaupungin silmäätekevät olivat hämmästyneitä, kun he kuulivat että tätä edistyksellistä kiinteistökehitystointa oli alettu kutsua muualla Englannissa selittämättömästi  vandalismiksi.

Valmistelujen aikana ei säästetty vaivaa eikä rahaa. Silmäätekeviä kutsuttiin Stratfordiin kaikkialta maasta. Sanomalehdet uutisoivat säännöllisesti valmistelujen edistymisestä ja lähettivät kirjeenvaihtajansa paikalle kuvaamaan juhlallista tilaisuutta.

Keskiviikkoaamuna festivaalit alkoivat aamiaisella, jota säesti katusoittajien ja laulajien esittämä serenadi. Sen jälkeen kuultiin kirkossa Judithin oratorio, jota johti hra Garrick. Kirkosta hra Garrick johdatti yleisön amfiteatteriin Avonin rannalle, jonne oli pystytetty kahdeksankulmainen teltta, jota kannatteli kahdeksan koristeellisesti maalattua pilaria. Tilaisuudessa esitettiin lukuisia oodeja, jotka oli kirjoittanut yllättäen hra Garrick. Erityisesti kuulijoiden mieleen jäi runoelma "Warwickshiren veikkonen", jonka kertosäe kuului "Warwickshiren veikkonen / iloinen eikä heikkonen / kaikista veikoista veikkoisin oli Warwickshiren veikkonen".

Seuraavan päivän koittoa tervehdittiin tykinlaukauksilla ja aamiaisella sateesta huolimatta. Kello 11 yleisö tungeksi jälleen amfiteatteriin kuullakseen Shakespearelle omistetun oodin, joka oli jälleen lähtöisin tuotteliaan hra Garrickin kynästä. Tämän jälkeen koomikko King astui ajan tyhjäntoimittajien ja nousukasnuorison muotiasussa (macaroni – italialaistyyliset kuteet joita tuli kantaa mahdollisimman flegmaattisesti) Shakespearen patsaan eteen, ja esitti parodisen monologin, joka oli tarkoitettu huvittavaksi, mutta jonka yleisö ymmärsi pilkanteoksi. Kun näyttämöllä ylistettiin lempeästi virtaavaa Avonia, Avon saapui kylään ja muutti maan liejuksi. Niinpä yleisön istuinpenkit romahtivat ja kaatunut ovi tainnutti huomattavan VIP-vieraan Lordi Carlislen. Poistuessaan 150 vierasta putosi ojaan.

Loppupäivä vietettiin Shakespearen kunniaksi illallisten, konsertin, ilotulituksen ja naamiaisten merkeissä. Ilotulitus jouduttiin perumaan, koska raketit eivät syttyneet. Naamiaisissa Tohtori Johnsonin elämäkerturi James Boswell herätti huomiota pukeutuneena korsikalaiseksi. Hänen asunaan oli tumma sarkatakki, tulipunaiset liivit, ja musta lakki jossa kuki kullatuin kirjaimin mitä shakespearemaisimmin "Viva la Liberia" ja jonka sivulla oli koristeena sinisiä höyheniä. Kokonaisuuden täydensi stiletti ja pistooli. Tietenkään Boswell ei voinut olla pitämättä puhetta Korsikalaisten ja Stratfordin festivaalien kunniaksi, millä hän läsnäolijoiden mielestä teki itsestään täydellisen tomppelin.

Kun naamiohuveihin osallistuneet heräsivät perjantaina, heitä tervehti kaatosade. Shakespeare-kulkue, johon piti osallistua näytelmien hahmoja, freskoja, vaunuja, lippuja ja muita rekvisiittaa, jouduttiin perumaan. Korvaukseksi järjestettiin shakespearelaiset kilpa-ajot, joissa hevoset pärskyttelivät polvenkorkuisessa vedessä. Illalla kaupungintalolla oli tilaisuus nähdä loisteliasta menuettia, jossa kunnostautui erityisesti hra Garrick läsnäolijoiden suureksi iloksi.

Näin päättyivät loisteliaat Shakespeare-festivaalit, joiden jälkeen lehtimiehet pystyivät toteamaan muistiinpanoistaan, että koko aikana oli esitetty vain yksi säe Shakespearelta, ja sekin oli siteerattu väärin.

Arvata saattaa, että moiset festivaalit antoivat aihetta monille satiireille ja parodioille. Festivaalifarsseja esitettiin useilla näyttämöillä. Totisemmat Stratfordin asukkaat levittivät kiertokirjeitä, joissa todettiin kaatosateen olleen Jumalan rangaistus moista ilveilyä kohtaan. Kaikkein menestynein näytelmäkappale, joka teki festivaalista pilaa, oli nimeltään The Jubilee, jota esitettiin 91 iltaa Drury Lanen teatterissa. Näytelmä oli vuosisatansa suurin kassamenestys, joka palasi ohjelmistoon vielä 1776. Farssin kirjoittaja tiesi mistä kirjoitti. Kuka muukaan olisi ollut asialla, ellei kaikessa mukana ollut monitaiturimme David Garrick itse.