1852321.jpg

Tämä on niitä tarinoita, joista jokainen tietää mitä siitä pitäisi sanoa, mutta vaikeampaa on keksiä mitä siitä voisi sanoa.

Läntisessä Meksikossa 1834 syntyi intiaanityttö, jonka iho oli mustan suoran karvan peitossa. Erityisen runsasta karvoitus oli hänen kasvoissaan. Perityypillinen sirkuksen parrakas nainen sai nimekseen Julia. Hän kasvoi puolitoistametriseksi ja vanhetessaan hänen ulkoneva leukansa ja voimakkaat ikenet tulivat niin silmiinpistäviksi, että häntä pidettiin enemmän apinana kuin ihmisenä. Mutta mikä hämmentävintä, hänen vartalonsa oli siro ja etenkin rintamuksen kohdalta runsas.

Julia putkahti New Yorkiin 1854 näytteille sekasikiönä, karhunaisena. Julian keksijä herra M.Rates kertoi löytäneensä hänet Sinaloan kuvernöörin luota, missä Julia palveli piikana. Sanomalehdet kuvailivat neitoa "kauhistuttavan hirvittäväksi" ja olivat ymmällä kuullessaan että tämä hirviö luki mielellään romanttisia kertomuksia ja romaaneja espanjaksi. Kun Julia avasi suunsa ja lauloi yleisölle kauniilla soinnukkaalla äänellä, kuulijat eivät tienneet mitä ajatella.

Julia Pastranan maihinnousu Amerikkaan oli menestys, jonka kestävyyteen promoottorit eivät kuitenkaan jaksaneet uskoa. Julia vaihtoi omistajaa muutamia kertoja ja hänestä keksittiin uusia  mainoslauseita, kuten "intiaanihybridi", "ihmisen ja orangin risteytys" ja "kadonneen lajin viimeinen edustaja".

Kiertueella Lontoossa "kuvaamattoman suuren luokan uuden nähtävyyden" esitteli hänen viimeisin promoottorinsa Theodore Lent, joka oli ryhtynyt kouluttamaan näyttelyartikkeliaan. Ohjelmanumeroihin oli lisätty espanjalaisia tansseja asiaankuuluvissa puvuissa, mutta kaikkein eniten Julia löi yleisönsä ällikällä keskustelemalla sen kanssa englanniksi. Lehtimiehet havaitsivat villi-ihmisen sivistyneeksi ja säyseäksi, mikä oli tavaton ihmeiden ihme, jota ei voitu kyllin korostaa. Julia kertoi pitävänsä paljon matkustamisesta, ruoanlaitosta ja ompelutöistä.

Mannermainen Euroopan kiertue jatkui Saksassa, jossa Julia tunnusti että hän oli hylännyt lukuisia naimatarjouksia, koska kosijat eivät olleet kyllin varakkaita. Lehtimiehet epäilivät, että yritteliäs promoottori hra Lent oli opettanut Julian vastaamaan näin, jotta se houkuttelisi liikkeelle kyllin varakkaan kosijan. Pian hra Lent alkoi ilmeisesti pelätä että hänen sijoituksensa karkaisi, sillä hän vei Juliansa vihille 1857. Julia näyttää olleen ihastunut promoottorimieheensä, mutta hra Lentin omistushaluinen käytös näytti jättäneen toivomisen varaa. 1860 Moskovassa Julia synnytti lapsen, jonka hän hartaasti toivoi tulevan enemmän isäänsä, mutta kun pienokainen syntyi, pojan ruumiin havaittiin olevan kauttaaltaan karvan peitossa. Lapsi eli vain vajaa kaksi vuorokautta ja Julia kuoli viiden päivän sisällä.

Murheesta suunniltaan Lent kääntyi Moskovan Yliopistossa tapaamansa professori Sokoloffin puoleen ja teki sen mitä tehtävissä oli - myi sekä vaimonsa että lapsensa tieteelle. Sokoloff ryhtyi kuitenkin balsamoimaan ruumiita, ja kun puolen vuoden päästä hän asetti työnsä tulokset näytteille, voitiin todeta että hän oli ihmeellisen hienosti onnistunut säilyttämään ihon värin ja ruumiiden luonnollisen muodon. Muumiot olivat hyvin elävän näköisiä ja keräsivät paljon yleisöä Moskovan Yliopiston anatomian museoon.

Edelleen murheesta suunniltaan ollut hra Lent sai kuulla tekijänoikeusloukkauksesta ja kävi voimallisiin vastatoimiin. Hän esitti Yhdysvaltojen konsulille avioliittotodistuksensa ja vaati lain nojalla vaimonsa ja lapsensa takaisin itselleen. Saatuaan hoiviinsa perheensä maalliset jäännökset hra Lent, joka oli edelleen murheesta suunniltaan, halusi asettaa ne näytteille ympäri Venäjää muodollista pääsymaksua vastaan, koska näin edistettäisiin tiedettä, mutta viranomaiset kieltäytyivät sillä verukkeella, että kyseinen tieteen edistäminen ei olisi tapahtunut tiedelaitoksen yhteydessä.

Niinpä 1862 Lent pakkasi vaimonsa ja lapsensa laivaan ja järjesti uuden Englannin kiertueen esitelläkseen kaikille halullisille saapuvilla oleville yleisön edustajille murheensa syvyyttä vaatimatonta vain yhden shillingin suuruista pääsymaksua vastaan. Julia Pastrana esiintyi kiertueella tanssileningissään. Poika seisoi vasemmalla lasten merimiespukuun sonnustettuna.

Tällä välillä Lentin murhe oli siinä määrin hälvennyt, että hän vuokrasi vaimoaan ja poikaansa muille friikkishow-kiertueille. 1864 Ruotsissa viimeisetkin synkät pilvet kaikkosivat Lentin pään päältä, sillä hän uskomatonta kyllä tapasi ruotsalaisen tytön, joka oli aivan kuin hänen edesmennyt vaimonsa. Nämä kaksi näyttivät niin samanlaisilta, että Lent päätti rohkaistuneena kääntää uuden lehden elämässään ja meni naimisiin ruotsalaistytön kanssa. Ruotsalaistytölle annettiin taiteilijanimi Zenora Pastrana ja hänet esiteltiin Julian siskona.

1880-luvulla Lent elävine vaimoineen vetäytyi näyttämöiden loisteesta Pietariin, jossa hän osti omistukseensa pienen vahamuseon ja ryhtyi viettämään hiljaiseloa varakkaana ex-promoottorina. Se ei kestänyt kauan, sillä Pietarissa Lent meni lopultakin murheesta järjiltään, eikä yhtään liian aikaisin. Lentin uskotaan kuolleen pian mielisairaalassa. Zenora-leski lähti 1888 Müncheniin, hankki muumiot omistukseensa ja lähti vuorostaan kiertueelle niiden kanssa, todistaakseen näin vääriksi pahansuovat huhut, joiden mukaan hän olisi Julia. Vuotta myöhemmin hän lahjoitti muumiot müncheniläiselle museonhoitajalle, ja meni naimisiin nuoremman miehen kanssa.

1920-luvulla muumiot kulkeutuivat norjalaiseen kauhujen kabinettiin, jonka omistaja herra Lund ei kuulemma osannut itsekään sanoa, olivatko ne aitoja vai eivät. Saksalaismiehityksen aikana Lundin kokoelmat määrättiin tuhottaviksi, mutta Lund onnistui ylipuhumaan miehitysviranomaiset todistelemalla että apinanaisesta olisi hyötyä Kolmannen Valtakunnan ideologiselle työlle. 1950-luvulla Lund sijoitti kokoelmansa varastoon Oslon ulkopuolelle. Nuorten keskuudessa liikkui kiehtovia juttuja, että varastossa olisi kuulemma näytteillä ihka oikeita hirviöitä, joten uteliaimmat teinit murtautuivat varastoon ja pääsivät lehtiin pelästyttyään pahanpäiväisesti.

1969 amerikkalainen erikoisuuksien metsästäjä tuomari Hofheinz ja sirkusimpressaari Rhodin jäljittivät muumiot Osloon, ja kertoivat Lundin hämmästyneelle pojalle Hansille että muumiot olivat aitoja. Amerikan kiertue päättyi kuitenkin lyhyeen, kun asiasta nousi käsittämätön meteli, ja Hans Lundilta kiellettiin näytteilläpito-oikeudet Amerikan Yhdysvaltojen alueella. Ruotsi seurasi pian perässä vedoten "hyvään makuun". Hans Lund pisti muumiot takaisin naftaliiniin. Mutta maailmaa nähneet muumiot eivät kauaa malttaneet levätä sijoillaan. Ne varastettiin. Kun pojan jäänteet löydettiin 1976, jäljellä oli vain hiirien syömät vaatteet. Julia varastettiin kolme vuotta myöhemmin. Kaatopaikalla leikkineet lapset löysivät jalan ja hälyttivät poliisin. Poliisi löysi loputkin Juliasta ja päätti sijoittaa muumion Rikoslääketieteen instituutin kellariin. Siellä Julia virui tunnistamattomana 11 vuotta, ennen kuin muumio keksittiin uudelleen.

Tänä päivänä Julia Pastranan muumio lepää rauhassa instituutin suojissa suljetussa kaapissa, jonka kosteutta ja lämpöä valvotaan. "Se on kuin hauta", luonnehtivat Gunnar Nicolaysen ja Per Holck, jotka ovat instituutissa vastuussa sen kokoelmista. "Näimme tämän ratkaisun arvokkaimmaksi. Nyt hän ei ole enää näyttelyesine."

Amerikkalainen rock-yhtye Ass Ponys lauloi 1993 laulussaan Julia Pastrana näin:

Poor woman the people exclaimed
When Julia Pastrana was first shown
They marveled and pitied her fate
Covered with dark hair from top to toe
But she was of exceptional mind
And a suitor soon asked for her hand
She accepted the proposal in kind
Despite the misgivings of good friends
She said he loves me for my own sake

They were married and traveled the states
And soon they were blessed with a child
But he suffered his poor mother's fate
And lived but only a short while
And poor Julia was injured inside
And soon followed her son to the grave
Her husband had them mummified
And toured until he went insane

She said he loves me for my own sake