James Brooksin elokuvassa Broadcast News – Suora lähetys (1987) William Hurt esittää nousevaa TV-journalistia, joka tekee dramaattisen ja tunteisiin vetoavan raportin, josta syntyy ammatillinen skandaali. Haastattelun aluksi Hurt kertoo haastateltavalle, että hän tulee haastattelun aikana nyökyttelemään päätään kuin idiootti, mikä onkin yleinen tapa. Haastateltavan tarina on dramaattinen. Kuvaaja toteaa päätteeksi, että olisi ollut hienoa jos Hurt olisi puhjennut kyyneliin. "Odotapa hetki", sanoo Hurt. Kameramies alkaa kuvata kuinka kyyneleet valuvat pitkin Hurtin poskia. Valmiiseen raporttiin leikattiin Hurtin kyyneleet keskelle haastattelua.

Kun Holly Hunter saa nähdäkseen haastattelun raakamateriaalin, hän alkaa kirkua kauhusta ja raivosta. William Hurt oli menetellyt journalistiselta kannalta epäeettisesti.  

Taas yksi niitä asioita, joiden väitettyä paheksuttavuutta minun on mahdotonta ymmärtää.

Mitä on TV-raportti? Kuvataan levottomuuksia tai mielenosoituksia ja paetaan hengissä pois paikalta. Uutisiin tästä materiaalista toimitetaan 90 sekunnin mittainen pätkä. Sitten materiaalista leikataan pidempi ja yksityiskohtaisempi viiden minuutin raportti ajankohtaisohjelmaan. On hyvin mahdollista, jopa todennäköistä, että lyhyestä ja pidemmästä versiosta saa eri käsityksen tapahtumien luonteesta ja motiiveista. Kummassakin tapauksessa materiaalia on valikoitu, leikattu, karsittu, toimitettu juontevaksi ja lisätty päälle selitys siitä mitä meidän väitetään näkevän. Tämä ei kuitenkaan ole journalistisesti epäeettistä, kuulemma.

Syyskuussa 2007 syntyi kohu, kun BBC myönsi, että veteraanitoimittaja Alan Yentob on taideohjelmasarjaasaan Imagine leikannut itsensä nyökyttelemään haastatteluihin, joita hän itse ei ole tehnyt. Yentob on puolustanut asiaa sillä, että hän ei itse ehdi joka paikkaan, mutta hän on kuitenkin sarjan toimittaja, ja sitä paitsi kaikki muutkin tekevät niin. BBC valittaa, että se on "syvästi huolestunut tällaisesta merkittävästä kontrollin epäonnistumisesta, joka murentaa BBC:n täsmällisyyteen ja vilpittömyyteen nojaavia arvoja."  

Olen sitten dorka, mutta mieleen tulee lähinnä, että olisi aihetta huolestua vakavasti siitä, että on olemassa näin käsittämättömän arvovaltaisia hölmöjä, jotka yksinkertaisuudessaan tuntuvat pitävän journalismia rehellisempänä kuin mitä se on rehellisesti koskaan ollutkaan.

Yentob katsoo hyväksi leikata kuvaan karvaista naamaansa tärisemässä ylös alas kuin vieteriukko. Hyvä, ja entä sitten? William Hurtin roolihahmo maustaa raporttiaan sentimentaalisilla reaktioilla. Hyvä, ja entä sitten? Onko kummassakaan tapauksessa linssiluteena kuvassa tapittavien toimittajien olemuksella mitään tekemistä haastateltavan kertoman varsinaisen asian kanssa? Ei. Minun puolestani Alan Yentob ja William Hurt olisivat voineet vaikka ruveta strippaamaan ja maalata vartalonsa sinisellä lateksimaalilla kesken haastattelun, jos siltä tuntuu.

Näyttää siltä, että tärkeää ei ole se, mitä kerrotaan ja miksi juuri tämä kerrotaan, kaikista maailman aiheista, mutta yksityiskohtaista mielenkiintoa osoitetaan kysymykseen, miten se kerrotaan. Täällä Radio Pyongyang. Uutisemme ovat ehkä valikoituja, mutta ne on sentään esitetty arvovaltaisesti.

Minullapa on käytännöllinen ehdotus. Kielletään kertakaikkisesti TV-haastattelijaa esiintymästä kuvassa, niin päätään hetkutellen kuin pannunmyssy päässä kuin vaatteitaan riisuen. Ongelma ratkaistu.

BBC:n ratkaisu on ollutkin tämänsuuntainen. Kaikki toimittajien neuroottiset päännyökytyskohtaukset on nyt kielletty. Onko ajankohtaisjournalismin objektiivisuus (mikä objektiivisuus?) tällä pelastettu, siihen kysymykseen antaa lisävalaistusta aina yhtä hirtehisen Toby Youngin kertomus kokemuksistaan BBC:n Watchdog-ohjelmassa, jossa käsiteltiin kriittisesti maailman polttavinta ongelmaa, turhuuksien turhuutta nimeltä Facebook. Minulla ainakin oli hauskaa.
Toby Young pitää BBC:tä pilkkanaan.