1304261929_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Jos vapun jäljiltä kieli tuntuu yhä paksulta suussa kuin Penna Tervolla hänen radioidussa ja tallennetussa Messuhallin puheessaan v. 1947, niin on syytä terästäytyä ja alkaa uudelleen opetella puhumaan. Lausuntaharjoituksien tarkoituksena on kehittää puheemme luontevuutta, muistuttaa suomalaisen puheopetuksen uudisraivaaja Kaarlo Marjanen ja kääntää esiin liitutaululta ensimmäisen harjoitustehtävän.

Ingqeqebulane yaqaqela uqhoqhoqho, uqhoqhoqho waqaqela iqaqa, iqaqa laqalaza.

Tätä zulunkielistä reipasta tokaisua harjoitellessamme voidaan löysätä kravatti ja riisua kengät jalasta, jos siihen tuntee mielihalua. Eduksi on, jos ottaa itsesuggestivisesti itsetietoisen poseerausmaisen ilmeen ja uskottelee itselleen, että hallitsee asiansa. Tahto ja usko ovat tosiaan kielten opiskelussa hyvin merkittävässä roolissa. Onnellisissa olosuhteissa uskottelu, että hallitsee asiansa, saattaa johtaa jopa siihen, että uskottelee hallitsevansa asiansa. Je suis ce que je suis et si je suis ce que je suis, qu'est-ce que je suis? kysyy ranskalainen. Olemme mitä haluamme olla, mitä siis olemme, kysyi Réne Jean-Paul Sartre-Descartes Bernard-Henry Lévyltä, ja sai vastaukseksi liturgiaa.

Ingqeqebulane yaqaqela uqhoqhoqho, uqhoqhoqho waqaqela iqaqa, iqaqa laqalaza = Loistava puhuja löysäsi henkitorveaan, henkitorvi löysäsi hilleriä, ja hilleri katseli ympärilleen hämmästyksen vallassa.

Minäkin katselisin hillerin tavoin ympärilleni hämmästyksen vallassa, jos kelpo puhuja kesken esityksensä löysäisi muina miehinä henkitorveaan. Tämä zulun kielellä kirjoitettu esitelmöitsijän itsemurhan kuvaus ei ole kuitenkaan varsinainen väitelause, vaan kielisolmu. Bisquitin pakinassa änkyttävältä neuvostokarjalaiselta kysyttiin, vieläkö hän muistaa kesäleirin kielikurssit 1940-luvulta. ”To- to- toki muistan. Yksikseskös yskiskelet, itsekseskös itkeskelet.” ”No sehän meni hyvin. Miksi sinulla on sitten mielestäsi ongelmia suomen kielen kanssa?” ”No kun sitä la-la-lausetta ta-ta-tarvitaan niin kovin harvoin.”

Jotta Kaarlo Marjasen oppien mukaisesti voisimme kehittää puheemme luontevuutta, tarvitsemme lisää harjoitusta. Joskus nuoruudessani tutustuin kitaransoiton oppikirjaan, jossa komeili luku nimeltä ”Harjoituksia joka kielellä”. Koska en ollut kielinero, opinto keskeytyivät lupaavasti siihen.

Aloitetaan helpolla. Mennäänpä kysymään buurilta Johannesburgista mitä oli vaha ennen kuin se oli vahaa: Wat was was voor was was was? Hän pitää teitä ääliönä ja vastaa ”Was?” mikä onkin oikea vastaus.

Tällaista luontevaa kohtelua saadakseen ei tarvitse mennä läheskään noin kauas pois. Sen sijaan, että paljastaisitte itsenne harrastamalla Tallinnan kaduilla jonneilua huutelemalla suomalaisia meemejä kaikelle kansalle ”Niin hyvää puuta! Kahden kilon siika! En venyttele koskaan!”, niin voisitte ottaa ohjelmistoon jotakin haastavampaa. Seuraavan kerran Tallinnassa käydessänne voisitte kohentaa suomalaisen sukukansan arvostusta ja kohottaa osakkeitanne huutelemalla kadulla seuraavia reippaita vironkielisiä iskulauseita, jotka vain näyttävät vaikeammilta kuin mitä ne ovatkaan:

- Kuuuurija istus töööös jääääres! (Kuututkija istui työyötään jään reunalla.)
- Kummikutes kummitus kummitas kummutis! (Kummitus kumisaappaissa kummitteli lipastossa)
- Esimese esimehe esimene esinemine! (Ensimmäisen esimiehen ensimmäinen esiintyminen)

Jos tällä menetelmällä teille ei tulla sanomaan Vana Tallinnas että teille ei muuten enää tarjoilla, niin johan on kumma. Japanilainen poliisi saattaa pistäytyä paikalle ja muistuttaa, että Nomu nara noru na, noru nara nomu na. Jos et aja, niin et ota. Vai miten se oli. Hänelle kannattaa sanoa, että etupihalla on kaksi kanaa ja takapihalla on kaksi kanaa lisää, Uraniwa niwa niwa niwa niwa niwa niwatori ga iru. Opetelkaa ulkoa. Muistisääntö: Viisi Lada Nivaa. Samassa syömälässä istuva latinisti saattaisi todeta seurueelle, että hiirikin kuoli onnellisena ihanaan viinimereen. In mari meri miri mori muri placet.

Viru-hotellin lipastossa kummittelevista kumisaappaista kannattaa huomauttaa kerrossiivoojalle. Hän on todennäköisesti venäläinen, ja vastaa että Tsygan na tsypochkakh tsyplyonku tsyknuk tsyts. (Varpaillaan kulkeva mustalainen komensi kanan olemaan hiljaa). Silloin voitte tuijottaa häntä hetken ja tokaista espanjaksi, mitä hyötyä on palvelijasta, joka ei palvele. Si la sierva que te sirve, no te sirve como sierva, de que sirve que te sirvas de una sierva que no sirve. Sen jälkeen katoatte mystisesti maan päältä, ja täytyy vain toivoa että etsivät etsivät etsivät etsivät etsivät. Edes ne.

Sitten sydäntä sykähdyttävä tarina Vietnamista. Olipa kerran muuan Tam ja muuan Tu. Tam kuvitteli että rakastan Tuta, mutta todellisuudessa olin rakastanut Tamia huhtikuusta asti ja kerroin hänelle sen. ”Tâm tưởng tôi tỏ tình tới Tú từ tháng tư, thú thật, tôi thương Tâm thì tôi thì thầm thử Tâm thế thôị.”

Puhehan alkaa kuulostaa jo sangen luontevalta. On aika heittäytyä täydellä tarmolla klassikkojen kimppuun. Yuen Ren Shao (1892-1982) kirjoitti runon leijonia syövästä runoilijasta kiviluolassa, joka sisältää 92 kiinan kielen kirjoitusmerkkiä, jotka kaikki lausutaan ”shi”.

”Shī Shì shí shī shǐ”

Shíshì shīshì Shī Shì, shì shī, shì shí shí shī.
Shì shíshí shì shì shì shī.
Shí shí, shì shí shī shì shì.
Shì shí, shì Shī Shì shì shì.
Shì shì shì shí shī, shì shǐ shì, shǐ shì shí shī shìshì.
Shì shí shì shí shī shī, shì shíshì.
Shíshì shī, Shì shǐ shì shì shíshì.
Shíshì shì, Shì shǐ shì shí shì shí shī.
Shí shí, shǐ shí shì shí shī, shí shí shí shī shī.
Shì shì shì shì.

Kiviluolassa asui runoilija nimeltä Shi, joka oli tykästynyt leijoniin ja päätti syödä kymmenen.
Hän kävi usein torille etsimään leijonia.
Kymmeneltä kymmenen leijonaa oli tuotu torille.
Sillä hetkellä Shi oli juuri saapunut torille.
Hän näki kymmenen leijonaa ja luotettavilla nuolillaan tappoi kymmenen leijonaa.
Hän vei kymmenen leijonan ruhot kiviluolalleen.
Luola oli kostea. Hän pyysi palvelijoitaan kuivaamaan sen.
Kun kiviluola oli pyyhitty, hän yritti syödä nuo kymmenen leijonaa.
Kun hän oli syönyt, hän tajusi että kymmenen leijonaa olivat tosiasiassa kymmenen kivileijonan ruhoa.
Yritäpä selittää tämä seikka.

Selittäjille tähdennetään, että runo on tarkoituksella kirjoitettu klassisella kiinalla. Jos sen yrittää lukea nykymandariiniksi, siitä tulee käsittämätön.

Kotisaunassa kielikylvyn jälkeen voi huokaista, että vihdoin vihdoin vihdoin, mutta riskinä on tietysti se, että joku itäsuomalainen lähisukulainen pilaa ilon kysymällä ”ai nyt vasta”?

Kiitokset: www.uebersetzung.at