Helsingin Yrjönkadun Lilla Teaternia piinasi 1960-luvun lopussa itsepintainen hajuongelma. Ensin epäiltiin, että ilmanvaihtokanaviin olisi lentänyt lintuparka tai rottalauma, joka olisi kohdannut putkistossa loppunsa. Torvet avattiin ja pestiin. Ei löytynyt pieniä eikä suuriakaan ruumiita. Lemu katsomossa jatkui. Oli pakko ryhtyä kosmeettisiin toimenpiteisiin. Ennen jokaista näytäntöä katsomo tuuletettiin voimakkaasti, ja ilmanvaihdon sisäänottoaukkoon suihkutettiin pullosta kesäisiä kukkia, jasmiinia, neilikkaa, syreeniä, ”mitä kulloinkin oli tarjolla”, muisteli Lasse Pöysti. Yleisö tuli kesäiseen maisemaan, ihastui ja viihtyi. Näytelmän aikana tuoksu lakastui ja vaihtui navetantakaiseen maisemaan, jossa kärpäset viihtyvät. Yleisöparka syytti itseään.

Tutkimuksissa kävi lopulta ilmi, että talonmies oli muiden kelvottomien huoltotoimenpiteiden lisäksi kytkenyt ilmanvaihdon sähköjohdot ristiin. Tuulettimet imivät täydellä teholla teatterin käymälöiden poistoilman ja puhalsivat sen katsomoon.

Vielä tarmokkaammin katsomon tuoksutusta sovellettiin näyttämöllä Lontoossa 1945 Ranskalaisen Kosketuksen ensi-illassa. Lehdistöagentti oli suitsuttanut ohjelmalehtiset hajuvedellä, ja sai päähänsä pistää vielä paremmaksi puhaltamalla hajuvettä ilmastointijärjestelmän läpi. Pienimmässä mitattavissa olevassa ajassa puolet yleisöstä oli paennut kadulle, ja toinen puoli oli voipunut sikeään uneen. Näyttelijät veivät pahoinvoivina esityksen loppuun.