Maailman kurjin vankila I

Huipputurvallisista vankiloista kurjin koskaan on ollut Alcoetren vankila lähellä Lissabonia. Heinäkuussa 1978 vartijat panivat merkille, että yhä harvemmat vangit kävivät katsomassa elokuvaesityksiä (joista yksi oli nimeltään "Suuri pakomatka"). Seuraavaksi havaittiin, että 220 veistä oli kadonnut vankilan työkaluvarastosta, kuten myös sähkökaapeleita, talttoja, lapioita, vesiletkuja ja poria. "Me suunniteltiin kyllä niiden etsimistä, mutta ei oikein koskaan päästy alkuun" selitti muuan vanginvartija.

Vaikka nimenhuudossa vankilan pihalla puolet vangeista puuttui paikalta, ei sekään herättänyt vartijoiden mielenkiintoa. He olettivat vankien jääneen selleihinsä loikoilemaan, kuten usein oli käynyt. Vartijat eivät myöskään havainneet aukkoja vankilan muureissa, koska ne oli peitetty julisteilla. Sitä paitsi, vartijat tähdensivät, yöllä valonheittäjät olivat heidän pahimmat vihollisensa, koska ne sokaisivat heitä niin että oli mahdotonta nähdä mitään muurin lähettyvillä.

Vartijat saivat tietoonsa 124 vangin yöllisen paon vasta nimenhuudon jälkeen kello 6.30, kun eräs vangeista tuli kertomaan siitä heille. Portugalin oikeusministeri Santos Pais luonnehti tapahtunutta "normaaliksi", ja jatkoi että pako johtui "vankien oikeutetusta intohimosta saavuttaa jälleen vapautensa."

Maailman kurjin vankila II

Tammikuussa 1982 avattua Baltimoren kunnallisvankilaa mainostettiin USA:n moderneimmaksi rangaistuslaitokseksi. Rakentaminen maksoi 11,2 miljoonaa dollaria. Tietokoneohjatut kamerat valvoivat sitä joka kulmasta, aurinkopaneelit huolehtivat lämmityksestä, ja pakeneminen oli käytännöllisesti katsoen mahdotonta.

Järjestelmässä ilmeni kuitenkin tiettyjä puutteita. Aika ajoin tietokoneohjaus vauhkoontui, ja lukitsi kokonaisia osastoja kesken kaiken. Valvontakamerat väsyivät panorointiin, ja lopulta niitä voitiin käyttää vain puoli tuntia kerrallaan. Sen jälkeen moottoreita piti jäähdyttää kaksi tuntia. Aurinkopaneelit eivät toimineet talvella, vaan ne jäätyivät.

Tämän olisi voinut vielä sietää, mutta myöskään perinteisellä tavalla toteutetut osat vankilasta eivät toimineet. Valvontakopit oli sijoitettu niin strategisesti, etteivät vartijat nähneet niistä selleihin. Monet lukot eivät lukkiutuneet, ja jos lukkiutuivat, eivät enää avautuneet. Keskusradiojärjestelmä osoittautui toimimattomaksi.

Niinpä ketään ei yllättänyt, kun kolmen kuukauden kuluttua avajaisista yhdeksän vankia pakeni potkaisemalla rikkoutumattomat muovilla vahvistetut ikkunat säpäleiksi. Kuten eräs vartija totesi: "Älkää minua syyttäkö. Minä en suunnitellut tätä rakennusta."