1272181831_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Frank Zappa täysi-istunnossa.

 

Viikon tylsistä ajankohtaisuuksista huomattavin oli, että Untergang-parodiat halutaan poistaa YouTubesta. Hitler reagoi uutiseen. ”Kuvittelin että meillä voisi olla mukavia asioita internetissä.” Niin minäkin, Adolf, niin minäkin.

Aina vain kirpaisevamman ajankohtaiselta tuntuu se, mikä tapahtui USA:n kongressissa vuonna 1985. Senaattori Al Goren vaimo Tipper Gore oli tekemisen puutteessaan perustanut ompeluseuran, jonka pysyvä seuraus oli kuuluisat mustat Parental Advisory –tarrat. Jokainen äänilevy, joka sisälsi härskejä tai uhkailevia sanoja, tuli varustaa tällä tarralla. Sanomattakin oli selvää, että vuoden parin kuluttua yksikään rap-levy ei ollut vakavastiotettava, jos siinä ei näkynyt tätä tarraa. Sanomattakin oli selvää, että Frank Zappa matkusti Washingtoniin Kongressin kuultavaksi ja esitti asiasta todistajanlausunnon.

Frank Zappa meni Washingtoniin vastustaakseen kahta asiaa: laulujen sanojen sensurointia ja tallennusvälinemaksua. Hänen lausuntonsa sai aikanaan suurta huomiota. Frank luonnehti puheenvuoroaan sanomalla ”Minusta se on aina ollut hyvä kirjoitelma. Joku päivä joku lukee sen Kongressin pöytäkirjoista ja lorauttaa kintuilleen.”

”Aivan aluksi, koska täällä on ulkomaista lehdistöä, haluaisin lukea perustuslain ensimmäisen lisäyksen. ”Kongressi ei saa laatia lakia, joka asettaa jonkin uskonnon etusijalle, kieltää vapaan uskonnon harjoittamisen, rikkoo sanan tai lehdistön vapautta, tai ihmisten oikeutta rauhanomaiseen kokoontumiseen tai esittämästä anomuksia hallinnolle.” Tämä pohjustukseksi.

Seuraavat ovat henkilökohtaisia havaintojani ja mielipiteitäni. Osoitan ne Vanhempien Musiikin Tiedotuskeskukselle PMRC:lle yhtä hyvin kuin Kongressin komitealle. En puhu minkään ryhmän enkä organisaation puolesta.

PMRC:n ehdotus on huonosti harkittua järjettömyyttä, joka ei tarjoa mitään hyötyä lapsille, loukkaa niiden ihmisten kansalaisoikeuksia jotka eivät ole lapsia, ja uhkaa pitää oikeusistuimet kiireisinä vuosien ajan niiden pohtiessa ehdotuksen luonteesta johtuvia tulkintaan ja toimeenpanoon liittyviä ongelmia. Olen ymmärtänyt, että perustuslakiasioissa valitaan vähiten rajoittava vaihtoehto. Tässä suhteessa PMRC:n vaatimukset vastaavat sitä, että hilsettä parannetaan katkaisemalla kaula.

Rouva Bakerin ja rouva Goren häpeän jakavat suurten levy-yhtiöiden johtajat, jotka, Amerikan tekijänoikeusjärjestön RIAA:n kautta ovat valmiita tinkimään säveltäjien, esiintyjien, ja jälleenmyyjien oikeuksista saadakseen läpi lakialoitteen HR 2911, tyhjän nauhan veron, yksityisen veronkannon, jonka teollisuus kantaa kuluttajilta teollisuuden tietyn osan hyödyksi.

Onko tämä kuluttaja-asia? Totta vieköön se on. PMRC:n äänitorvi Kandy Stroud ilmoitti viime perjantaina miljonille lumoutuneille television katsojille ABC:n väittelyssä että senaattori Gore, mies jota hän kutsui ”musiikkiteollisuuden ystäväksi”, on mukana tukemassa jotakin jota hän kutsui ”piratismin vastaiseksi lainsäädännöksi”. Onko tämä se sama vero, jolle on annettu hauskempi nimi? 

Suuret levy-yhtiöt joutuvat ajamaan HR 2911:n muutamien komiteoiden läpi mahdollisimman nopeasti, ennen kuin joku haistaa palaneen käryä. Yhtä niistä komiteoista johtaa senaattori Thurmond. Onko sattuma että rouva Thurmondin nimi on liitetty PMRC:hen?

En voi sanoa että hän olisi jäsen, sillä PMRC:llä ei ole jäseniä. Heidän sihteerinsä kertoi minulle puhelimessa viime perjantaina että PMRC:llä ei ole jäseniä, vain perustajia. Kysyin, kuinka moni liittovaltion pääkaupungin rouvista ovat epäjäseniä yhdistyksessä, joka harrastaa varojenkeruuta, nauttii verovapautta, ja näyttää tunkevan Yhdysvaltojen perustuslakia silppuriin. Kysyin häneltä onko hän mukana kultissa. Lopulta hän vastasi, että hän ei pysty antamaan vastausta ja sanoi soittavansa lakimiehelle.

Mistä tässä on kysymys? Moraalista? Mielenterveydestä? Onko kysymys yhtään mistään? PMRC on luonut paljon sekaannusta epäasiallisella laulujen sanoitusten, videoiden, levykoteloiden, radiosoittojen ja live-esitysten vertailulla. Nämä ovat kaikki aivan eri välineitä, ja niillä ihmisillä jotka tekevät työtään näiden välineiden parissa, on oikeus tehdä työtään ilman sitä rajoittavaa lainsäädäntöä, ilman että he joutuvat Isonveljen vaimojen vatkaamaksi kuin jokin pikavanukas.

Herkässä iässä olevilla lapsilla on luontainen rakkaus musiikkia kohtaan. Jos te vanhempina uskotte, että lapsenne tulisi kuulla jotakin ”Sugar Walls”ia kohottavampaa, niin tukekaa koulujen musiikkiohjelmia. Miksi ette ole tulleet ajatelleeksi lastenne tarvetta kuluttajainformaatioon? Musiikkiohjelmat maksavat tavattoman vähän verrattuna urheiluharrastusten kustannuksiin. Lapsillanne on oikeus tietää, että maailmassa on jotakin muutakin kuin pop-musiikki.

On onnetonta, että PMRC mieluummin sijoittaa hallituksen toimesta sanitoituun raskasmetalliin kuin johonkin kohottavampaan. Onko tämä merkki PMRC:n henkilökohtaisesta mausta, vai uusi osoitus siitä kuinka vähän tämä hallitus arvostaa taidekasvastusta Amerikassa?

Vastaus tietysti kuuluu, että ei kumpaakaan. Musiikkikasvatusohjelmilla ei saada ihmisten ajatuksia pois epäreilusta verosta. Siihen tarkoitukseen tarvitaan seksiä. Ja paljon!

Arviointijärjestelmän luominen, vapaaehtoisen tai ei, avaa oven loputtomalle paraatille Moraalisen Laadun Tarkkailun ohjelmia, jotka perustuvat ”Asioihin Joista Tietynlaiset Kristityt Eivät Satu Nyt Tykkäämään”. Entä jos seuraava joukkio Washingtonin vaimoja vaatii ison keltaisen J-kirjaimen kaikkeen juutalaisten kirjoittamaan ja esittämään materiaaliin pelastaakseen avuttomat lapset salamyhkäisesti kätketyiltä sionistisilta opeilta?

Huonot pohjatiedot saavat aikaan huonoja lakeja, ja ihmiset jotka kirjoittavat huonoja lakeja, ovat käsitykseni mukaan vaarallisempia kuin laulujentekijät, jotka juhlistavat seksuaalisuutta. Aiommeko luopua perustuslain kohdasta 1 jotta isot pojat voivat kerätä ylimääräisen dollarin jokaisesta tyhjästä kasetista ja 10-25% kasettinauhureista? Mitä täällä on tekeillä! Saammeko äänestää tästä laista? Saammeko me äänestää tästä laista? Koko juttu on paisunut suhteettomaksi, ja olen samaa mieltä senaattori Exonin kanssa, että meidän ei tosiaankaan pitäisi haaskata aikaamme tällaiseen, koska minulla oli alusta alkaen tunne, että tämä koko juttu on jonkun aloittama harraste.

No, minua on paljon haastateltu televisiossa ja minulta kysytään, enkö voisi ottaa muutamaa askelta heidän suuntaansa, enkö voi ymmärtää, enkö voi jakaa heidän tunteitaan. Tässä vaiheessa olen valmis paljon enempään. Minulla on idea, joka lopettaa tämän kaiken ja antaa vanhemmille sitä mitä he haluavat, eli informaatiota. Tarkkaa informaatiota albumin sisällöstä ilman että sen takia täytyy leimata muusikoita.

Omasta puolestani minulla ei ole mitään sitä vastaan, että laulujen sanat painetaan albumiin rutiininomaisesti. Mutta asiassa on pieni pulma. Levy-yhtiöillä ei ole automaattisesti oikeutta painaa sanoituksia, koska ne omistaa julkaisija. Kuten kaikki PMRC:n ehdotukset, tämäkin maksaa rahaa. Koska levy-yhtiöt pakotetaan tähän, heidän ei tulisi kantaa tätä rasitusta.

Jos katsotaan, että yleisöä tulee varoittaa äänilevyn sisällöstä, mikä olisi parempi tapa kuin antaa heidän nähdä täsmälleen mitä lauluissa sanotaan. Mitään subjektiivista luokitusjärjestelmää ei tarvita. Sitä ei tarvitse merkitä K-16:ksi, K-12:ksi, S:ksi, ei miksikään. Voit lukea sen itse.

Jotta tämä toimisi kunnolla, sanoitukset tulisi painaa yhdenmukaisille lomakkeille. Ehkä jopa hallitus on halukas painattamaan nämä lomakkeet. Ehkä hallituksen pitäisi jopa maksaa nämä lomakkeet, jos hallitus pitää tärkeänä, että ihmiset saavat tämänlaatuista kuluttajavalistusta.

Ja minä olen vanhempi. Minulla on neljä lasta. Kaksi heistä ovat täällä. Haluan heidän kasvavan maassa, jossa he saavat ajatella mitä he haluavat ajatella, olla mitä he haluavat olla, eikä sitä mitä jonkun vaimo tai joku hallituksessa haluaa heidän olevan. Minä en halua sellaista, enkä usko että tekään haluatte, senaattori Gore.”

Suomessa Korkein Hallinto-oikeus on pysyttänyt huumeidenkäyttäjien elämästä kertovan Reindeerspotting-elokuvan ikärajan 18:ssa vuodessa. Suomen Kuvalehti luonnehti oikeustapausta ”vuoden onnistuneimmaksi mainoskampanjaksi.”