1312445969_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

”Harvat asiat ovat maassamme niin anteeksiantamattomasti laiminlyötyjä kuin pokeri. Yläluokka tietää siitä hyvin vähän. Silloin tällöin kohtaa suurlähettilään, jolla on yleistä tietämystä pelistä, mutta kansalaisten perehtymättömyys asiaan on kauhistuttavaa. Olen tavannut jopa pappismiehiä, hyväsydämisiä, vapaamielisiä, rehellisiä, ja niin poispäin, jotka eivät edes tiedä, mitä tarkoittaa ”vitoset”. Tällainen saa tuntemaan häpeää koko eliölajimme puolesta.” –Mark Twain

Pokeri levisi New Orleansista siipirataslaivoilla länteen samaa reittiä, jota myöhemmin käyttivät muutkin hullutukset ja tapainturmelukset kuten blackjack, jazz ja raittiusliike. Pelkästään Kalifornian Virginia Cityssä oli pelikasino jokaista 150:ä asukasta kohti. Ben Thompson, Bat Masterson, Luke Short ja Doc Holliday tulivat kuuluisiksi pelureiksi, mutta populaarikulttuuri on kohdellut heitä kovin oikullisesti. 150 vuotta myöhemmin vain alan harrastajat muistavat, että Bat Masterson ja Hurja-Bill Hickok eivät olleet ensisijaisesti pelureita eikä lainsuojattomia, vaan sheriffejä, mutta tätä ei suuremmin mainosteta, koska on tyylitöntä puhua kuolleista pahaa.

”Kuolleen miehen käsi”, ässäpari ja kasipari, liitetään Wild Bill Hickokiin, koska hän on tunnetuin henkilö, joka ammuttiin korttipöytään. Tosiasiassa Hickokin kuolleen miehen käsi ei ollut ensimmäinen lehdistön ja kirjallisuuden tuntema kuolleen miehen käsi, ja kaikkein parasta on, että edelleenkään kukaan ei tiedä, mitkä kortit Hickok tarkalleen viimeisessä jaossa sai.

James Butler Hickok (1837-1876) oli Illinoisissa syntynyt lännenmies, jolla oli korpin nokan muotoinen tuulenhalkaisija, korkea ja leveä otsa, pitkät vahatut viikset ja valtoimenaan lainehtiva kihara tumma tukka, joka näyttää jokaisessa valokuvassa rasvaiselta. Hän työskenteli karhunkaatajana, konstaapelina, ja sisällissodan aikaan tiedustelijana. 1865 Missourin Springfieldissä hän kunnostautui revolverikaksintaistelussa, josta tuli maankuulu tapaus.

Hickok oli tavannut lainata rahaa pelaamiseen muuannelta etelävaltioiden entiseltä sotilaalta Davis Tuttilta. Entiset parhaat ystävykset joutuivat riitoihin naisen takia. Hickok kieltäytyi pelaamasta Tuttia vastaan, minkä johdosta Tutt alkoi rahoittaa muita pelaajia, jotta nämä kynisivät Hickokin pokeripöydässä putipuhtaaksi. Hickokilla oli kuitenkin onnea pelissä, mistä harmistuneena Tutt sieppasi pelipöydältä Hickokin rahat ja kellon ja pidätti ne velkojen maksuksi. Hickok varoitti Tuttia, että tämän olisi parasta olla kanniskelematta kelloa tai muuten Hickok ampuisi hänet.

Seuraavana päivänä 21.7.1865 Springfieldin pääkadulle asteli herra Davis Tutt suurieleisesti kelloaan katsellen. Hickok ja Tutt neuvottelivat vielä kellon arvosta ja jopa menivät ryypylle yhdessä, mutta ilmeisesti neuvottelut eivät johtaneet tulokseen. He kohtasivat illalla aukiolla, Hickok toisti varoituksensa olla leveilemättä kellolla, ja seuraavaksi miehet ampuivat toisiaan lähes samanaikaisesti. Tutt ampui ohi, sai Hickokin kuulan kylkeensä, ja huudahti ”Pojat, minut on tapettu”. Valamiehistö kohautti kansakuntaa vapauttamalla Hickokin, koska taistelu oli ollut ”reilu”.

Julkkikseksi tullut Hickok kertoi mielellään lehdistölle huimia juttuja, joihin eksyi epähuomiossa joku totuuden sanakin. Hänet palkattiin Niagara Fallsissa teatteriin, jossa hän osoittautui verrattoman kehnoksi näyttelijäksi. Hickok palasi länteen ja asettui apulaissheriffiksi Kansasin Haysiin, jossa hän tappeli lainsuojattomia ja intiaaneja vastaan. 1869 hänet valittiin kaupungin sheriffiksi.

Sheriffi Hickokin uran ensimmäiseksi lyijymyrkytyksen uhriksi joutui Bill Mulvey, jonka Hickok kellisti maailman vanhimmalla juonella. Saluunan ikkunoita ja pulloja juovuksissa ammuskellut ja siitä verrattoman huvittunut Mulvey, joka oli tunnettu murhamies, sai kuulla että hänen pitäisi varoa käytöstään, sillä kaupungin sheriffi oli Bill Hickok. Mulvey vastasi, että siksi juuri hän onkin kaupungissa, ja lähti ratsastamaan pääkatua kiväärin kanssa Hickokia etsien. Hickok tuli näkyviin ja heilutti kättään. Sitten hän huusi ”Älkää ampuko sitä selkään, se on kännissä.” Mulvey kääntyi katsomaan taakseen ja putosi seuraavassa silmänräpäyksessä.

Nykypäivän lukija saattaa ihmetellä, eikö jalkaan ampuminen olisi riittänyt tekemään miehen vaarattomaksi. Tietenkään se ei olisi tullut kyseeseen. Mulvey liikkui ratsain, ja olisihan ollut anteeksiantamatonta, jos hyvää hevosta olisi vahingoitettu.

Esiinnyttyään Buffalo Billin showssa 1873 vain hivenen ensimmäistä yleisöesiintymistä paremmalla menestyksellä Hickok havaitsi, että hänen näkönsä oli heikkenemässä. Lääkäri totesi sarveiskalvon tulehduksen, johon ei ollut hoitokeinoja. Saapuessaan Dakotan Deadwoodiin 1876 Hickok lausui kumppaneilleen epäilyksensä, että tuonniminen kaupunki on hänen elämänsä päätepiste.

Nuttal & Mannin Saluuna Numero 10:n pokerisalissa 2.8.1876 Hickok istui pelipöytään selkä ovea kohti. Varovainen Hickok istui tavallisesti pelipöydässä selkä seinää vasten, mutta tällä kertaa se paikka oli varattu. Hickok ei pitänyt tilanteesta ja pyysi Charlie Richiä kahdesti vaihtamaan paikkaa hänen kanssaan. Kahdesti Rich kieltäytyi. Sisään astui puhvelinmetsästäjä Jack McCall, veti aseen esiin ja ampui Hickokin huutaen ”Siitäs saat!”.

Murhan motiivista kiistellään. Väitetään, että tasoittaja McCall oli hävinnyt rahansa pelissä ja pyytänyt Hickokilta turhaan rahaa aamiaiseen. Oikeudessa McCall väitti kostaneensa Hickokin ampuman veljensä puolesta. Calamity Janen porukan kerrottiin valmistelevan McCallin lynkkausta, vaikka Jane oli tapahtuma-aikaan viranomaisten säilössä. Niinpä valamiehistö katsoi, että kohtaamisessa oli noudatettu nyt jo maan tavaksi muodostunutta reilua peliä, ja vapautti McCallin. Mies ei kuitenkaan pystynyt pitämään suutaan kiinni, ja kun hän rehennellessään tuli kertoneeksi muutamia seikkoja tapahtumien kulusta, kuten että hänellä ei mitään veljeä ollutkaan, ja että Hickokin ampuminen oli tuottoisin toimi, minkä hän oli koskaan tehnyt, niin hänet pidätettiin uudestaan samasta murhasta syytettynä ja hirtettiin 1.3.1877.

Tarinan mukaan Hickok oli lainannut talolta 50 dollaria jatkaakseen pelaamista. Murhaajan tullessa saluunaan Hickockilla oli viimeinkin lupaavat kortit, kaksi ässää ja kaksi kasia, kuolleen miehen käsi. Pokeripelit eivät tietenkään siihen päättyneet, ja vuonna 1979 Hickok nimettiin pokerin Hall of Fameen murhaavan pelisilmänsä ansiosta.

Sanomalehdissä silminnäkijä väitti viidenneksi kortiksi ruutuysiä, McCallin oikeudenkäynnissä kortiksi mainittiin ruutusotilas, Deadwoodin kaupunki vannoo kortin olleen ruutuvitonen, ja Ripleyn Usko Tai Älä vakuuttaa kortin olleen ristikuningatar. Yhdestä asiasta ollaan yksimielisiä: Hickok ei saanut koskaan täyskättä.

 

Jokainen peluri tietää vain yhtä kikkaa koittaa:
tiedä minkä hylkäät, ja mistä pidät kii.
Joka käsi pettää ja joka käsi voittaa,
Ja parasta on kuolla kun uneen nukahtaa.

Hän vaikeni siihen ja katsoi läpi lasin,
Tumppasi röökin, ja kävi nukkumaan.
Niin viimeisellä jaolla kaikki pelas tasan,
Löysin sanoistansa ässän jota en päästä hukkumaan.

(Don Schlitz: The Gambler, 1978.)