Psykoanalyytikko Reuben Fine kirjoitti vuonna 1956 tutkielmassaan Shakinpelaajan psykologia: ”Shakin runsas fallinen symbolismi tarjoaa homoseksuaalisia kuvitelmia tyydyttävää fantasia-ainesta, erityisesti ryhmäitsetyydyksen suhteen.” Mielipiteeni psykologeista tiedätte, mutta ajatushan on kiinnnostava. Unohtakaa kaikenkarvaiset eheytyshoidot. Jos tarmokkaana vanhempana huomaatte lapsissanne oudoksuttavia taipumuksia, niin ohjatkaa heidät pelaamaan shakkia.
 
Bobby Fischerin (1943-2008) äiti päätti kääntyä lääkärin puoleen, kun poika notkui kuusivuotiaana Brooklynin shakkikerholla, sen sijaan että olisi harrastanut hyväksyttäviä leikkejä, kuten vetänyt tyttöjä letistä tai ampunut intiaaneja. Lastenpsykiatri käski äidin rauhoittua ja antaa pojan pelata. Bobby Fischeristä tuli USA:n mestari kypsässä 14 vuoden iässä.
 
Shakkia hallitsivat 1950-luvulta alkaen neuvostoliittolaiset pelaajat. Shakilla oli monia mainioita ominaisuuksia, jotka vetosivat neuvostohallintoon. Se oli halpaa, se sopi kaikille ikäryhmille, se ei vaatinut suuria tiloja, se kehitti ajattelua ja muistia, se opetti ennakoimaan tulevaisuutta, se oli matemaattista ja kurinalaista. Aivovoimistelu pystyy ehkäisemään vanhuuden höppänyyttä tiettyyn rajaan saakka, mutta tosiasiaksi jäi, että ihminen, joka kehittyy shakissa, kehittyy lähinnä shakissa.
 
Tämän kenties todisti parhaiten omalla elämällään ja esimerkillään Bobby Fischer, jota pidettiin aikoinaan kaikkien aikojen parhaimpana pelaajana. Hän tuntui voittavan silloin kun halusi, eikä boheemisti katsonut aina otteluja vaivan arvoisiksi. Parhaimmallaan hän nitisti maailman huippupelaajat 20:llä peräkkäisellä voitolla, mitä viimeksi oli nähty tällä tasolla sata vuotta sitten. Tästä eksentrikosta tuli 1970-luvun vaihteessa kansainvälinen julkkis, jolle perustettiin jopa oma fan club, mikä oli shakissa jokseenkin ennenkuulumatonta. Hän kävi myös propaganda-aseeksi. Ulkoministeri Henry Kissinger kannusti Fischeriä päihittämään venäläiset, mikä tapahtuikin monta kertaa, kaikkein maineikkaimpana esimerkkinä vuoden 1972 MM-ottelu Reykjavikissa.
 
Reykjavikin tapahtumat muistetaan suurinpiirtein kaikesta muusta paitsi shakista. Fischerille ei kelvannut mikään. Kun hän oli hävinnyt Boris Spasskille kaksi ensimmäistä peliä selvästi, Fischer vaati että kolmas pelataan yleisön ulottumattomissa. Spasski suostui. Sitten Fischer valitti, että hänen peliään yritettiin sabotoida pitämällä Laugardalshöllin lämmitys liian alhaisella. Termostaattia säädettiin lämpimämmälle. Kamerat olivat liian lähellä. Kamerat vedettiin sivummalle. Valot olivat liian kirkkaat. Valoja vähennettiin. Hän vaati pehmeämmän tuolin. Hänelle annettiin pehmeä nahkatuoli. Venäläiset olivat istuttaneet hypnotisoijan katsomon eturiviin häiritsemään häntä. Hypnotisoija poistettiin katsomosta. Shakkilaudan värit olivat vastenmieliset. KGB yritti myrkyttää hänen tuolinsa, ruokansa, jne. Oletteko lukenut Tenavia? Tellu: ”En saanut palloa kiinni, koska aurinko paistoi silmiini.” Jaska: ”Taivas on pilvessä!” Tellu: ”Ruoho paistoi silmiini.”
 
Boris Spasski pöydän toisella puolella tuli vastaan missä voi. Kun Fischer oli hankkiutunut neljän pisteen johtoon, hän pelasi seitsemän viimeistä ottelua kylmäverisesti tasapeleiksi ottamatta minkäänlaisia riskejä. Fischer voitti MM-ottelun 12,5-8,5. Kuudennen pelin päätteeksi Spasski antoi aplodit Fischerille yleisön kanssa.
 
Maailmanmestaruuden voitettuaan Fischer, joka oli syyttänyt venäläisiä siitä, että ”he voittavat tittelin ja sitten haihtuvat maan alle kolmeksi vuodeksi”, ei tietenkään pelannut yhtäkään peliä kolmeen vuoteen. Kalenterissa häämötti MM-ottelu vuonna 1975, jolloin Fischerin olisi ollut pakko alkaa viimein pelata. Vastustajakin oli selvillä, ehdokasturnauksen voittanut Anatoli Karpov.
 
Jos kysymys olisi urheilusta, niin olisi aika erikoista, että hallitseva mestari määrää säännöt, joiden puitteissa hän suvaitsee puolustaa mestaruuttaan. Fischer teki shakkiliitto FIDE:lle kolme ehdotusta, joiden täyttyessä hän pelaisi maailmanmestaruudesta: Mestaruuteen vaadittaisiin kymmenen voittoa, tasapelejä ei lasketa. Otteluiden lukumäärää ei ole rajattu. 9-9 –tilanteessa hallitseva mestari säilyttäisi tittelinsä ja palkintorahat jaettaisiin puoliksi. 
 
FIDE piti ehdotuksia epäurheilijamaisina. Nehän tarkoittivat, että haastajan olisi pakko voittaa vähintään 10-8 voittaakseen mestarin. Otteluiden lukumäärän jättäminen auki herätti epäilyksiä, että ruostunut Fischer halusi pelata itsensä vireeseen rajoittamattomalla määrällä tasapelejä. Kun FIDE hyväksyi ensimmäisen ehdotuksen ja hylkäsi kaksi muuta, niin Fischer ilmoitti yksinkertaisesti luopuvansa maailmanmestaruudesta. Kulisseissa alkoi pitkällinen kädenvääntö ehdoista, joilla Fischer saataisiin suostutelluksi takaisin puolustamaan mestaruuttaan. USA:n shakkiliitto yritti ajaa mestarinsa asiaa, mutta Fischerin ehdotukset tyrmättiin äänestyksissä. Fischerille annettiin aikaa aprillipäivään 1975 vahvistaa osallistumisensa MM-otteluun. Ilmoittautumista ei koskaan saapunut. Anatoli Karpovista tuli maailmanmestari luovutuksella. Monille se oli kilpailushakin surkein hetki koskaan.
 
Seuraavan kerran Bobby Fischer pelasi shakkia vasta vuonna 1977 Massachusetts Institute of Technologyn tiloissa Greenblatt-tietokoneohjelmaa vastaan. Hän voitti koneen joka ikisessä pelissä.
 
Vuonna 1968 skottilainen suurmestari David Levy löi 1250 punnan vedon siitä, että tietokone ei pysty voittamaan häntä kymmeneen vuoteen. Levy voitti vedon. Viimeisessä ottelussa elokuussa 1978 häntä vastassa oli Chess 4.7, jonka Levy voitti 4,5-1,5. ”Ennustukseni piti paikkansa”, Levy kirjoitti. ”Mutta viimeisessä turnauksessa vastustajani oli paljon, paljon vahvempi kuin mitä olin pitänyt mahdollisena. Tästä eteenpäin en suuresti yllättyisi mistään.”  Sen jälkeen Levy vuorostaan tarjosi palkkion ohjelmalle, joka kukistaisi hänet.  Vuonna 1989 Deep Thought voitti Levyn, mutta hävisi vielä maailmanmestari Garri Kasparoville.
 
Lopulta vuonna 1996 IBM:n Deep Blue voitti Kasparovin heti kuuden ottelun sarjan ensimmäisessä pelissä ja seuraavana vuonna Deeper Blue voitti koko turnauksen 3,5-2,5. Kasparov syytti IBM:ää ihmisavustajien käyttämisestä, koska hän näki koneen pelissä strategian, joka ei voinut perustua puhtaalle todennäköisyyslaskennalle. Kasparov oli ainakin osittain oikeassa. Ohjelmaa paranneltiin kesken ottelun, jotta kone ei olisi tehnyt samoja virheitä uudestaan.
 
Myöhemmissä otteluissa ohjelmisto on jäädytetty pelin ajaksi ja ihmishaastajalle on annettu ohjelmasta kopio harjoittelua varten. Näin maailmanmestari Anatoli Kramnik ylsi 4-4 –tasapeliin Deep Fritziä vastaan vuonna 2002. Mutta laskentateho kehittyy nopeammin kuin ihmisaivot. Neljä vuotta myöhemmin Kramnik hävisi uusintaottelun voittamatta peliäkään. Joukkoon mahtui ”vuosisadan munaus”, jossa Kramnikista tehtiin matti yhdellä siirrolla. Tarkkailijoiden mukaan ihmisvastustajia vastaan Kramnik ei olisi tehnyt sellaista virhettä. Koneiden vahvuus on raudanluja puolustus ja suurin heikkous kykenemättömyys näkemään 10-20 siirron päähän. Tietokonetta vastaan edellytetään erilaista peliä, ja ilmeisesti Kramnikin kohtaloksi koitui, että hän ajatteli liikaa pelaavansa konetta vastaan.
 
Näillä otteluilla oli suurta symbolista arvoa. Pinnalta katsottuna kone oli kukistanut ihmisen. Toisaalta kone oli ihmisaivojen työtä. Ihminen oli jälleen kerran luonut työkalun, joka kykeni häntä suurempiin saavutuksiin. Kilpailushakille tämä toi kuitenkin aivan uusia ongelmia: kuka tai mikä todella oli nyt shakin maailmanmestari? Ja miten varmistua siitä, että otteluissa ei käytetä dopingia, että siirrot olisivat pelaajan, ei tietokoneen käsialaa?
 
Bobby Fischer oli tässä vaiheessa turvallisesti pelistä ulkona. Fischer, jota oli 60-luvulla syytetty siitä, että hän esiintyi shakkiareenoilla rähjäisenä, koska hän oli saattanut pukeutua, herra siunaa, villapaitaan, oli vetäytynyt täysin julkisuudesta. Hän palasi takaisin vasta vuonna 1992 ottelemaan Spasskia vastaan Reykjavikin turnauksen uusintaottelun, ja vaati että sitä kutsuttiin maailmanmestaruusotteluksi, koska hän oli yhä laillinen hallitseva mestari, ja kaikki mestaruuspelit hänen jälkeensä olivat olleet sovittuja näytöksiä. Kieltämättä, yllättävän usein ehdokasturnauksissa venäläiset sijoitettiin samaan lohkoon, jossa he pelasivat vieläkin yllättävämmin keskenään nopeita tasapelejä.
 
Turnaus järjestettiin Jugoslaviassa, jonne Fischer olisi vuoden 1972 MM-ottelun alun perin halunnut. Valitettavasti Jugoslavia oli sisällissodan aikana kansainvälisessä boikotissa, ja USA:n valtionvarainministeriö määräsi Fischerin ottelukieltoon YK:n päätöksen nojalla. Fischer kutsui lehtimiehet paikalle, asetti määräyksen lattialle, sylki sen päälle, ja sanoi ”tämä on vastaukseni”. Yhdysvallat antoi kylmän sodan soturistaan ja suuresta hyväntahdon lähettiläästään kansainvälisen etsintäkuulutuksen.
 
Lisää arveluttavaa huomiota Fischer hankki joillakin vankoilla mielipiteillään, joita hän ei kaihtanut tuomasta julki. ”Koulussa ei opi mitään”, Fischer vakuutti kirjassaan jo vuonna 1961. ”Kanniskellaan kirjoja ja tehdään kotitehtäviä. Opettajat ovat typeriä. Naiset eivät ymmärrä, kuinka opetetaan. En muista yhden yhtä asiaa, jonka olisin oppinut koulussa. Se oli hukkaanheitettyä aikaa. Siellä pitää sekoittua kaikenlaisten typerien pentujen joukkoon. Opettajat ovat pentujakin typerämpiä ja puhuttelevat heitä alaspäin. Puolet heistä on mielipuolia. Jos minun olisi annettu, olisin lähtenyt kävelemään ennen 16-vuotispäivääni.”
 
Samassa yhteydessä Fischer siteerasi mielellään Nietzscheä, jonka mukaan uskonto on ihmisten tylsistyttämistä varten. Tämähän ei estänyt Fischeriä liittymästä 1960-luvulla Maailmanlaajuiseen Jumalan Kirkkoon, joka tyhjensi hänen taskunsa, ja kaatui Reykjavikin ottelun vuonna 1972 seksiskandaaleihin ja siihen, että evankelista Herbert W. Armstrongin profetiat eivät käyneet toteen.
 
Vanhemmiten Fischerin purkaukset muuttuivat yhä avomielisemmiksi. Juutalaisäidin poika alkoi pelata rohkeaa kuningasgambiittia muristessaan, että shakissa on liikaa juutalaisia, jotka laskevat pelin tasoa, koska he eivät pukeudu hyvin, ja että juutalaiset kontrolloivat aivan liian suurta osaa Yhdysvalloista. Isku World Trade Centeriin oli hänestä suurenmoinen, ja hän lausui lämpimän toivomuksensa, että se rohkaisisi amerikkalaisia vangitsemaan juutalaiset. Hän kirjoitti Encyclopedia Judaican toimitukselle ja vaati nimeään poistettavaksi huomattavien juutalaisten luettelosta. Keskitysleireissä ei luonnollisesti koskaan murhattu ihmisiä, ja hän itse oli maailmanlaajuisen juutalaissalaliiton uhri. ”Olen huolestunut siitä, että juutalaiset haluavat saattaa norsut sukupuuttoon, koska syöksyhammas muistuttaa heitä ympärileikkaamattomasta peniksestä. Olen täysin vakavissani!”
 
Fischerin suurin ottelu oli lopulta Fischer vastaan maailma. Maanpakolaisuutensa aikana Fischer eleli mm. Unkarissa, Islannissa ja Filippiineillä. Vuonna 2004 hänet pidätettiin amerikkalaisten viranomaisten pyynnöstä Naritan lentokentällä pyrkiessään Japaniin. Fischer, jonka passi oli vanhentunut, vietti yhdeksän kuukautta Naritan sellissä. Pidätystä vastustanut Fischer valitti, että hänet oli pahoinpidelty, sellissä ei ollut ikkunaa, ja että käytävällä poltettiin. Hän halusi luopua USA:n kansalaisuudesta ja vetosi ulkoministeri Colin Powelliin. Lopulta japanilaiset saivat tarpeekseen ja heittivät Fischerin ulos saatuaan häneltä turvapaikka-anomuksen, jonka he hylkäsivät. Jäähyväisiksi Fischer virtsasi rakennusta vasten. Tällä välin vuokraisäntä Pasadenassa oli kyllästynyt odottamaan maksurästejä ja realisoi varastossa pölyttyneen Fischerin omaisuuden eBayssa.
 
Fischerin exoduksen päätepiste löytyi samalta kamaralta, jolla hän oli saavuttanut suurimmat voittonsa. Islannin eduskunta päätti yksimielisesti tarjota turvapaikan USA:n oikeusjärjestelmän vainoamalle toisinajattelijalle. Shakkia pelaavat sairaanhoitaja ja psykiatri pitivät hänestä huolta. Hänen viimeiset sanansa kuuluivat ”Mikään ei paranna niin kuin ihmisen kosketus.” Islannin oikeus seuloi vielä muutaman vuoden hänen väitettyjä vaimojaan ja lapsiaan, ja kun osoittautui että filippiiniläisellä vaimolla ei ollut avioliittotodistusta, eikä hänen lapsensa voinut DNA-testin mukaan olla Fischerin lapsi, koko omaisuuden peri Fischerin japanilainen leski Miyoko Watai.
 
Björn Ulvaeuksen, Benny Anderssonin ja Tim Ricen musikaalissa Chess vuonna 1984 esiintyi amerikkalaishahmo nimeltä Freddie Trumper, joka pelasi MM-ottelua Bangkokissa venäläistä Anatoli Sergijevskiä vastaan. Amerikkalaisen soolonumerossa kuullaan monologi, jossa hän vuodattaa vieraantuneensa perheestään ja ihmisistä, koska on omistautunut pelille. Musikaali käsittää shakin laajasti eri asioiden taistelukenttänä, eikä tavoita Bobby Fischeriä, mutta kuka tavoittaisi.
 
Vuoden 1972 MM-ottelun jälkeen Fischerillä oli vain hävittävää. ”Haluttomuus tunnustaa itseään ylempiä suisti hänet vainoharhaisuuteen”, analysoi Brian Carney Wall Street Journalissa. Annettakoon viimeinen sana Fischerille itselleen. ”Mielemme on ainoa, mikä meillä on. Ei sikäli, etteikö se joskus johtaisi meidät harhateille, mutta me joudumme lopulta järkeilemään asiat itseksemme.” Mitä siihen voisi sanoa. Shakki ja matti. Pelataanko uusi peli?