338021.jpg

Vanhan suomifilmin kestävintä aarteistoa on Tukkijoella alias Koskenlaskijan morsian alias Oli lautalla pienoinen kahvila alias Prinsessa Armaada huhhei aina on raskaana huhhei. On aiheellista luoda laaja katsaus Tukkijoella –aiheen korvaamattomaan merkitykseen suomalaisen identiteetin luojana ja ikuisena kirouksena.

Monet ihmiset kuvittelevat, että Suomessa olisi tehty monenlaisia eri aihepiirejä käsitteleviä elokuvia. Tämä on erehdys. Suomessa ei ole koskaan tehty muita kuin Tukkijoki-elokuvia. Tukkijoella –elokuvien sarja alkoi jo mykän filmin aikana. 1950-luvulla aihetta terävöitettiin lisäämällä siihen Villin Pohjolan mallista kullankaivuuseen ja saluunaelämään liittyvää aineistoa. Kaupunkiin asti Tukkijoki ei ikinä virrannut, mutta 1960-luvulta alkaen siitä tuli maalta paenneiden lähiösukupolvien nuoruuden kaihoisa ihmemaa, jonne saattoi tehdä nostalgiamatkoja aina uudelleen. Ennen sotia Suomen ulkomaankaupasta 70% tuli metsistä. Ei ainakaan elokuvista, kuten oheinen lista todistaa. Tämä ennennäkemätön ja ainutlaatuinen luettelo kadonneista Tukkijoki-elokuvista julkaistaan tässä ensimmäistä kertaa. Samalla myös viimeistä.

Hvid Stockån (1916) Hjalmar V. Pohjanheimo
Tukkijoella (1928) Erkki Karu
Tukkijoen morsian (1931) Erkki Karu
Tukkijoen poika (1932) Risto Orko
Tukkijoen pojan paluu ja vaalea nainen (1934) Risto Orko
Tukkijoki taistelee (1940) Risto Orko
Tulipunaista lempeä Tukkijoella (1949) Teuvo Tulio
Tukkijoki olympiakuumeessa (1952) T.J.Särkkä
Rykmentin murheenkryyni Tukkijoella (1954) Lasse Pöysti
Pekka Puupää Tukkijoella (1955) Armand Lohikoski
Vonkamies Tukkijoella (1956) Veikko Itkonen
Kultaa Tukkijoella (1958) Aarne Tarkas
Tukkijoen saluuna (1960) Aarne Tarkas
Iskelmäparaati Tukkijoella (1963) Aarne Tarkas
Minimalismia Tukkijoella (1966) Erkko Kivikoski
Erotiikkaa Tukkijoella (1969) Jörn Donner
Tammettu virta Tukkijoella (1972) Mikko Niskanen
Kunnan sahajauhot (1973) Mikko Niskanen
Täysi tuntiraha Tukkijoella (1975) Edvin Laine
Nuoruuden savotat Tukkijoella (1976) Edvin Laine
Hyvästi Tukkijoki (1978) Rauni Mollberg
Paluu Tukkijoelle (1979) Rauni Mollberg
Uuno D.G.Turhapuro Tukkijoella (1984) Ere Kokkonen
Uuno D.G.Turhapuron pojan paluu Tukkijoelle ja vaalea nainen (1990) Ere Kokkonen
Hamlet Tukkijoella (1992) Aki Kaurismäki
www.tukkijoki.com (2002) Aki Kaurismäki

Ja nyt asiaan.

Suurruhtinaskunnan elokuvateollisuudesta on helpompi mainita elokuvat, joista on edes osa tallella, eikä niitä ole paljoa. Suurin osa tästä materiaalista, kuten raitiovaunuajelu Vanhan Ylioppilastalon kohdalla vuonna 1906 on säilynyt meidän aikoihimme Veikko Itkosen dokumenttielokuvassa Näin syntyi nykypäivä (1951). Suomen ensimmäisestä fiktioelokuvasta Salaviinanpolttajat (1907) on säilynyt lehti-ilmoituksessa kerrottu synopsis ja jokunen mukana olleiden haastattelu.

Vanhin draamaelokuva, josta on olemassa näyte, on Teuvo Puron ohjaama Sylvi, joka saatiin ensi-iltaan 1913. Vaikeudet olivat moninaiset. Kuvaukset oli tehty jo heinäkuussa 1911 Hotelli Fennian katolla ulkoilmassa ja tuulessa. Sen vuoksi "sisäkuvissa" puvut ja verhot heiluvat. Samaan aikaan kesällä 1911 sama tuotantoryhmä kuvasi myös kaksi muuta elokuvaa. Hyökyaaltoja ja Anna-Liisa menivät piloille negatiivin kiinnitysliuoksessa, joten Sylvi ei ollut edes erityisen huono-onninen tuotanto. Ensi-ilta vain viivästyi, koska kaiken hyvän lisäksi Saksaan kehitettäväksi lähetettyjä filmejä kuljettanut alus upposi. Kun näin osa materiaalista päätyi Itämeren pohjaan, elokuvasta tuli "hieman toisenlainen" kuin mitä oli aiottu.

Vuoteen 1934 mennessä asiat olivat kehittyneet jo sen verran ripeästi, että Aho & Soldan löysi parinkymmenen vuoden takaisilta keloilta kaikki ne 345 metriä, mitä Sylvistä oli jäänyt jäljelle. Tämän seitsenminuuttisen materiaalin Aho & Soldan toimitti lyhytfilmiksi.  

Ensimmäisen maailmansodan alkuvuosina Lyyra-filmi ja Finlandia-filmi tuottivat komean sarjan mannermaista tyyliä tavoitelleita jännitys- ja draamaelokuvia. Nimet "Kun onni pettää", "Nainen, jonkas minulle annoit", "Rikosten runtelema", "Katoavia timantteja eli herrasmies-varas Morel vastustajanaan etsivä Frank" ovat uteliaisuutta herättäviä, mutta muuta niistä ei enää tunnetakaan kuin nämä nimet ja käsiohjelmiin painetut (mainostelevat) juonikuvaukset. Tilanne korjaantuu hyvin hitaasti 1920-luvulle tultaessa. Suomi-Filmin jokaisesta kokoillan elokuvasta on jäljellä jotakin. Eniten aika on kohdellut kaltoin pienten ja yksittäisten tekijöiden tuotoksia, joiden joukossa on lievästi ällistyttäviä ja mahdottomia tapauksia. Poimintoja tapauksista:

Kesä (1915). Ohjaus Kaarle Halme, käsikirjoitus Eino Leino oman runonsa Vanteenheittäjät pohjalta. Pituus 36 minuuttia. Elokuva kuvattiin kesällä 1913 ja pääsi ripeän mannermaisen labaratoriotyöskentelyn ansiosta ensi-iltaan jo kahden vuoden kuluttua. Kuvaavaa on, että filmistä  on säilynyt yksi Seura-lehdessä 1948 julkaistu valokuva, jonka sanotaan esittävän Kesä-elokuvan näyttelijöitä kuvaustauolla. Kyseisestä valokuvasta tunnistetuista näyttelijöistä yksikään ei esiintynyt elokuvassa Kesä.

Sotapolulla (1921). Tuottaja Teuvo Pakkala, ohjaus Teuvo Pakkala, käsikirjoitus Teuvo Pakkala, leikkaus J.W.Mattila ja Teuvo Pakkala, lavastus Teuvo Pakkala, kuvaus J.W.Mattila ja Erkki Pakkala. Erkki Pakkala lahjoitti elokuvan ainoan kopion 1933 Kuopion museoseurojen valokuvauskerholle. Lahjoitus unohdettiin autuaasti, kunnes kelat löydettiin 1958 kuopiolaisen liikkeen sementtivarastosta.

Mustat silmät (1929). Tuottaja Armas Willamo, ohjaus Valentin Vaala, käsikirjoitus Theodor Tugai ja Valentin Vaala, kuvaus Oscar Lindelöf, leikkaus Valentin Vaala ja Theodor Tugai, lavastus Valentin Vaala, puvustus Valentin Vaala ja Theodor Tugai, pääosissa Theodor Tugai, Regina Ekroth ja Valentin Vaala. 20-vuotiaan Vaalan ja 17-vuotiaan (suomalaisen elokuvan petervonbaghin Peter von Baghin mukaan ehkä jopa 15-vuotiaan) Teuvo Tulion esikoiselokuvan alkuperäisnegatiivit tuhottiin, kun itsekriittinen Valentin Vaala heitti ne Kaivopuiston edustalla mereen. Hyvästä yrityksestä huolimatta elokuvasta on itsepintaisesti säilynyt kuusi ja puoli minuuttia katkelmia.

Sano se suomeksi (1931). Tuottaja Yrjö Nyberg, ohjaus Yrjö Nyberg, käsikirjoitus Yrjö Nyberg, äänitys Yrjö Nyberg ja Aaro Helmisalo, leikkaus Yrjö Nyberg, lavastus Yrjö Nyberg ja Harald Salen. Lahyn-filmin tuottama 95-minuuttinen varieteeshow oli ensimmäinen suomalainen äänielokuva. Siitä on tallella kaksi leikkauspoistoa, joissa Ture Ara laulaa "Tuoll on mun kultani" ja Väinö Siikaniemi esittää Hamletin yksinpuhelun. Ture Ara ymmärsi klaffin merkityksen. Esityksen alussa hän iskee kätensä kuuluvasti yhteen, jotta kuva ja ääni saatiin synkronoiduksi. Kohtaus oli poistettu, koska Ture Aran päälaki loistaa poissaolollaan kuvan ulkopuolella.

Helsingin kuuluisin liikemies (1934). Tuottaja Armas Wiilamo, ohjaus Valentin Vaala, käsikirjoitus Rauno Tattari, musiikki Rafael Ramstedt, näyttelijät Aku Korhonen, Helinä Svensson-Timari, Uuno Montonen, Matti Jurva, Regina Linnanheimo, Tauno Majuri, Tauno Palo, Eino Jurkka, Verner Friström. 84-minuuttista musiikkikomediaa pidettiin iäksi kadonneena. Toiveet asetettiin sen varaan, että aikoinaan Yhdysvaltojen suomalaisalueelle levitetty yksi kopio olisi jotenkin säästynyt American Film Instituten kokoelmissa. Sieltä sitä ei löytynyt. Sen sijaan se ilmaantui esiin 1990-luvulla Michiganista, jossa se oli säilynyt suomalaissukuisen elokuvateatterinomistajan jäämistössä.

Tukkijoella (1937). Ohjaus Kalle Kaarna, käsikirjoitus Teuvo Pakkalan näytelmästä Vilho Heinämies. Näyttelijät Kyösti Erämaa, Kirsti Hurme, Marja-Liisa Fredman, Santeri Karilo, Elbe Nissinen, Toppo Elonperä, Toivo Suonpää, Eero Roine. 1990-luvulle asti uskottiin, että viimeinen tunnettu jäljellejäänyt Tukkijoella -elokuvan esityskopio lepäsi tuntemattomassa paikassa järven pohjassa Thunder Bayssa Kanadassa. Kelat hävitettiin tällä tavalla 1950-luvun lopussa kun kävi selville että kyse oli tulenarasta nitraattifilmistä. (Niitä ei tietenkään käynyt päinsä polttaa, nehän oli tulenarkaa.) Valitettavasti michiganilaisen elokuvamiehen jäämistöstä löytyi Helsingin kuuluisimman liikemiehen lisäksi myös Tukkijoella.

Useimmat saksalaissyntyisen elokuvamiehen Kurt Jägerin filmeistä kokivat muiden vanhojen ainutlaatuisten elokuvien kohtalon. Vastaperustettu Suomen Elokuva-arkisto oli jäljittänyt 1958 runsaasti uniikkikappaleita ja varastoinut ne muiden tilojen puutteessa Adams-filmin varastoon. Paikka oli etevästi valittu, sillä Adams-filmi paloi poroksi 1959. Jägerin tuotannosta jäljelle jäi lähinnä Isoviha (1939), josta yksi kappale oli unohdettu Ruotsiin, josta Svenska Filminstitutet löysi sen 1980-luvun vaihteessa. Teuvo Tulion uran alun filmit, kuten Sillanpää-filmatisointi Nuorena nukkunut (1937), jossa Regina Linnanheimo "laskelmallisesti aukoi ja sulki silmiään" tuhoutuivat samassa legendaarisessa Adams-filmin palossa.

Kylä (1957). Tuottaja Eino Ritari, ohjaus Eino Ritari, käsikirjoitus Eino Ritari, kuvaus Ama Jokinen, Äänitys Evan Englund ja Aarre Elo, leikkaus Eino Ritari ja Ama Jokinen, musiikki Lasse Pihlajamaa. Näyttelijät Eino Ritari, Aki Saarelainen, Onni Ulonen, Maria Sella, Veli Einola, Helena Klami, Erkki Ilo ja Tauno Korpijaakko. Monitoimimies Ritarin independent-filmi Kylä nautti pitkään asemastaan tuoreimpana kokonaan kadonneeksi uskottuna elokuvana. Pitkälti amatöörivoimin toteutettu yritys esitti niin uskottavan henkilötutkielman maalaispoliisista, että suivaantunut elokuvatarkastamo langetti elokuvalle 30% rangaistusveron. Tuotto ja menestys jäi tämän johdosta hyvin vaatimattomaksi. Kaiken huipuksi tämä omatoimisuuden voimannäyte syntyi samaan aikaan kun Särkän SF tuotti kolmisenkymmentä elokuvaa vuodessa. Kylän ääni- ja kuvanegatiivit löytyivät yllättäen syksyllä 1989 Espoosta Lauri Pulkkilan Filmistudio Oy:n jäämistöstä.

Kokonaan kadonneita tai niitä elokuvia, joista on jäljellä muutama sata metriä, on kymmeniä. Kalle Kaarnan vuonna 1928 ohjaama hiihtoelokuvaa Lumisten metsien mies on jäljellä 60 metriä, mutta senkin ylittää samaisen Kaarnan Työn sankarilaulu vuodelta 1929, jota on jäljellä ruhtinaallinen 1 metri.