19536.jpg

Vuoden 2005 huomattavin eksentrisyysuutinen oli Pianomies. Tapaus oli kiehtova, ja sen vaiheita seurattiin Suomenkin lehdistössä. Tarinan loppu jäi minulta hämärän peittoon viime viikonloppuun saakka, jolloin löysin maalta muutaman kuukauden vanhan lehden, joka selvitti asian. Tässä kertauksen vuoksi Pianomiehen ihmeelliset seikkailut.

Englannissa Sheppeyn saarella Kentin kreivikunnassa löydettiin aamuyöstä 7.4.2005 rannalla harhailemasta nuori mieshenkilö, joka oli pukeutunut tummaan pukuun ja solmioon. Hänen vaatteensa olivat likomärät. Hän ei puhunut kenellekään sanaakaan. Hänet vietiin sairaalaan, ja äkkiä lehdet ympäri maailmaa tiesivät kertoa että sairaalassa mies oli piirtänyt paperille pianon kuvan. Kun hänet oli viety sairaalan kappeliin pianon ääreen, hän oli alkanut soittaa virtuoosimaisesti. Konsertti kesti kertoman mukaan neljä tuntia, ja sisälsi mm. Tshaikovskia ja Beatlesia. Piano tuntui olevan ainoa keino, jolla mies kommunikoi ympäröivän maailman kanssa. Monille tuli mieleen elokuva "Shine", joka kertoo pianisti David Helfgottin elämästä.

Kuvauksellinenkin pianomies oli. Uutisen mukana levisi maailmalle kuvatoimistojen välittämänä kuva ujosta ja kameraa pelokkaana katsovasta vaaleasta miehestä, joka tarrasi kiinni muovikääreeseen, jonka sisällä vaikutti olevan nuotteja.

Teorioita esitettiin. Pitkä pianomies oli nykypäivän Kaspar Hauser, eikukaan eimistään, joka kiehtoi mielikuvitusta. Hänet tunnistettiin norjalaiseksi opiskelijaksi, tsekkiläiseksi konserttipianistiksi ja ranskalaiseksi katusoittajaksi. Psykiatrit lausuivat, että henkilö kärsi post-traumaattisesta muistinmenetyksestä tai jonkinlaisesta autismin muodosta. Pianomiestä seurattiin, uutisia hänestä luettiin, hänestä kirjoitettiin blogeihin, hän oli ihanteellinen julkisuuden tähti - henkilö josta saattoi kirjoittaa mitä tahansa, koska pidettiin varmana että hän ei pystyisi ymmärtämään millaisen huomion kohteena hän on, eikä sitäkään mitä hänestä sanotaan.

22.8.2005 Little Brookin sairaalan henkilökunta Dartfordissa ilmoitti, että pianomies oli kotiutettu viikonloppuna sen jälkeen kun hänen tilassaan oli tapahtunut dramaattinen käänne. Hoitajatar oli mennyt hänen huoneseensa ja kysynyt rutiiniluontoisesti "Aiotteko puhua meille tänään?". Mies oli vastannut "Kyllä, taidanpa puhua." Hoitajat olivat ällistyneitä. "Hän oli ollut kuukausia mykkänä, eikä hänen kanssaan oltu edetty mihinkään. Luultiin jo että hän jäisi meille loppuiäkseen."

Pianovirtuoosi mies ei ollut. Daily Mirror, joka oli koko ajan suhtautunut koko tapaukseen epäluuloisesti, kertoi sairaalalähteen paljastaneen, että mies oli takonut yhtä kosketinta jatkuvasti. Pianon hän oli piirtänyt, koska se oli ensimmäinen asia, joka tuli hänen mieleensä. Mies oli kansallisuudeltaan saksalainen, työskennellyt aikoinaan mielisairaanhoitajana Pariisissa, mutta menettänyt työnsä. Englantiin hän oli saapunut tehdäkseen itsemurhan. "Hän oli ilmiselvästi hajalla, ja siksi hän ei halunnut puhua poliisille. Siitä sitten koko juttu lähti." Vanhemmilleen hän kertoi, että eräänä päivänä englantilaisessa sairaalassa herätessään hän tajusi viimein kuka hän oli ja missä oli, eikä hänellä ollut aavistustakaan, miten hän oli sinne joutunut.

Tämäkään ei ollut vielä lopullinen totuus asiasta. Kun pianomies Andreas Grassl palasi kotiinsa Baijeriin, saksalaiset lehdet ryhtyivät tutkimaan hänen taustojaan ja tiesivät kertoa lisää. Der Spiegel sai selville, että Grassl oli menneisyydessä käyttäytynyt hyvinkin päämäärätietoisesti. Hän oli kirjoittanut koululehteensä satiirisia pakinoita poptähdistä ja tavallisista ihmisistä jotka (epä)Tosi-TV ja Haluatko Mulkvistiksi -kilpailut ovat tehneet julkkiksiksi. Hän oli esiintynyt 20 sekuntia Tsekin Radion kanavalla 7, mitä hän piti suurena saavutuksena. Hän oli halunnut Saksan tekevisioon. Hän oli kirjoittanut Bill Gatesille ja Robbie Williamsille kirjeitä, joissa hän oli kysynyt neuvoja kuinka tulla kuuluisaksi. Toisin kuin Daily Mirror oli väittänyt, Grassl osasi soittaa pianoa, vaikka ei hän ammattilainen ole.

Hänen lakimiehensä kiisti tarmokkaasti väitteet, että hänen asiakkaansa ei kärsisi mielenterveyden ongelmista. "Hän todennäköisesti kärsii Hollywood-syndroomasta", arvioi Lancasterin yliopiston psykologi Gary Cooper.