5064.jpg

Sir Francis Galton (1822-1911) oli monella tavalla aikansa häikäisevimpiä tiedemiehiä. Hän oli matemaatikko, säätieteilijä, kokeellinen psykologi, tutkimusmatkailija, antropologi, keksijä, perinnöllisyystieteilijä ja kaiken huipuksi osoitti tieteellisesti ihmisten sormenjälkien erilaisuuden. Hän loi sanat "antisykloni" ja "eugeniikka", kirjoitti tutkielmia verensiirrosta, kaksosista, rikollisuudesta ja tutkimusmatkoista. Hänen Afrikan vaellustensa tuloksena syntynyt maailman ensimmäinen hengissäselviytymisopas "Matkustamisen taito" oli Britannian armeijan pakollista luettavaa vuosikymmenet, ja hänen uraauurtava perinnöllisyystieteellinen teoksensa "Perinnöllinen nero" on alan pysyviä, joskin kiisteltyjä, klassikoita.

Tämä on kaikki hienoa ja takaa Galtonille ansaitun paikan tieteen historiassa, mutta meidän kannaltamme kiinnostavinta on hänen mieltymyksensä tilastoihin.

Tilastojen perustana on oltava empiiriset havainnot, päätteli Galton. Työskennellessään sairaalan laboratoriossa hän päätti kokeilla jokaista lääkettä itseensä aakkosjärjestyksessä. Hän ehti C-kirjaimeen asti, kunnes hän katsoi uteliaisuutensa tulleen tyydytetyksi. Hän nautti annoksen risiiniöljyä (castor oil), joka aikaansai odotetunlaiset vaikutukset.

Afrikan matkoillaan Galton ei malttanut pidättäytyä etnologisista tutkimuksista oman viktoriaanisen aikansa menetelmillä. Tavattuaan hottentotteja hänen oli pakko analysoida heimon naisten takapuolia. Mitä hottentotit ajattelivat, kun Galton otti esiin harppinsa ja mittanauhansa, sitä emme tiedä, emmekä koskaan tule tietämään, sillä Galton ei puhunut bantukieliä, "enkä myöskään kehdannut pyytää lähetyssaarnaajaopastani tulkiksi".

Vaikka Galton oli syntynyt kveekariperheeseen, hänestä tuli vakaumuksellinen ateisti. Luonteelleen tyypillisesti hän todisti rukousten hyödyttömyyden taulukolla, joka osoitti että kaikista kuninkaallisten puolesta lausutuista virallisista ja epävirallisista siunauksista huolimatta kuninkaallisten keski-ikä on alempi kuin tavallisen kansan.

Galton kehitti haastattelutekniikan, jossa hän pysäytti tuntemattomia ihmisiä kadulla, ja kysyi mistä päin Brittein Saaria he ovat kotoisin. Tällä menetelmällä hän loi Britannian kauneuskartan, joka osoitti vääjäämättä, että Britannian rumimmat naiset ovat kotoisin Aberdeenistä. Haastattelun tulokset hän taltioi viimeisimmällä keksinnöllään, taskulaskimella, joka sisälsi kolme vaihtoehtoa; "puoleensavetävä", "samantekevä", ja "luotaantyöntävä".  Kauneuskartan valmistuttua Galton kävi käsiksi tylsyyskarttaan, joka pohjautui siihen havaintoon, että mitä enemmän kuuntelijan pää nuokkuu konsertin aikana, sitä tylsempi hän on. Sen sijaan tarkkaavainen yleisö pysyi paikallaan. Galton jatkoi katuhaastattelujen sarjaansa jaottelemalla ihmiset optimisteihin ja pessimisteihin sillä perusteella, mitä mieltä he olivat säästä. Vastaava tutkimus suoritettiin vastaantulleille vaaleatukkaisille ja sinisilmäisille yleisön edustajille. Galton perehtyi oikeudenkäynteihin useissa maissa saadakseen selville, missä elävät kaikkein rehellisimmät ihmiset, ja päätyi siihen tulokseen, että britteihin saattoi luottaa enemmän kuin mihinkään muuhun kansallisuuteen, kun sitä vastoin "painovoiman keskus" sijaitsi Kreikassa.

Kensingtonin Kansainvälinen terveysnäyttely 1884 houkutteli Galtonin tuomaan paikalle osaston, johon hän perusti antropometrisen laboratorion. Hän keräsi näyttelyvierailta laajan tietokannan mittaustuloksia. Galtonia kiinnostaneet asiat olivat pituus, paino, vyötärönleveys, reaktionopeus, näön tarkkuus, kallon koko, ja ennen kaikkea - sormenjäljet. Tutkittuaan 2500 sormenjälkeä hän huomasi että ne ovat kaikki erilaisia. 1893 hän oli koonnut mielestään riittävästi todistusaineistoa, ja julkaisi 200-sivuisen tutkielman aiheesta. Muita hänen maininnan arvoisia tutkimuksiaan olivat mm. "Hajun aritmetiikka", "Älylliset viestit lähitähtien välillä", jo mainittu "Rukoilemisen tehokkuus tilastollisen tutkimuksen valossa", ja klassikko "Kuinka leikataan pyöreä kakku tieteellisten periaatteiden mukaan".

Galton oli myös keksijä. Hän väitti opiskelleensa niin ankarasti matematiikan tutkintoa varten Cambridgessa, että hänen "aivonsa menivät solmuun". Helpotuksekseen hän suunnitteli ilmastoidun silinterihatun. Kumipalloa puristamalla voitiin lieriä nostaa ja laskea, jolloin ilma pääsi sisään viilentämään ylikuumentunutta päälakea. Toinen hänen oivalluksensa oli lasit, joiden avulla saattoi lukea sanomalehteä veden alla. "Havaitsin tämän harrastuksen sangen huvittavaksi, ja koska keskityin lukemiseen, unohtelin jatkuvasti että olin veden alla, ja melkein tukehdutin itseni. Minua ei herättänyt ajatuksistani niinkään ilman puute, vaan yksinomaan huonovointisuuden tunne, joka muistutti minulle missä olin." Lisäksi hän kehitti koirapillin, ns. Galtonin pillin, joka soi niin korkealla äänellä, ettei ihmiskorva sitä havainnut. Hän istutti pillin kävelykeppiinsä, lähti kaupungille, ja tähtäsi kepillä koehenkilöä vähän matkan päästä, puristaen samalla kepin nupista ilmaa pilliin. Jos ihminen reagoi, pillin äänenkorkeus oli liian matala.

89-vuotiaana Galton sai ankaran talven jälkeen kovan astman, ja kun hänelle annettiin happea hänen kuolinvuoteellaan, hän ponnisteli selittääkseen lääkärille, että hän oli aikoinaan myös suorittanut kokeita hapella.