1971013.jpg

(Vuodatus.net on vaihteeksi hajalla. Tämän vaatimattoman kirjoituksen julkaisemiseen meni yksi tunti.)

Parhailla keksinnöillä on monta isää. Edouard-Leon Scott de Martinville (1817-1879) oli ranskalainen kirjanpainaja, joka ensimmäisenä tallensi ääntä. Hän meni hautaansa uskoen, että Edison oli varastanut halpamaisesti hänen keksintönsä ja markkinoi sitä fonografina. Scott de Martinvillen tallenteet tulivat julkisuuteen vasta maaliskuussa 2008, kun niiden restauroidut kopiot esitettiin ensimmäistä kertaa julkisesti.

1840-luvulla valokuvaus oli uusinta muotia. Scott de Martinvilleä kiinnosti, voisiko ääntä tallentaa vastaavalla tavalla. Tavoitteena ei ollut käynnistää puhe- ja musiikkiteollisuutta, vaan kehittää mekaaninen pikakirjoitusmenetelmä. Hän oli jo kirjoittanut tutkielmia aiheesta, kun hän 1854 tuli lukeneeksi fysiikan oppikirjaa ja tajusi, että ääni on värähtelyä. Värähtelyjen tallentaminen puhetorven, rumpukalvon ja neulan avulla pitäisi olla täysin mahdollista. Hän patentoi keksintönsä, phonautographin, 25.3.1857. Se tallensi äänen värähtelyn hiilipaperille. Laitteen kalibroiminen oli vaikeaa, koska rumpua pyöritettiin käsin. 1858 hän testeissä tallensi menetelmällään viritysraudan 435 hertsin äänen ja 9.4.1860 koitti suuri hetki. Tuntematon henkilö, mahdollisesti Scott de Martinvillen tytär, lauloi Au clair de la Lunen säkeen paperille.

Kesti 150 vuotta, ennen kuin vanhojen äänitteiden keräilijät David Giovannonin johdolla löysivät Scott de Martinvillen tallenteet. He olivat aiemmin julkaisseet albumin Actionable Offenses, kokoelman hämäriä 1800-luvun levytyksiä, joka oli nimetty kahdesti Grammy-ehdokkaaksi. Giovannoni halusi koota seuraavaksi kokoelman maailman vanhimpiä äänityksiä. Patrick Feaster ehdotti, että he etsisivät käsiinsä Scott de Martinvillen phonautogrammeja, sikäli kun niitä enää oli missään tallella.

Joulukuussa 2007 Giovannoni nuuski Patiisin patenttivirastossa ja löysi vuoden 1857 ja 1859 tallenteet patenttihakemuksen liitteistä. Keksijän jälkeenjääneistä papereista löytynyt maininta, että keksintö oli talletettu Ranskan Akatemiaan, johti lopulta vuoden 1860 tallenteen jäljille. 9 x 25 tuuman arkki oli ensiluokkaisessa kunnossa, siihen ei oltu edes koskettu 150:een vuoteen. Arkki lähetettiin skannattavaksi Berkeleyhin, jossa arkin 16 uraa liimattiin palapelinä peräkkäin ja uranopeuteen tehtiin tarvittavat korjaukset epätasaisen veivaamisen tasoittamiseksi.

Ei pidä odottaa liikoja. Scott de Martinville ei ikinä itse kuullut tallenteitaan. Hän oli kiinnostunut enemmän äänen sormenjäljestä. Primitiivinen äänitys kuulostaa siltä mitä se onkin, primitiiviseltä. Ääni on epäselvä ja typistetty, mutta sävelkorkeudet erottaa.

Omaelämäkerrassaan 1878 Scott de Martinville hyökkäsi ankarasti Edisonin fonografia vastaan. Edison oli varastanut hänen keksintönsä ja kaiken huipuksi vääristellyt sitä. Tarkoitus ei toki tietenkään ole toistaa ääntä, mon dieu, vaan kirjoittaa puhetta, koska sitä sana fonografi tarkoittaa. "Mitä ovat keksijän oikeudet parantelijan oikeuksia vastaan? Tulkaa, pariisilaiset, älkää antako amerikkalaisten viedä saavutustamme!"

Montrealilaisen McGillin yliopiston professori Jonathan Sterne huomauttaa, kuinka sopivaan aikaan Scott de Martinvillen keksinnön uudelleenkeksiminen tapahtui. "Elämme ajanjaksoa jolla on enemmän yhteistä 1860-luvun kuin 1880-luvun kanssa. Tietokoneiden avustuksella luomme ennennäkemättömiä visualisaatioita äänestä. Katsokaa vain, millaisia visualisointeja tietokoneiden äänisoittimissa on."

http://www.firstsounds.org/sounds/