Jos syntymässä saa sellaisen nimen kuin William John Cavendish Cavendish-Scott-Bentinck, ja sattuu syntymään Portlandin viidenneksi herttuaksi, ei ilmeisesti ole kovin monia uravaihtoehtoja kuin ryhtyä brittiläiseksi aristokraattieksentrikoksi.

William John Cavendish Cavendish-Scott-Bentinck, (1808–1879) oli erakko. Se sinänsä ei ole mitenkään omaperäistä, mutta hän kaivoi tiluksilleen tunneleita ja muutti asumaan maan alle samalla kun hän riisui kartanonsa kokonaan kalustuksesta ja maalautti seinät vaaleanpunaisiksi.

Nuori Cavendish-Scott-Bentinck, josta käytän jatkossa nimitystä Portlandin herttua, toimi lyhyen aikaa parlamentissa King’s Lynnin edustajana 1824-1826, herättämättä minkäänlaista huomiota. Politiikka herätti hänessä yhtä vähän vastakaikua. Kun hän peri herttuan arvon 1854, hän sai samalla paikan ylähuoneessa. Hän ei kolmeen vuoteen saapunut edes esittäytymään lordeille. Sen sijaan hän kiinnitti huomionsa kodinparannustöihin.

Suvun kartanosta Welbeck Abbeysta poistettiin kaikki huonekalut, mukaanlukien seinävaatteet ja muotokuvat, jotka siirrettiin varastoon. Herttua asutti säästeliäästi neljää, viittä karua huonetta kartanon länsisiivessä, ja alkoi suunnitella maanalaisia kammioita. Tyhjäksi jääneet huoneet hän maalautti vaaleanpunaisiksi ja asensi niihin jokaiseen pesualtaan.

Portlandin Herttua oli hyvin ihmisarka. Hän ei halunnut tavata ketään, eikä kutsunut ketään kotiinsa. Hän kommunikoi kirjallisesti, mitä tarkoitusta varten hänen huoneissaan oli kaksi postilaatikkoa, yksi saapuvalle ja toinen lähtevälle postille. Ainoa henkilö, jota hän sieti tavata, oli hänen miespalvelijansa. Edes lääkärillä ei ollut pääsyä herttuan luokse. Ajan myötä herttuan ujous vain paheni. Kirjallisesti hän piti kuitenkin yhteyttä suureen sukuunsa sekä huomattaviin valtiomiehiin, kuten Disraeliin ja Palmerstoniin. Hän osallistui aktiivisesti paikallisten asioiden hoitoon, ja historia muistaa mainita, että herttuan tiluksilla tiet, asunnot, koulut ja viljelmät olivat siivoja ja hyvin järjestettyjä.

Herttuan sulkeutuneisuus ruokki villejä huhuja, joiden mukaan tiluksilla pidettäisiin saatanallisia orgioita tai että herttua olisi ulkonäöltään kauhistuttava. Herttuan maanalainen elämä oli varmaankin vaikeasti käsitettävissä. Silminnäkijöiden ja valokuvien mukaan herttua oli tavallisen näköinen mies, joka muistutti ehkä hivenen Abraham Lincolnia.

Herttuan maanalaisia huoneita rakensivat sadat työmiehet. Heille oli annettu käsky olla kiinnittämättä huomiota herttuaan, jos hän sattuisi ilmaantumaan paikalle. Muuan työmies ei totellut, vaan tervehti herttuaa, mistä hyvästä hänelle oli annettava potkut. Ajan oloihin nähden herttua maksoi hyvää palkkaa, ja hänen palkollisensa saivat sateenvarjon ja aasin työmatkoja varten.

Suuri maanalainen tanssisali, jossa ei koskaan tietenkään tanssittu, oli 53 x 20 metriä laaja. Kirjasto oli 76 metriä pitkä. Kompleksiin sisältyi observatorio, jossa herttua saattoi ison lasikaton alta seurata ulkomaailman ällistyttävyyksiä, ja tilava biljardisali. Tanssisalissa oli hydraulinen hissi, jolla voitiin kuljettaa 20 vierasta yhtä aikaa, ja kattoon oli maalattu jättiläismäinen auringonlasku. Tanssisalissa ei tietenkään järjestetty koskaan yhtäkään yleisötilaisuutta.

Näihin maanalaisiin huoneisiin päästiin tunneliverkostoa pitkin. Tiluksilla risteilleiden tunneleiden kokonaispituudeksi on väitetty 24 kilometriä, joista pisimmän väitettiin päättyvän Worksopin rautatieasemalle, mutta nämä väitteet ovat todistamatta. Kahden kilometrin pituinen ja kahden hevoskärryn levyinen tunneli johti talon alta hevostalleille. Sitä valaistiin öisin kaasuvalolla. Useimmat tunnelit ovat käyttämättöminä romahtaneet, mutta suurimpien tunnelien jäänteet on voitu myöhemmin todeta satelliittikuvista.

Kun herttualla oli asiaa Lontooseen, hän kulki hevoskyydillä Worksopin asemalle, jossa koko kärryt lastattiin rautatievaunuun. Kun hän saapui Lontoon asuntoonsa Cavendishin aukiolle, henkilökunnan käskettiin pysyä poissa näkyvistä sen aikaa kun herttua riensi eteishallista työhuoneeseensa.  

Kuten aatelistolla oli tapana, Portlandin herttuallakin oli huomattava hevostalli, jossa pidettiin sataa hevosta, mutta hän ei ikinä ratsastanut. Hän liikkui ulkona lähinnä öisin, jolloin hänen edessään kulki 35 metrin päässä palvelijatar, joka kanniskeli lyhtyä. Jos hän joutui kulkemaan ulkona päiväsaikaan, hän kätkeytyi sateenvarjon alle. Hän söi vain juuri tapettua kanaa, joka kuljetettiin hänelle lämmitetyssä tarjoiluvaunussa maanalaisia raiteita pitkin.

Portlandin herttuan tavat tuovat läheisesti mieleen hänen sukulaisensa Henry Cavendishin, nerokkaan keksijän ja tiedemiehen, jonka elämästä olen kertonut aiemmin (1798: Maailman ujoin tiedemies).

http://www.warsopweb.co.uk/articles/history/mole.htm