1880872.jpg

Jos radiotoimittajilla olisi hitusenkin ytyä ja kunnianhimoa, he kiusaisivat lähetyksissään tavallisten ihmisten sijasta niitä, jotka sellaista kohtelua ansaitsevat.

Kanadassa järjestettiin 1995 kansanäänestys Quebecin pysymisestä Kanadan osana. Montrealilaisen CKOI-aseman dj ja imitaattori Pierre Brassard soitti kuningatar Elisabeth II:lle, esiintyi sangen taitavasti Kanadan pääministeri Jean Chretieninä ja ehdotti kuningattarelle että tämä esittäisi vetoomuksen Kanadan yhtenäisyyden puolesta. Toisella kerralla Brassard soitti Jean Chretienin ominaisuudessa paavi Johannes Paavali II:lle. Puhelut nauhoitettiin ja esitettiin ohjelmassa, mistä seurasi jonkin verran huomiota.

2003 miamilainen Radio El Zol toteutti kaksoishuijauksen. Toimittajat Enrique Santos ja Joe Ferrero soittivat ensin Venezuelan tunnetusti omapäiselle presidentille Hugo Chavezille ja väittivät olevansa Fidel Castro. Näin saatiin materiaalia Chavezin puhelinäänestä, jota käytettiin hyväksi kun he soittivat seuraavaksi Fidel Castrolle ja väittivät olevansa Chavez. Kepponen paljastettiin puhelun aikana. Castro ei ilahtunut. Hän lausui siloittelemattoman värikkäitä espanjankielisiä luonnehdintoja toimittajista näiden muistuttaessa että koko Miami on kuulolla. Koska kiusapuhelut ovat tietyissä olosuhteissa Yhdysvalloissa rikos, radiotoimintaa säätelevä FCC (jota johti tuolloin Michael Powell -niminen elämänmuoto, joka onnistui uskomattoman monilla eri tavoilla todistamaan olevansa täydellinen pöljäke) sakotti El Zolia.

Espanjassa 2005 valtakunnallinen radioverkko COPE soitti juuri valitulle intiaanitaustaiselle Bolivian presidentille Evo Moralesille. Espanjan pääministeriä Jose Luis Rodriguez Zapateroa esittänyt toimittaja onnitteli Moralesia siitä että Bolivia liittyy Kuuban-Venezuelan akseliin ja mainitsi, että "varmaankaan George Bush ei ole soittanut, itse olen odottanut kaksi vuotta eikä hän ole soittanut minullekaan". Kriittisesti Zapateron hallitukseen suhtautunut toimittaja oli tarkoittanut satirisoivansa soitolla Espanjan pääministeriä, mutta tapauksesta sukeutui pienimuotoinen skandaali, jossa Bolivia vaati anteeksipyyntöä, Espanja vetosi paavin nuntiukseen, ja katolinen COPE joutui nöyrtymään.

Mutta tämä ei ole yhtään mitään uutta, eikä edes parhaasta päästä.

1990-luvun alussa ranskalaisen radioketju Skyrockin suosituin ohjelma oli Skyman. Herra Skyman kuunteli kuuntelijoiden murheita, ja jos esimerkiksi koululainen oli saanut tarpeekseen siitä että ikävä ja ankara opettaja vainosi häntä, Skyman otti ja soitti arvoisalle maisterille ja ilmoitti että huomenna kello 7 alkaa asuinalueella putkityöt, joten sopii siirtää kaikki huonekalut irti seinästä.

Ranskan kaltaisessa maassa poliitikko on alusta alkaen kaukana rahvaan yläpuolella. Koko maassa on täsmälleen kaksi oppilaitosta, joista tulee valmistua jos kuvittelee tulevansa joksikin. Ranskalainen poliitikko ei vastaa puhelimeen itse, ei lue postiaan itse, joidenkin väitteiden mukaan ei edes hengitä itse, mutta sehän on asiatonta parjausta. Joka tapauksessa on täysin mahdollista, ja usein niin käykin, että arvoisalla ministerillä ei ole minkäänlaista kosketusta ympäristöönsä. Hän ei ole edes tavoitettavissa, paitsi yhtenä hetkenä, hallitusta muodostettaessa. Kun hallitusta runnotaan, maan huippupoliitikot istuvat puhelimen vieressä odottamassa soittoa Elysee-palatsista, painavista salkuista ja huomattavista viroista unelmoiden. Näin oli asianlaita 1992, kun Skyman soitti.

Skymanin uhrina oli vihreiden puheenjohtaja Antoine Waechter, joka oli onnistunut melko hyvin ja hankkinut puolueelleen 8 prosentin kannatuksen. Skyman esitti olevansa pääministeri Beregovoyn neuvonantaja ja ryhtyi oitis neuvottelemaan hallituspaikoista.
- Haluaisitteko ministerinsalkun?
- Pelkään, että kysymys on esitetty liian myöhään. Olemme jo ilmoittaneet että emme tällä hetkellä aio osallistua hallitukseen.
- Mutta jos muutaman kuukauden kuluttua tapahtuisi joitakin muutoksia.
- No silloin se on eri asia. Je on täysin ajateltavissa.
- Asiassa vain on yksi ongelma. Beregovoy on hieman huolissaan peruukista.
- Mitä?
- Kysymys on ulkoisesta kuvasta. Käytättekö te peruukkia vai ette?
- Ei se ole niin, ei niin voi sanoa… Se on vain avuksi, se on asuste. Näin se on.
- Peruukki asuste…? Mutta uusi poliittinen vietsintätyyli edellyttää, että yleisön edessä ei saa unohtaa pienintäkään yksityiskohtaa. Nykyinen tyylinne antaa sellaisen vaikutelman että teillä olisi jotain salattavaa.
- Ahaa…
- …joten olisi parempi jos ette käyttäisi tätä nykyistä asustettanne. Rehellisesti sanottuna, siitä tulee haitta kommunikoinnille.
- Tietysti. Ymmärrän täydellisesti. Se on itsestäänselvää.

Puhelusta syntyi jonkin verran keskustelua, mutta se ei ollut yhtään mitään sen rinnalla että suoraa lähetystä kuunnelleet ranskalaiset näkivät sielunsa silmin kuinka Waechter tarkastelisi itseään rokokoopeilistä, kallistelisi päätään eri suuntiin ja asettelisi peruukkiaan parempaan ja huomaamattomampaan asentoon.

Skymanin uhri oli moninkertainen kulttuuriministeri Jack Lang, josta oli sanottu, että hänen parasta ennen –päivämääränsä oli mennyt umpeen jo 10 vuotta sitten. Ilmeisesti mr Lang ei kuunnellut Skyrockia, eikä lukenut myöskään lehtiä joissa kerrottiin tempauksesta Waechterin kanssa, sillä hän vaikutti täydellisesti höynäytettävältä. Oli kulunut muutama vuorokausi edellisestä soitosta eikä Lang osannut epäillä mitään.

- Olemme ajatelleet teille ulkoministerin postia.
- Sepä uutinen! Kyllä kyllä, minulla ei ole mitään sitä vastaan!
- Aivan, herra Beregovoy epäröi ulkoministerin ja opetusministerin salkun välillä.
- Tiedän. Aamulla minulle ehdotettiin kulttuuria ja opetusta.
- Teillä ei ole siis mitään uutta ehdotusta vastaan?
- Ei ollenkaan. Kun keskustelin presidentin kanssa, annoin ymmärtää, että tämä on juuri niitä salkkuja, jotka kiinnostaisivat minua jos joskus suoritetaan joitakin muutoksia… En nyt tietenkään kovin mielelläni jättäisi nykyistä virkaani koska olen sitä mieltä että kulttuuri on ominta alaani, mutta jos kuitenkin päädytään siihen että paikkoja tulee kierrättää… mutta Roland Dumas? Lähteekö hän?
- Roland Dumas on saanut tarpeekseen. Viime aikojen vastoinkäymiset ovat olleet hänelle liikaa. Hän tuntee että hänen pitää saada hengähtää… mutta on vain yksi ongelma. Nuoret arvostavat suuresti teidän lookianne, mutta ehkä pitäisi välttää tätä dynaamista, nuorekasta lookianne, joka on niin täydellisesti sopinut kulttuuriasioihin, ja vaihtaa pidättyvämpään, akateemiseen tyyliin.
- Se ei ole mikään ongelma! Totta kai! Totta kai!
- Erityisesti teidän pukunne jotenkin… tiedättehän, herra Beregovoy suosii klassista tyyliä,
- Itsestäänselvää! Kyllä kyllä. Se ei ole minkäänlainen ongelma. Jos vain Pierre soittaisi niin minä…

Seuraavana päivänä julkistettiin ministerilista. Jack Lang nimitettiin varapääministeriksi sekä kulttuuri- sekä opetusministeriksi. Huomioitsijat, jotka olivat lukeneet puheluiden sisällön viimeistään satiirilehti Canardista, yrittivät tarkkailla olisiko Lang vaihtanut tyyliään edes hitusen konservatiivisempaan suuntaan, mutta hänen pukeutumisessaan ei näkynyt minkäänlaista muutosta. Ehkä syynä oli se, että poliitikot eivät ehkä kuuntele Skyrockia, mutta he lukevat kyllä Canardia. Myös Jack Lang.