1301668040_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Jatketaan viestinnän parissa.

Neuvostoliittolainen tiedotus oli asiallista ja virallista. Aikana, jolloin BBC nautti mainetta lähteensä kahteen kertaan tarkistavana toimituksena, joka ei uskonut edes Vatikaanin uutista paavin valinnasta, ennen kuin BBC:n kirjeenvaihtaja soitti Roomasta ja vahvisti asian, Neuvostoliitto pisti vieläkin paremmaksi. Neuvostoliitossa jymyuutiset tarkistettiin niin moneen kertaan, että parhaat skuupit, kuten Kyshtymin onnettomuus 1957, ovat vieläkin Tassin lausuntokierroksella. 

Tällaisesta hötkyilemättömästä kaisaraatikaislaisuudesta palautuu mieleen presidentti Lauri Kristian Relanderin jylhästi kalskahtaneet sanat Lahden radioaseman avajaisissa: ”Olkoon kaikki, mitä tämän aseman kautta avaruuksiin lähetetään, kokoavaa, arvokasta ja täysipainoista, kansallemme menestykseksi ja isänmaalle kunniaksi.” Viime aikoina kirkkailla kansalaismielipiteillään kansalaismielipiteistä huomiota herättänyt Jussi Lähde vaikuttaa Relanderin koulukunnan puhdas- vaan ei pitkävetiseltä edustajalta. Tosikot, jotka huudahtelevat vastauksissaan ääni väristen sanoja ”yhteisö”, ”yhteiskunta” ja ”kansakunta”, ja esittävät kymmenvuotiaiden suojelun kaiken mittana, eivät ole täysin vailla viihdearvoa.

Unohtaa ei voi myöskään Lauri Kr. Relanderin kaimaa Jukka Relanderia, joka ei panisi pahakseen, jos netissä kirjoittavalta vaadittaisiin oma nimi ja passikuva viereen. Tämä tarkoittaisi sitä, että jokainen netissä kirjoittava olisi automaattisesti kolumnisti. Kuten Jukka Relander tietää, kolumnisteille on Suomessa töitä noin 2 kappaleelle kerrallaan, ja Jukka Relander voi olla varma, että toinen heistä on joka tapauksessa Jukka Relander, mikä selittääkin kuinka Jukka Relander voi suhtautua kysymykseen niin relasti.

Jotta eksyisimme vielä enemmän asiasta, niin koomikkokatsauksen jälkeen muistutettakoon, että vain byrokratia on yhtä tehokas juttujen pilaaja kuin faktojen tarkistaminen. Neuvostoliiton laukaistua Sputnikin amerikkalaiset käyttivät paljon aikaa selvittääkseen, millä taajuuksilla tekokuu lähetti äänimerkkejään. Columbian yliopiston opiskelija muisteli, että he onnistuivat yliopiston radiolla nauhoittamaan Sputnikin lähetyksen, ja esittivät nauhan yliopiston radioasemalla WKCR:llä. Seuraavana aamuna kampukselle marssi kaksi FBI:n miestä, jotka varastivat nauhan. ”Varastivat”, luonnehti opiskelija Thomas Hamilton, ”sillä tähän päivään mennessä sitä ei ole palautettu, eikä siitä ole maksettu”.

Puoli vuotta Sputnikin laukaisun jälkeen amerikkalaiset saattoivat vain todeta, että Sputnikin käyttämät taajuudet oli julkaistu jo kuukautta ennen laukaisua kaikelle kansalle venäläisessä radioamatöörilehdessä, jota kukaan ei ollut vaivautunut kääntämään.

Informaatioesiripun takana suoritetut jännittävät kokeilut antoivat aihetta monenlaisille päätähuimaaville teorioille ja epäilyille, joista klassisin tapaus oli tarinat kuolleista kosmonauteista. Erityisen maineikkaiksi kuolleiden kosmonauttien jäljittäjiksi kohosivat italialaiset Judica-Cordioglian veljekset Achille ja Giovanni, jotka kuunteluasemallaan Torre Bertissä Torinon lähistöllä nappasivat hämmästyttäviä audiotodisteita neuvostoliittolaisten epäonnistuneista avaruuslennoista. Heidän havaintonsa saivat laajaa kansainvälistä huomiota 1965, kun Valitut Palat julkaisi asiasta artikkelin. Lennokkaimpiin avaruuslentoihin kuului Valittujen Palojen mukaan lähetys, josta oli erotettavissa repliikki ”Miksi ette vastaa? Lämpötila kapselissa nousee. Maailma ei koskaan saa tietää meistä.” Kun kyseiseen lähetykseen sisältyi italialaisten mukaan myös useiden miesten ja naisten huokailua ja sydämenlyöntejä, kriittisemmät tarkkailijat ovat taipuvaisia luokittelemaan signaalin abduktion ufopornoksi.

Kuolleiden kosmonauttien pitkä lista katsotaan alkaneeksi jo vuodesta 1957, jolloin Aleksei Ledovskin kerrotaan menehtyneen. Väite tuotiin julki Italiassa 1959. Häntä olisivat seuranneet Serenti Shiborin, Andrei Mitkov, Mirya Gromova, Vasili Zavadovski, Ivan Katshur, Pjotr Dolgov tai Pjotr Ivanovitsh, Aleksei Gratshev, Gennadi Mihailov ja Vladimir Iljushin, jotka olisivat kaikki kuolleet ennen kuin Juri Gagarin selvisi ensimmäisenä hengissä maatakiertävältä radalta 12.4.1961.

Osa kosmonauteista, jos sanaa voi kaikkien kohdalta käyttää, menehtyi virallisen tiedon mukaan lento-onnettomuuksissa. Lukuisien tapauksien tietolähteeksi oli mainittu ”nimeltä mainitsematon tsekkoslovakialainen puoluevirkailija”, joka näyttää olleen yllättävän informoitu asioista. Itä-Euroopan vapautumisen jälkeen 1989 kyseinen tsekkoslovakialainen puoluevirkailija ei ole tullut esiin.

Judica-Cordioglia –veljeksiltä on useasti tiedusteltu heidän hämmästyttäviä nauhoituksiaan kuultavaksi, mutta tulokset ovat jääneet laihoiksi. Aivan kuten Nikola Teslan tapauksessa, ällistyttävimpiä vastaanotettuja sanomia eivät ole saaneet kuulla muut kuin Judica-Cordiogliat itse. Ne nauhoitukset, joita on voitu tutkia, sisältävät niin heikkoa ääntä, että puheen sisältö jää kovin tulkinnanvaraiseksi. Totta kai veljekset joutuivat antamaan paljon tasoitusta muille. Siinä missä Jodrell Bankin observatorio käytti 1,6 miljoonaa puntaa satelliittien seurantalaitteistoon, näppärät italialaisemme saavuttivat tuloksensa 900 dollarin hintaisilla amatöörivehkeillä, jotka olivat sodanaikaista USA:n armeijan ylijäämätavaraa. Antennin virkaa toimitti muutama dipoli, joiden suuntaavuutta veljekset eivät edes itse kehuneet, sekä alumiinikehikoista kyhätty peili, joka näytti paremmalta kuin mitä se oli. Tosiasiassa konstruktio oli ympärisäteilevä maatasoantenni. Veljesten venäjänkielen taidosta ei onnistu löytämään minkäänlaista kuvausta.

Ruotsalainen astronomi Sven Grahn onkin päätynyt siihen tulokseen, minkä jokainen dx-kuuntelua harrastanut tolvana, minä etunenässä, on valmis myöntämään: suuren innostuksen hetkellä uskottelee itselleen kuulevansa enemmän kuin mitä todellisuudessa kuulee. Judica-Cordigliat kirjoittivat vuonna 2004 muistelmansa, jonka piti sisältää tarkka selonteko heidän lokimuistiinpanoistaan. Käsikirjoitus jäi vaille kustantajaa ja siihen tutustuneet kommentaattorit kuvailivat teosta suureksi pettymykseksi. Ei sanaakaan kadonneista kosmonauteista, jotka tekivät heistä maailmankuuluja, ei hiiskahdustakaan siitä kuinka he vastaanottivat lehdissä paljon julkaistun Luna-4 –luotaimen valokuvan kuusta, ei sanaakaan Vostok-1:n äänilähetyksistä, ei hitustakaan John Glennin avaruuslennon telemetriatiedoista, eikä minkäänlaista kuvausta paljon mainostetusta vierailusta Nasassa, jossa henkilökunta väittämän mukaan otti heidät vastaan suurina sankareina. Yksi valokuva kirjassa kyllä on. Turistiparimme poseeraa siinä Nasan päärakennuksen kyltin edessä.

Ilman muuta 1960-luvun uhkayrityksissä menehtyi niin kosmonautteja kuin astronautteja. Kurjin kohtalo oli Vladimir Komarovilla, jonka kapselista jäi jäljelle sulanut möykky metallia.

Vuonna 1967 lokakuun vallankumouksen 50-vuotisjuhlan kunniaksi oli päätetty tehdä jotakin näyttävää: telakoituminen avaruudessa. Komarov lentäisi radalleen Sojuz-1:llä ja seuraavana päivänä häntä seuraisi kaksi kosmonauttia seuraavassa raketissa. Kapselit telakoituisivat toisiinsa avaruudessa, miehistöt tapaisivat toisensa, vaihtaisivat paikkoja, ja palaisivat takaisin toisessa kapselissa. Brezhnev oli innoissaan suunnitelmasta, väitetään entisen KGB-agentti Venjamin Russajevin tietoihin pohjautuvassa Jamie Doranin ja Piers Bizonyn kirjassa Starman.

Tarinan mukaan Juri Gagarin oli tietoinen, että teknikot olivat löytäneet Sojuz-1:stä 203 rakenteellista ongelmaa, ja Komarov oli varma kuolevansa tässä yrityksessä. Komarov lähti kuitenkin matkaan, sillä hän ei halunnut että varapilotti ja hänen paras kaverinsa lähetettäisiin hänen sijastaan kuolemaan. Varapilotti oli Juri Gagarin.

Tämä tuore opus on herättänyt jo lähes ennen ilmestymistään kohtuullisesti kritiikkiä, ja arvoitus on, oliko lentosuunnitelma näin suurisuuntainen, kirjoittiko Gagarin todella Brezhneville 10-sivuisen muistion, jossa hän perusteli miksi lentoa täytyy vähintäänkin lykätä, uhkasiko hän todella lyödä Brezhneviä päin näköä, ja pääsikö hän todella toteuttamaan uhkauksensa.

Joka tapauksessa tiedämme, että Vladimir Komarov tajusi paluumatkalla 24.4.1967, että laskuvarjot eivät avautuisi. Pääministeri Aleksei Kosygin keskusteli Komarovin kanssa tämän viimeisillä hetkillä, kun kapseli oli syöksymässä hehkuvana pätsinä kohti ilmakehää. Komarov laukaisi käsin varavarjon, joka sotkeentui. Sitten hän yritti käynnistää jarruraketit, jotka eivät tietenkään toimineet. Komarov raivosi ja haukkui koko systeemin ja Kosygin itki.

Juri Gagarin sai surmansa Mig-15:n ohjaimissa 27.3.1968. Myös hänen kuolemastaan on esitetty epäilyjä tarunohtoisten kuolleiden kosmonauttien mytologian merkeissä.

Telakoituminen avaruudessa toteutettiin lopulta liennytyksen ja ETYKin vuonna 1975. Soyuz- ja Apollo-kapselit telakoituivat toisiinsa ja amerikkalaisia riensi kättelemään maailman ensimmäisen avaruuskävelyn vuonna 1965 tehnyt alati hymyilevä pulleaposkinen Aleksei Leonov, joka vielä 1980-luvulla Sputnik-lehdessä mielellään vihjaili, että hän on nähnyt ja ymmärtänyt avaruudessa paljon sellaista, mistä hänen ei kannata muille kertoa.