Maailmassa valmistuu vuosittain kymmeniä tuhansia elokuvia. On selvää, että kaikille ei voi riittää katselijoita. Amerikkalaisen mittapuun mukaan kaikkien aikojen floppien floppi oli pitkään Michael Ciminon kunnianhimoinen Taivaan Portilla vuodelta 1980. Elokuvan budjetti oli 44 miljoonaa dollaria, ja se tuotti takaisin 3,5% siihen sijoitetusta pääomasta.

Paremmaksi pisti vasta Suomen lahja maailman elokuvataiteelle, Renny Harlin. Merirosvoelokuva Kurkunleikkaajien Saaren (1995) valmistumiskustannukset olivat yli 100 miljoonaa dollaria, tuotto 9.9 miljoonaa. Michael Douglasin piti näytellä miespääosaa, mutta hän lähti projektista, kun Harlin halusi antaa enemmän tilaa silloiselle sydänkäpyselleen Geena Davisille. Väitetään, että miespääosasta kieltäytyivät tämän jälkeen Keanu Reeves, Liam Neeson, Jeff Bridges, Ralph Fiennes, Charlie Sheen, ja Michael Keaton, kunnes pahnanpohjimmaisten alta löytyi Matthew Modine, joka halusi tarttua tilaisuuteen. Omalta osaltaan elokuvan budjettia nostivat täysin toimivat 1600-luvun laivojen kopiot, kappalehinta pyöreä miljoona. Elokuva sinnitteli Yhdysvaltojen teatterikierroksella kunnioitettavat kaksi viikkoa ennen kuin se upposi.

Vielä tämänkin ylitti Eddie Murphy -elokuva The Adventures of Pluto Nash (2002). Elokuva oli odottanut tuotantovuoroaan vuodesta 1980, ja kun se lopulta toteutettiin, se lojui kaksi vuotta hyllyllä. Eddie Murphy kieltäytyi markkinoimasta tekelettä lainkaan. Hänen roolihahmonsa Pluto Nash on yökerhonomistaja, joka kamppailee mafiosoja vastaan kuussa vuonna 2087. Tähtitieteelliset tappiot takasi 100 miljoonan dollarin budjetti ja 4.4 miljoonan dollarin kassatulot.

Huonolla budjetoinnilla ja ylimitoitetuilla odotuksilla voidaan mikä hyvänsä elokuva saada taloudelliseksi flopiksi, joten amerikkalaisiin tekeleisiin emme puutu tämän enempää.

Joulukuussa 2002 hongkongilainen filmi "Colour Of Pain" piinasi yleisöään sen verran värikkäästi, että sen kahden esitysviikon aikana teatterin kassa karttui 240 euron suuruisilla pääsylipputuloilla. Vielä paremmaksi pisti toinen hongkongilaistuotos. "Psykedeelinen pollari" kertoo virkavallan edustajasta, joka huomaa persoonallisuutensa jakautuneen. Ainoan esitysviikkonsa aikana Psykedeelinen pollari keräsi alle kymmenen katsojaa ja tuotti häpeälliset 40 euroa. Kummallekin persoonallisuudelle löytyi siis neljä tai viisi innokasta katsojaa.

Suomessa nurjinta kohtelua yleisön taholta on ehkä saanut osakseen Tuomo-Juhani Vuorenmaan elokuva Julisteiden liimaajat (1970), jota levitettiin rajoitetusti. Levottoman 60-luvun nuorison loihtima visio Suomesta poliisivaltiona, joka nujertaa kapinallisensa väkivaltaisin keinoin, ei ollut ainakaan tuottajien mieleen. ­Ensi-ilta koettiin ensimmäisillä Tampereen filmijuhlilla. Elokuva esiteltiin ensimmäisenä suomalaisena underground-filminä kautta aikojen. Mainostus oli tuonut paikalle nelisensataa kiinnostunutta katsojaa. "Kun elokuva sitten alkoi, ensimmäisen vartin aikana ei saanut mitään selvää, mitä valkokankaalla tapahtui. Eikä toisen, kolmannen eikä neljännenkään. Yleisö alkoi vähin äänin huveta paikalta."  muisteli Raimo Silius myöhemmin ainutlaatuisen ensi-illan tapahtumia. "Elokuva oli tarkoitettu juuri sellaiseksi, mutta kaikkien onneksi sitä ei sen jälkeen esitetty. Tekijäporukka oli paikalla, mutta sekin lähti vähin äänin Lahteen." Tiettävästi näyttelijä Erkki Saarela poistui ensi-illasta kesken näytöksen lattiaa pitkin kontaten. Vuosikymmeniä myöhemmin elokuvasta on tietysti tullut kulttisuosikki, jonka maine perustuu siihen, että kukaan ei ole sitä nähnyt.