sunnuntai, 15. syyskuu 2013

Mistä raivosin tänään: tiedot ja mielipiteet

En perustakaan blogia "Äijä raivoaa tietotekniikasta", vaikka aihetta olisi. Raivoan niin paljosta muustakin.

Tämänpäiväinen Sana viikonvaihteeksi on omistettu kaikille niille lastentarhalaisille, jotka hokevat joka toisessa blogipostauksessa että mielipiteet eivät ole tietoa, ja kuvittelevat tällä ilmaisseensa jotakin sanottavan arvoista. Edellisessä postauksessa sivuttiin kirjoittamista ja tyyliä. Tämä on sille epäsuoraa jatkoa.

Kuten kirjoittajan ei pidä kappaletta aloittaa: Ennen vanhaan, ei edes kovin kauan sitten, oli kaikkien lukijoiden ja kirjoittajien tiedossa, että jokainen kirjoitus on luonnostaan laadittu kirjoittajan omasta perspektiivistä. Hyvän tyylin ohjeisiin kuului, että on täysin turhaa käyttää sellaisia ilmauksia kuin ”minun mielestäni”, koska kaikki tekstissä on joka tapauksessa sanottu ”minun mielestäni”.

Nykyään näkee vaadittavan, että tosiasiat ja mielipiteet olisi erotettava tiukasti toisistaan, ja yhä useammin motkotetaan, että tieto ei ole mielipide. En ole päässyt aivan perille, mistä siinä halutaan valittaa. Joko mielipidekirjoituksilta yhtäkkiä halutaan objektiivisuutta (mikä on hullunkurinen vaatimus) tai sitten suhtautuminen tietoon on muuttunut. Aivan kuin yhtäkkiä tiedosta kuin tiedosta olisi tullut kiistatonta (mikä on käsittämätön ajatus). Motkottajilta – joiden asia ja tavoite ja tarve sen julkituonnille ovat siis täysin hämäriä – olen ymmärtänyt lähinnä sen, että heidän mielestään tiedon näyttää tekevän kiistattomaksi se, että se on tietoa (mikä on puolestaan pöhköpäisin tautologia ja mediakritiikittömyyden huipentuma).

Mistä kymysys?

Tuolloin hämärässä muinaisuudessa esihistoriallisella 1990-luvulla, kun tätäkään aihetta ei oltu pilattu vouhotuksella, oli tapana olettaa, että jos asia-artikkelissa ei oltu siteerattu koko tietosanakirjaa, niin siinä tapauksessa tietoaineisto on valikoitu, ja valikointi on luultavasti perustunut kirjoittajan omaan harkintaan. Valikointia ei ehkä aina ole tehnyt juuri kirjoittaja itse, mutta hän on joka tapauksessa vastuussa toimittajankin valinnoista heti siitä hetkestä alkaen, kun antaa sen julkaistavaksi omalla nimellään.

Tällaisessa menettelyssä, tosiasioiden valikoinnissa, ei ole nähty ongelmaa, koska se on käytännön pakko. Objektiiviseksi sitä ei silti kannata mainostaa. Tämän vuoksi pidettiin hyvänä, että useat eri henkilöt kirjoittaisivat aiheesta eri näkökulmista. Jos puhdas ja tahraton objektiivisuus on saavuttamattomissa, pyrkikäämme edes monisubjektiivisuuteen. Se puolestaan ei toteudu, ellei noudateta muutamia liberaaleja periaatteita, kuten esimerkiksi sananvapautta, jota nykyään on muodikasta pilkata.

Ranskalaisia filosofeja tavataan kutsua henkeviksi ja tyylikkäiksi. Minusta he ovat sekavia tomppeleita, jotka selittävät termejä toisilla termeillä, ja kuvittelevat että sillä keinolla on selitetty jotakin, mutta tämä vaatisi oman juttunsa, jossa huitelisin raipalla saksalaisia kategoriauskovaisia samaan malliin. Ranskalaisten yhteinen taipumus on, että etenkin esseissään he lomittavat huoletta keskenään tosiasioita ja omia käsityksiään. Niin röyhkeää kuin se onkin, sellaista on ainakin tähän asti tavattu pitää ansiokkaana kirjallisuutena.

Jos omaa ajattelua esiintyisi enemmän, ihmiset päätyisivät yhä useammin samoista premisseistä radikaalisti toisistaan poikkeaviin johtopäätöksiin, ja vastaavasti päätyisivät samoihin päätelmiin täysin vastakkaisista lähtökohdista. Sellaista kukaties tarvittaisiinkin, ettei puhuttaisi tiedosta puolihuolimattoman laiskaan sävyyn kuin se olisi yksi, selkeästi määritelty kokonainen möhkäle, jolla on vain kaksi-kolme ulottuvuutta, eikä mitään haaraumaa eikä liitoskohtaa mihinkään muuhun,  kaikkein vähiten todellisuuteen, jossa tietoa eivät tuo julkisuuteen jumalaisen viileät keinoälyt, vaan kaikenkarvaiset kirjoittajat, joilla saattaa kaikista vastakkaisista pyrkimyksistä huolimatta olla silti omat rajoituksensa, kiinnostuksensa ja mielipiteensä joistakin asioista. Mutta ehkäpä olisi mahdollista käräyttää heidät valheenpaljastimella siitä synnistä, että he ovat ihmisiä.

--

Mielekkäämpää maailmanhistoriaa kohtapuolin. Aiheita on. Laiskuutta vielä enemmän.

 

keskiviikko, 28. elokuu 2013

2013: Näin kirjoitat romaanin

Suositussa sarjassamme ”omintakeisia hengentuotteita”. En edes muista, mitä hakusanaa käytin, mutta sen avulla paikallistin vahingissa netistä valistavaisen ja informatiivisen opaskirjasen ”Näin kirjoitat romaanin”. Kyseisessä teoksessa antaa tähdellisiä neuvoja kirjailija, jonka tuotannosta en tiedä mitään, mutta se on oma häpeäni. Toisaalta ei ole mitenkään kaukaa haettu mahdollisuus, että ”Kai Keski-Vertanen” on nimimerkki.

http://personal.inet.fi/koti/juharu/ekirja%20n%E4in%20kirjoitat.pdf

Silmäni poimi kätevästä oppaasta mm. seuraavia merkillepantavia jyviä ja akanoita:

”Ensimmäinen prinsiippi: Opettele kieli hyvin.”

”Tyylistä Aristoteles ei tietääkseni kirjoittanut.”

”Taiteellisen tyylin lauseet ovat esitteleviä ja kertovia. Lauseet ovat usein lyhyitä päälauseita. Ne alkavat usein rinnasteisella konjunktiolla (ja, mutta, vaikka).”

”Tarina muodostuu tapahtumista ja henkilöistä.”

”Tarina sijoittuu menneisyyteen, nykyisyyteen tai tulevaisuuteen.”

”Kognition ja aatteilun alueilla konkreettisen havaintolaitteen ajattelu on lähes mahdotonta.”

”Jotta teksti tulee ymmärretyksi, siinä pitää olla tolkku.”

Näillä eväillä ei olekaan kummallista, että ”Romaanin kirjoittaminen on helppoa, mutta sen saaminen kustannetuksi on vaikeaa. Vielä vaikeampaa on saada joku ostamaan valmis kirja. Kaikkein vaikeinta on kuitenkin saada joku lukemaan kirja loppuun asti.”

Kannatan sitä koulukuntaa, jonka mielestä on mahdollista tehdä asioita usealla eri tavalla ja silti onnistuneesti. Niinpä en haluaisi suuresti arvostella tätäkään luomusta. Minulla ei olisi siihen edes kompetenssia, sillä nämä Eeppos-kustantamon tekijät ovat julkaisseet useitakin romaaneja, enkä minä yhtäkään. Arvelen vain ujosti, että näinköhän leivänpaahtimen käyttöohjeilla lennettäisiin kuuhun.

Vaikka aika ajoin vaikuttaa siltä, että kirjoittaja on hädin tuskin sisäistänyt asiat, joista hän esitelmöi, niin on silti mahdollista, että joku löytäisi tästä viehättävästä pikku oppaasta vaikka vain yhden hyödyllisen kohdan, jolloin se on täyttänyt komeasti tarkoituksensa.

 

keskiviikko, 12. kesäkuu 2013

2013: Kreikan Yleisradio Kollaalla (Kollaa kestää)

Äkkiä on jälleen vuosi 1991 ja seisomme Vilnan tv-tornin juurella.

Ei terveisiä mediasta. Kreikan yleisradio taistelee olemassaolostaan. Tapahtumien pääpiirteet kuluneiden puolen vuorokauden aikana.

2100 utc Keskiaalloilla 1404 Komotini on yhä äänessä, kaikki muut suuret lähettimet kateissa. Voice Of Greecen lyhytaaltolähettimet on päällä, mutta Ateenasta ei tule enää ohjelmaa. Komotini lähettää paikallista. "Katastrofo", "Demokratia", ja sitten soitetaan Beatlesien "Revolution". X-)

2230 Vo Greecen taajuuksille ilmaantuu ohjelmaa, ERT:n työntekijät ovat linnoittautuneet ERT:n rakennuksiin ympäri Kreikkaa ja lähetys ajetaan Radio 902:n kautta maailmalle. SW 9420, 7450, 15630 puhtaasti.

2300 ERT-striimejä alkaa ilmaantua, jotka releoivat ERT:n nyt laittomaksi muuttunutta piraatti-tv-lähetystä parhaaseen wikileaks-tyyliin. Tunnin sisällä noin puolet interwebbiä releoi ERT:iä, mukaanlukien lukuisat kreikkalaiset kaupalliset asemat.
http://www.greektvlive.net/net-live.html http://www.zougla.gr/live


2355 Taajuudelle 15630 ilmaantuu jammeri! Saksassa jammerin suuntimaksi osoitetaan Kreikka. Kreikan hallitus jammeroi omaa äänitorveaan? ERT:n edustalla 10 000 ihmistä heiluttelee mm. kylttejä "Revolution will not be televised". Amerikkalainen satelliittijakelija kertoo saaneensa puhelun, jossa käsketään katkaisemaan signaali auktorisoimattomalta asemalta, joka käyttää nimeä ERT.

0025 Jammeri poistuu 15630:lta. Espanjan RTVE alkaa releoida ERT:n tv-striimiä. EBU ilmoittaa olevansa hyvin pettynyt Kreikan hallitukseen ja kehottaa harkitsemaan uudestaan. BBC noudattaa esimerkkiä ja alkaa välittää ERT:n ohjelmaa.

0100 ERT:n FM-asemista yhä päällä ainakin Patra, Thessaloniki, Ioannina, Serres ja Khania. Samoksella pahoitellaan, että ERT:n lopettaminen lopettaisi saaren ainoan radioaseman.

0200 Määräaika antautumiselle päättyy. Mellakkapoliisi käskee toimittajia poistumaan rakennuksesta. Uutisankkurit sanovat suorassa lähetyksessä, että he eivät aio hievahtaa mihinkään. ERT:n turvamies huomauttaa, että hänen vuoronsa päättyy kello kuusi, ja hän ei poistu taatusti työpaikalta sitä ennen. Mitään ei tapahdu.

0800 Kreikan lyhytaaltoasemalta katkaistaan virta. Väki Radiomegaronin edustalta ei ole liuennut minnekään. Virolainen amatööri esittää aiheellisen kysymyksen twitterissä: Jos ERT on lakkautettu, kuka hoitaa ERT:n parlamenttikanavaa, joka kaiken aikaa lähettää ohjelmaa parlamentin istunnosta, jossa väitellään ERT:istä.

Samaan aikaan Eduskunnan radio YLE istuksii poliitikon peukalo persiissään ja uutisoi seuraavanlaisia tähdellisyyksiä:
"E-pillerien haitat tunnetaan myös Suomessa."
"Suomalaistet tekevät aiempaa vähemmän kotitöitä."
"Vastasyntyneen aivosairaus korjattiin pikaliimalla."
"Vaimo tulee kiinalaismiehelle kalliiksi"
"Merileijonan pentu hyppäsi kannelle tekemään lähempää tuttavuutta"

 

perjantai, 29. maaliskuu 2013

1898-1899: Vanhinta suomalaista sarjakuvaa jäljittämässä (osa 3)

Joillekin saattaa olla outo ajatus, että sarjakuva olisi 5000 vuotta vanha keksintö. Se onneton, joka on opetellut ulkoa hokeman, että maailman ensimmäinen sarjakuva oli Yellow Kid vuonna 1896, koska alan ensimmäiset amerikkalaiset 1970-luvun historiat eivät tunteneet vanhempia, on koko lailla hukkateillä. Painettua sarjakuvaa alkaen 1730: http://konkykru.com/earlycomics.chronological.html

Kun kuljemme ajassa taaksepäin ja päädymme aikakauteen, jolloin sarjakuva käsitteenä oli vielä tuntematon, niin puhumme protosarjakuvasta. Esisarjakuvaksi katsotaan nykyään niin sarjalliset kirkkomaalaukset, Bayeux’n seinävaate, japanilaiset kuvakääröt, tai Keski-Amerikan ja Egyptin muinaiset seinämaalaukset. Aiemmin on ajateltu (huolimattomasti), että seinämaalauksissa ei voi olla kysymys sarjakuvasta, koska sitä ei ole painettu paperille lehdessä.

Viimeistään lukulaitteiden ja tietokoneiden myötä on alettu tajuta, että paperille painaminen ei ole millään tavalla sarjakuvan pakollinen ominaisuus. Sarjakuvan määrittää muu. Kysymys tulisi esittää niin päin, että millä perusteella loogiseen aikajärjestykseen asetettu, tapahtumien kulun eri vaiheita kuvaava piirrossarja ei olisi sarjakuvaa, koska sitähän sarjakuva useimmiten on. Puhekuplakin esiintyy ensimmäistä kertaa jo 1400-luvulla fylakterin muodossa. Jos muinaiset teokset täyttävät sarjakuvan kriteerit, niin pahus, sitten ne täyttävät.

Tämä oli pohjustus sille, että 1800-luvun suomalaiset sarjakuvat eivät ole aivan odottamaton ilmiö. Käytännössä suurempi ongelma on, että joudumme halkomaan hiuksia sarjakuvan ja muiden piirroslajien kanssa. Rajat ovat hämäriä ja liukuvia. Oliko esimerkiksi Max ja Moritz sarjakuva vai kuvakirja? Ilmeisesti kumpaakin. Onko kahden-kolmen ruudun mittainen pilapiirros sarjakuva vai pilapiirros? Ehkä se on sarjakuvamainen pilapiirros. Onko kuvitettu artikkeli, jossa esitellään esimerkiksi tietyn kaupungin nähtävyydet piirroksin, sarjakuva vai kuvasarja? Enemmän kuvasarja. Jos kaikissa kuvissa esiintyy yksi tietty hahmo, joka puuhastelee omiaan, niin siinä tapauksessa asia pitää arvioida uudelleen. Ja niin edelleen. Reijo Valta on osoittanut, että suomenkielinen termi ”sarjakuva” esiintyy ensimmäisen kerran nykyisessä merkityksessään vuonna 1904.

Kompia_1_1899.jpg

Otamme esiin pilalehden Kompia, joka ilmestyi 11 numeron verran vuonna 1899. Huomatkaa Kompian ensimmäisen sarjakuvan vasemmalla puolella julkaistut mitä vitsikkäimmät ja sattuvimmat lausahdukset, jotka kuulostavat 115 vuotta myöhemmin täsmälleen yhtä riemukkailta kuin ilmestymisaikanaan. Ainakin haluaisin ajatella näin. Jos ikinä Suomessa on ilmestynyt vaatimattomampaa tekelettä huumorijulkaisujen saralla, niin en pysty kuvittelemaan millainen se voisi olla. "Vitsit" ovat hädin tuskin tajuttavia, kuten oheinen sarjakuvakin osoittaa.

Kompia_2_3_1899.jpg

Kompia-lehden pilapiirroksia on laatinut nimimerkki "Sasu R". Hänen jäljittämisestään on tarjolla palkkioksi mainetta ja kunniaa. Toistaiseksi tutkimusyritykset taidematrikkelien parissa ovat vetäneet vesiperän. Vuoden 1899 kuluessa hänen yrityksiinsä alkaa tulla tiettyä tyyliä. Esimerkiksi kelkkailijan uppoaminen tervaämpäriin on notkeudessaan suorastaan elokuvamainen.

kompia_4_1899.jpg

kompia_7_1899.jpg

Pienoinen epäilys herää, onko ”Sasu R” tarkkaan ottaen ollut koskaan olemassa, koska tyyli vaihtelee hurjasti. Viimeistellyn kelkkajutun rinnalla akrobaattipyöräilijän kiemurat ovat yllättävän paljon luonnosmaisempia. Hyvässä lykyssä kaikki Sasu R:n piirrokset ovat olleet uudelleenpiirrettyjä tai kopioita. Matti Meikäläinen-lehti esimerkiksi leikkeli ja taittoi huoletta Weilin&Göösin levittämiä saksalais-englantilais-ruotsalaisia kuvasarjoja, pyyhki niistä piirtäjien nimet pois, ja varusti ne uusilla suomalaiseen todellisuuteen istuvilla teksteillä.

sporttikausi.jpg

Syyskuussa 1898 Matti Meikäläinen sai ensimmäisen omalla nimellään esiintyneen piirtäjän Weilin&Göösin ja Tilgmannin syndikoitujen kuva-arkistojen tilalle. Piirtäjä oli Kaarlo Kari, toinen suomalaisen pilapiirtämisen isistä yhdessä Alex Federleyn kanssa.

sensuuri.jpg

sensuuri2.jpg

Matti Meikäläinen oli äkäisehkö sensuurin suhteen, eikä asiaa ollenkaan auttanut se, että lehti ilmoitti selvästi, milloin sen sivuja oli peukaloitu. Sensuuriasetuksen mukaan näin ei olisi saanut tehdä. Määräyksessä edellytettiin, että sensuuri ei saanut näkyä sivulla. Tyhjä tila oli täytettävä aineistolla, eikä poistoja saanut protestoida. Myöhemmin Tuulispää ja Fyren käyttivät tällaisissa tilanteissa ilmaisua "tämä numero on myöhästynyt", mikä kertoi lukijoille että jotakin on leikattu pois.

laululinnut.jpg

kyyr%C3%B6l%C3%A4.jpg

Viimeinen pisara oli Kaarlo Karin piirros Kyyrölän koulurettelöistä 01.09.1899. Kaikissa lähteissä poistopediaa myöten väitetään, että piirros olisi julkaistu 14.4.1899, mutta kyllä se tapahtui 1.9.1899. Matti Meikäläinen oli saanut ko. vuonna jo neljä varoitusta. Häätäjän kädessä näkynyt venäläisvallan symboli, solmuruoska, oli liikaa ja lehti lopetettiin siihen.

ryyppynen.jpg

Fyren kunnioitti kilpailijaansa ja laittoi Alex Federleyn piirtämään rivin piruja, jotka saapuvat pyytämään painoylihallituksen johtajalta, että älkää kieltäkö enempää lehtiä, koska hornassa on jo aivan täyttä.

kirjasto.jpg

Kaarlo Kari jatkoi Tuulispäässä alkaen 1903, mutta Matti Meikäläisessä 1898-1899 häneltä ilmestyi useitakin kuvasarjoja, joista tässä näytteitä. Maailman vanhin koululaisvitsi "tapan kiinalaisia" on aina tuntunut minusta isoisän aikuiselta jutulta. Satuinpa löytämään sen Matti Meikäläisestä vuodelta 1897. Nämä voisi koostaa teokseksi "mille isoisäsi nauroi".

suutari.jpg

En usko, että Kari itse ajatteli tekevänsä sarjakuvaa. Monissa kuvasarjoissa on reportaasimainen ote: näkymiä polkupyöräkilpailuista, näkymiä juhannuksesta, jne. Periaatteessa kyse on kuvapäiväkirjasta. Muutamissa jutuissa on kuitenkin tietynlainen kertova jänne. Strippi se on alkeellinenkin strippi. Vuonna 1898 siis alkaa vaikuttaa kaksi suomalaista strippisarjakuvan tekijää; murheellisen "Kompia"n Sasu R ja uhittelevan radikaalilehden Matti Meikäläisen Kaarlo Kari.

kauppatori.jpg

tiistai, 26. maaliskuu 2013

1907: Vanhinta suomalaista sarjakuvaa jäljittämässä (osa 2)

Kun aiemmin dokumentoimaton Väkevämies oli löytynyt vuonna 1903 ilmestymisensä aloittaneesta Onni V. Tuiskun toimittamasta Tuulispäästä, niin mielessäni alkoi kummitella entistä ankarammin, mitä maailmassa mahtaisikaan pitää sisällään ruotsinkielinen pilalehti Fyren. Fyren oli alkanut ilmestyä jo 1898. Oskar Anderssonin Mies joka tekee mitä päähänsä pälkähtää alkoi Ruotsissa 1902. Ruotsin kautta Suomeen ovat ennenkin levinneet kaikki modernit virtaukset ja päättömyydet, kuten naispappeus, jazzmusiikki, ranskalaiset valokuvat ja Kallen mätitahna. Ilman muuta myös sarjakuvat.

Ongelmana vain oli se, että Helsingin Yliopiston kirjaston digitointiprojekti, jota ei voi luonnehtia muuksi kuin jättiläismäiseksi, etenee omaa tahtiaan, eikä aineistoa ollut vielä pari vuotta sitten saatavilla.

Nyt on!

Siis Fyrenin kimppuun ja nimenomaan vuoden 1908 vuosikertaan käsiksi, koska joulukuun 1. päivänä mainittuna vuonna Heino Aspelinin Väkevämies näki Tuulispäässä päivänvalon. Kuljemme ajassa taaksepäin. Jokainen esiin tuleva sarjakuvamainen teos tekee suomalaisesta sarjakuvasta vanhempaa kuin mitä tähän mennessä on ajateltu.

Ruotsalaista Kansanpuoluetta kannattaneessa Fyrenissä naurettavuuksien naurettavuus oli käsite "koko kansa", sillä sitä pilkattiin ehtimiseen, silloinkin kun kyse oli Laukon torpparien häädöstä, mikä oli erittäin tunteita kuohuttanut tapahtuma. Yhteiskunnalliseen protestiliikkeeseen nimeltä sosialismi suhtauduttiin samoin kuin sata vuotta myöhemmin perussuomalaisiin: heidät esitetään sivistymättömänä ei-sisäsiistinä sakkina, jonka väitetty kurjuus tarkoittaa sitä että viinakauppa on kiinni. Kansallispäivä oli muuten Runebergin päivä 5.2., ja sitä juhlittiin leijonalippujen kanssa Runebergin patsaalla.

O-Furuhjelm_Algot_Niska_130608.jpg

Jalkapallo oli kovasti muodissa, kuten Väkevämies jo ensiesiintymisessään osoitti. Oscar Furuhjelm kävi pallokentällä ikuistamassa persoonallisuuden nimeltä Algot Niska, josta tuli olympiajalkapalloilija, pirtutrokari ja juutalaisten salakuljettaja.

Fransk_fotografier_010808.jpg

Hauskin ilmoitus mainosti "ranskalaisia valokuvia!" jotka toimitetaan "diskreetisti" huomiota herättämättä väärällä lähettäjänimellä. Jos tämä ei sano mitään, niin vihjaan, että kyse on köyhistä tytöistä, joilla ei ole varaa vaatteisiin. Muutenkin yrittäjillä leikkasi. Vuonna 1905 sen jälkeen, kun japanilaiset kävivät upottamassa koko Venäjän Tyynenmeren laivaston Port Arthurissa, markkinoille tuli tupakkamerkki Banzai. Köh.

banzai_281005.jpg

Helppoja aikoja ne eivät muutenkaan olleet. 1906 perustettiin kaikenvärisiä kansalaiskaarteja ja kuvissa esiintyy jo silloin sana ”lahtarikaarti”. Oli Viaporin kapina, jossa suomalaiset Fyrenin mukaan kunnostautuivat heittämällä kiväärit pois ja piileskelemällä ojassa, oli attentaatteja ja terrorismia. Kaiken huipuksi maailma meni mullin mallin kun hylättiin säätyvaltiopäivät ja otettiin käyttöön yksikamariset säädyttömät valtiopäivät. Ei tällaista vaan ollut Snellmanin aikana!

finska_nationalismen.jpg

Snellmanin patsaan Alex Federley piirtää Fyreniin nyyhkimään sitä, kuinka suomalaiset fennomaniansa pauloissa suomentavat nimensä ja kaikki sonnustautuvat yhtäläisiin kalottilakkeihin. Suomalaisnationalismi puolestaan oli kansikuvassa 19.05.1906 iso karvainen apina, joka söi kannattajansa. Vuonna 1906 sillä tarkoitettiin sitä, että vanhasuomalainen myöntyväinen (YYA)politiikka koitui suomalaisten turmioksi. Nuorsuomalaisten radikalismi ei tullut myöskään kyseeseen, koska se puolestaan vastusti ruotsinkielistä sivistystä. Fyrenin kansikuvassa Svenskar och finnar 31.08.1907 ruotsalaiset seisovat pilvien yläpuolella auringonpaisteessa järjestyksen ja valon hohteessa, kun taas pilvien alapuolella suomalaiset rettelöitsevät keskenään nyrkkiä puiden ja kapinalippuja heilutellen. Ilkikurinen aikalainen olisi voinut kukaties kysyä Federleyltä, eikö hän osoittanut oikeastaan piirroksellaan, kuinka ruotsalaiset ovat juuri se pilvi, joka peittää suomalaisten yltä auringon.

svenskar_och_finnar.jpg

Onneksi sentään sata vuotta myöhemmin meillä on muita polttavia puheenaiheita kuin ruotsin kieli.

Oscar Furuhjelm (1880-1963) oli suomalaisen julistetaiteen uranuurtajia. Hänen tuotantoonsa sisältyy postikortteja, mainoksia, ja pilapiirroksia. 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä hän oli aktiivinen Fyrenin avustaja, ja perusti 1910 mainostoimiston kenenkäs muunkaan kuin Heino Aspelinin kanssa.

koleraskr%C3%A4cken.jpg

Vuonna 1908 Furuhjelmiltä ilmestyi Fyrenissä neljä sarjakuvaa; Koleraskräcken (26.09.1908), Herr Blombergs älgjakt (12.09.1908), Striden om en röst (04.07.1908) ja Med Finlandia till Åbo (21.03.1908). Nopeasti, jopa suttuisesti tehdyt sarjat ovat täydellistä sarjakuvaa: niissä on monta ruutua, vaihtelevia näyttämöitä, kantava juoni, ja puhekuplia. Parhaiten piirretty Med Finlandia till Åbo on matkakertomus, jossa matkataan Finlandia-junalla Helsingistä Turkuun.

med_finlandia_till_abo.jpg

Edellisenä vuonna (matkustamme edelleen ajassa taaksepäin) Furuhjelm pistää peliin kahden kypärän ihastumisesta kertovan, kukaties Köpenickin kapteeniin viittaavan stripin En kärklekssaga från Berlin (23.11.1907) ja kuvareportaasin tapaisen katsauksen siihen, mitä tapahtuisi jos Suomessa astuisi voimaan kieltolaki. Tämä sarja ilmestyi jopa kahtena osana, joista toisessa vierailevana tähtenä esiintyy Jean Sibelius; Om förbudslagen blir lag (09.11.1907) ja Om förbudslagen blefve verlighet (16.11.1907). Kieltolaki oli osa jokaisen suomenkielisen puolueen ohjelmaa, ja siksi suomenkielisten lehtien oli hankala kritisoida sitä, ennen kuin se todella toteutettiin, jolloin Tuulispääkin alkoi hutkia sen järjettömyyttä mennen tullen.

f%C3%B6rbudslagen.jpg

Samanlaisella raporttikuvaustekniikalla oli toteutettu De "borgerligas" lif enligt Työmies (19.10.1907). Vanhin Furuhjelmin sarjakuvaksi laskettava sarjakuva on toisenlainen rajatapaus, monikuvainen pilapiirros Sagan om finska lejonets parlamentariska debyt (29.06.1907).

Axel_Federley_R%C3%B6str%C3%A4tten_01020

Suomalaisen pilapiirtämisen kahdesta isästä toinen, jo mainittu taitava Alex Federley otti kantaa ajankohtaiseen muotikotkotukseen, naisten emansipaatioon 01.02.1908 sarjalla Föregångskvinnorna och kommunala rösträtten. Se on 00-luvun lopun ainoa esimerkki Federleyn mahdollisuuksista sarjakuvapiirtäjänä.

Nyt kun Oscar Furuhjelm oli lyönyt Heino Aspelinin laudalta ja ilmoittautunut ensimmäiseksi suomalaiseksi sarjakuvapiirtäjäksi, niin mitä kuvittelette tapahtuneen seuraavaksi?

Uskokaa tai älkää, vanha tuttumme Heino Aspelin palaa takaisin eikä aio vapaaehtoisesti luopua asemastaan ensimmäisenä sarjakuvapiirtäjänä. (Kuljemme edelleenkin ajassa taaksepäin.) 01.06.1907 Aspelinilta ilmestyy Fyrenissä Som de fåglar små, neliruutuinen romanttinen humoreski, ja vappunumerossa 01.05.1907 Aspelin ottaa valtikan käteensä sarjalla Huru fröken Amanda Anderson skapade sig ett namn. Aivan ehdottomasti sarjakuva.

Aspelin_Huru_fr%C3%B6ken_Anderson_010507

Vuoden 1906 aikana Fyrenissä ilmestyy vain kaksi sarjakuvaa. Kummatkin ovat tunnistamattomien nimimerkkien työtä, ja on epäiltävissä, että molemmat ovat ulkomaalaista käännöstavaraa. Toisen kohdalla mainitaan lähdekin: Strekosa. Ei tietoa missä päin maailmaa julkaisu ilmestyi. Joka tapauksessa asialla ei ollut Aspelin, Furuhjelm, eikä Federley. Loppuvuodesta 1905 sarjakuvia ei enää esiinny.

Fyrenin läpiselaamisen jälkeen näyttäisi siltä, että Suomen ensimmäiseksi sarjakuvapiirtäjäksi on kruunattava sittenkin Heino Aspelin, vaikka hetken hänen asemansa uhkasikin tutista.

Näinhän voisi tehdä, huomatakseen heti seuraavaksi kuinka väärässä voi ollakaan. Ensimmäiset suomalaiset strippisarjakuvien tekijät löytyvät jo 1800-luvun lopulta!