
Kylmänä tiistaiaamuna 23.3.1976 29-vuotias pornonäyttelijä Mitsuyasu Maeno saapui kolmen ystävänsä kanssa Chofun lentokentälle Tokion länsiosissa. Kaikki neljä olivat sonnustautuneet sodanaikaisten kamikazelentäjien asuun. Maeno, joka oli kokenut lentäjä, selitti lentokerholle, että hän halusi vuokrata kaksi konetta kuvatakseen otoksia kamikazelentäjistä elokuvaa varten.
Yukio Mishiman teokset olivat tehneet nuoreen Maenoon syvän vaikutuksen. Vuonna 1970 Mishima oli pohtinut ääneen televisiossa, että elämä on tylsää. Samurai elää täysillä, koska jokainen hetki voi olla viimeinen. Ongelma on, että ei ole kylliksi tilaisuuksia kuolla kunniakkaasti. Tästä sikiää korruptiota ja paheellisuutta. Jatkuva kirjallisuuden nobel-ehdokas Mishima siirtyi sanoista tekoihin 25.11.1970, kun hän apureineen valtasi Japanin itsepuolustusjoukkojen päämajan Tokion Ichigawassa ja vaati sotilasvallankaappausta. Japani ei kuitenkaan kuunnellut. Hän asteli ruskeassa univormussa parvekkeelle kohtaamaan pihalle kootut khakiin sonnustautuneet nuorukaiset ja perheenisät, jotka eivät olisi voineet vähempää välittää abstraktista sankaruudesta.
”Kuunnelkaa minua tarkoin, hyvin tarkoin. Olen tullut tänne sydän täynnä surua ja inhoa, koska Japanin politiikkaa leimaa seikkailut…”
”Turpa kiinni, pelle.”
”Olin uskonut, että vain Japanin armeija on säilyttänyt Japanin sielun, mutta armeija on särkenyt unelmani. Me riistämme hengen itseltämme vastalauseeksi perustuslaille, joka kieltää Japanin aseistautumisen…”
”Siitä vaan! Ei mitään väliä.”
”Ettekö te ymmärrä! Teidät on alistettu pelkiksi perustuslain suojelijoiksi, perustuslain, joka pitää teitä lainvastaisena!”
”Emme tosiaan! Tule alas sieltä parvekkeelta!”
”Olen odottanut koko viime vuoden että armeija nousisi. Olette typeryksiä. Kauan eläköön keisari!”
Mishima poistui sisälle ja suoritti perinteisen harakirin. Se oli ainoa osa hänen perinteisten arvojen palauttamiseen tähdänneestä suunnitelmastaan, joka toteutui.
Maeno oli koko uransa ajan ollut b-näyttelijä, joka oli jäänyt vaille suurempaa menestystä. Kun hän oli keksinyt, että pinku-elokuvat tuottavat paremmin, hän oli alkanut näytellä liukuhihnalta tuotetuissa pornoelokuvissa. Hänen ohjelmistoonsa oli kulunut sellaisia elokuvataiteen mestarisaavutuksia kuin Tokyo Emmanuelle ja Tokyo Deep Throat. Maeno ja hänen avustajaryhmänsä olivat erittäin uskottavan näköisiä saapuessaan kamikaze-univormuissa ja lentäjänlaseissaan paikalle kamerat olallaan.
Viisi vuotta aiemmin Maeno oli osallistunut Japanin nationalistien huipputapaamiseen tokiolaisessa Okuran hotellissa kuullakseen nationalistien ehdotuksen uudeksi kansallislauluksi. Kansallislaulukandidaatin ”Rodun laulu” oli säveltänyt Japanin yakuzoiden ykkösmies Yoshio Kodama. Laulun sanoissa odotettiin päivää, jolloin kamikazet kaappaisivat vallan ja palauttaisivat keisarillisen Japanin jälleen loistoonsa.Yoshio Kodama oli ollut aikoinaan Japanin keisarin, CIA:n ja ties kenen palkkalistoilla, rikastunut salakuljetuksella ja huumekaupalla, ja luonut eripuraisista rikollisjengeistä mahtavan imperiumin, joka omisti laivoja, liiketaloja, ja avasi avoimesti toimistoja, joista lainasivat rahaa niin poliitikot, liikemiehet, kuin jopa liikepankitkin. Tuohon aikaan Japanissa pankeilla ei ollut oikeutta ostaa ulkomaisia lainoja. Yakuzalla ei ollut sellaisia ongelmia.
Maeno nousi Piper Cherokee –pienkoneen ohjaamoon ja sitoi päänsä ympärille taisteluliinan. Hän kajautti ilmoille itsemurhalentäjien taisteluhuudon ”tenno heika banzai” (kauan eläköön keisari), ja käynnisti moottorin. Hänen avustajansa seurasivat perässä toisessa koneessa. He lentelivät muodostelmassa Tokion yläpuolella tunnin verran, kunnes Maeno ilmoitti heille radiolla, että hänellä on hieman asioita esikaupungissa ja karautti omille teilleen.
1976 oli tullut julki Lockheed-skandaali. Yhdysvaltojen kongressin korruptionvastaisissa kuulusteluissa kävi ilmi, että amerikkalaiset yritykset olivat noudattaneet ulkomailla surutta maan tapaa saadakseen rahakkaita sopimuksia. Lentokonevalmistaja Lockheed esimerkiksi oli lahjonut lukuisia Japanin poliitikkoja ja virkamiehiä. Pääministeri Kakuei Tanaka oli vastaanottanut 1.8 miljoonaa dollaria ja yakuzapäällikkö, politiikan harmaa eminenssi Yoshio Kodama 2.1 miljoonaa dollaria. Poliitikkojen ja liikemiehien lainoittaja Kodama, tuomittu sotarikollinen, oli itse asiassa toiminut ulkomaisten yritysten ja Japanin päättäjien välisenä yhteysmiehenä halukkaasti jo vuodesta 1969. Hänen kauttaan pääsi tapaamaan kenet tahansa, luonnollisesti pientä kynnysrahaa vastaan.
Maeno tunsi reitin. Edellisellä viikolla hän oli tehnyt kolme lentoa Yoshio Kodaman kodin lähistölle. Hän lähestyi yakuzapäällikön taloa matalalla ja kiersi sen ympäri kahdesti. Sitten hän huusi radioon taisteluhuudon, laski nokan alas, ja iskeytyi suoraan Kodaman kuistille. Maeno kuoli välittömästi. Kodama säilyi hengissä, sillä hän oli vielä nukkumassa talon toisella puolella. Isku sai kuitenkin aikaan tulipalon, kuten Maeno oli toivonut. Kodaman henkivartijat ponnistelivat sammuttaakseen palon, ja kun reporttereita alkoi kerääntyä talon ulkopuolelle, he kiihdyksissään ryntäsivät hakkaamaan heitä. Lehtimiehet ja tv-väki valitti myöhemmin, että kymmenen mellakkapoliisia seisoi vartiossa rikollispäällikön talon edustalla, mutta he eivät tehneet elettäkään, vaan kehottivat reporttereita olemaan ”kiihdyttämättä nuoria miehiä tarpeettomasti”.
Tapahtuman jälkeen heräsi kysymyksiä. Tekikö Maeno itsemurhalentonsa tosiaan siksi, että hän piti Kodamaa häpeällisenä petturina? Halusiko Maeno osoittaa kunnioitusta Yukio Mishimalle? Eivätkö itse asiassa sekä Mishima että Maeno olleet showmiehiä, jotka halusivat vain näyttää maailmalle, ja joiden oli pakko poistua areenalta mahdollisimman näyttävästi kun heidän temppunsa olivat lopussa, kuten henkiinjäänyt kamikaze, Japanin joukkojen pääkouluttaja Keiichi Ito happamesti totesi? Mainichi Shimbun huomautti pääkirjoituksessaan, että mies joka 30 vuotta sodan jälkeen suorittaa kamikazeiskun, repii auki haavoja jotka japanilaiset kernaasti haluaisivat unohtaa. Lockheed-skandaalin historioitsija David Boulton puolestaan totesi, että koko jutun likaisuuden summaa se, että päätekijän kimppuun hyökkäsi pornonäyttelijä.
Kodama menehtyi sydänkohtaukseen 1984. Tarinat siitä, että hän olisi sodan aikana Hirohiton käskystä kätkenyt japanilaisten ryöväämän kulta-aarteen jonnekin Filippiineille, eivät kuitenkaan suostu kuolemaan.

Australian tiedemaailmaa on kohahduttanut viimeksi katoavien teelusikoiden tapaus. British Medical Journalissa ilmestynyt tutkimus pyrki selvittämään teelusikoiden elinkaarta ja päätyi hälyyttäviin tuloksiin. Australialaisen tutkimusinstituutin yhteisiin tiloihin sijoitettiin 70 erilaatuista ja hintaista teelusikkaa. 80% lusikoista katosi jäljettömiin viiden kuukauden aikana. Lusikan laadulla ja rahallisella arvolla ei ollut merkitystä. Yhden teelusikan keskimääräinen elinikä oli surkeat 81 päivää. Tutkijat päätyivät hämmästyttävään paradoksiin: Jotta taattaisiin, että laitoksen yhteisissä tiloissa olisi käytettävissä norminmukaiset 70 teelusikkaa, se edellyttäisi 250 lusikan hankkimista yhden vuoden aikana.
Tällaista hävikkiä ei pysty selittämään minkäänlaisilla järkiperusteilla, joten tutkijat joutuivat nostamaan kädet ylös. Kukaties jossakin kosmoksessa sijaitsee planeetta, jota kansoittavat yksinomaan lusikka-elämänmuodot. Lusikat, joita ei valvota, löytävät tiensä tälle planeetalle, pakenevat avaruuden halki maailmaan, jossa he voivat vapaasti nauttia lusikkaisesta elämäntavastaan, kokea lusikkaisia virikkeitä ja puhjeta täyteen lusikkuuteensa.
Toisena selitysmallina tutkijat esittävät Yhteismaan tragedian sellaisena kuin Garrett Hardin on sitä luonnehtinut. Mitä enemmän farmarit käyttävät yhteistä laidunmaata, sitä enemmän se kuluu ja rappeutuu, kunnes se muuttuu hyödyttömäksi. Toisaalta voidaan ajatella, että jos yhteismaata ei hyödynnetä, se on yhtä hyödytön. Tutkimusinstituutin tapauksessa; mitä useampi tutkija sosialisoi lusikan omaan henkilökohtaiseen käyttöönsä, koska niitä on niin monta, sitä varmemmin teelusikoiden yhteismaa tuhoutuu.
Teelusikkatutkimusta lukiessani ajattelin, että tässä on jotakin kovin tuttua. Sitten muistin, missä olin nähnyt aikoinani jotakin samantapaista. Kyseessä oli katoavien sukkien ongelma, jota on tutkittu tilastotieteen, taloustieteen ja kvanttifysiikan näkökulmista.
Jos pesukone on suljettu järjestelmä, miten sukat voivat kadota? Ja jos käyttää julkisen pesulan pesukonetta, kuinka on selitettävissä että pyykkiin tulee aina mukaan toisten sukkia, vaikka pyykin on tarkistanut huolellisesti etukäteen? Synnyttääkö sähkömoottorin aikaansaama pyörimisliike mustan aukon tai madonreiän aika-avaruusjatkumoon, josta sukka sinkoutuu ulottuvuuteen X? Ja jos, niin kuinka vinhasti pitäisi rummun lingota?
Aiemmin asiaa oli lähestytty entropian kannalta. Maailmankaikkeuden syntyhetkellä olimme vähäisen entropian tilassa, jossa kaikki oli erinomaisessa järjestyksessä. Sitten tapahtui alkuräjähdys, jossa miljardit ja taas miljardit sukat levisivät laajenevaan maailmankaikkeuteen aiheuttamaan sekaannusta ja hämminkiä. Mitä vanhemmaksi maailmankaikkeus käy, sitä suuremmaksi entropia kasvaa. Voidaan ajatella, että lopulta saavutetaan äärimmäinen epäjärjestys, jossa kaikki ulottuvuudet, jopa aika, menettävät merkityksensä. Se on maailmankaikkeuden päätepiste.
Tilanne ei ole kuitenkaan näin toivoton. Erään teorian mukaan on mahdollista, että tässä kuolleessa universumissa syntyy spontaanisti alphahiukkanen, joka kirjaimellisesti materialisoituu esiin, ja se voi toimia uuden maailmankaikkeuden siemenenä. Toisin sanoen, se sinikirjava sukka, joka katosi pesukoneesta viime viikolla, saattaa olla synnyttämässä paraikaa uutta maailmankaikkeutta. Oikeastaan tästä pitäisi tuntea mielihyvää ja ylpeyttä. Sidoste-sukka kestää! Odotetaan joitakin miljardeja vuosia, niin kyllä uuteen maailmankaikkeuteen ilmaantuu terrieritkin.
Kvanttifysiikka näyttää olevan ainoa, joka pystyy tarjoamaan jotakin selityksen tapaista sukan kunkinhetkiselle olinpaikalle. Brian J. Reardon esittää, että pyykin kvanttiteoria tarvitsee toimiakseen kolme perusoletusta. 1. Sukka ei ikinä poistu pesukoneen tai kuivausrummun suljetusta järjestelmästä. 2. Kun sukka on koneen järjestelmän sisällä, se ei ole välttämättä pesurummussa. Se voi olla rummussa tai nukkaritilässä tai niiden välillä. Ja 3. Sukka voidaan ilmaista matemaattisesti aika-avaruuden aaltofunktiona.
Sukan tilaan koneessa voidaan soveltaa Heisenbergin epätarkkuusperiaatetta. Tällä oivalluksella on kauaskantoiset seuraukset. Jos konetta häiritään kurkistamalla sen sisään ennen kuin pesuohjelma on suoritettu loppuun, sukan sijainnin virhe kasvaa. Älkää avatko kantta ennen kuin ohjelma on päättynyt!
Rappeutumisteorian mukaan uusista sukista irtoaa enemmän nöyhtää kuin vanhoista. Se ei kuitenkaan myönnä, että sukka kuluisi koskaan täysin loppuun tai katoaisi. Kvanttiteoria tulee avuksemme, sillä se todistaa, että sillä hetkellä kun kone pysäytetään, sukalla on aaltofunktio, joka joko a) sijoittaa sen väliaikaisesti pesujärjestelmään tai b) muuttaa sukan täydellisesti nöyhdäksi.
Onneksi tämä tila ei ole välttämättä lopullinen. Jos konetta häiritään seuraavalla pesukerralla, on mahdollisuuksien rajoissa, että aiemmilla kierroksilla kadonnut sukka palautuu pesurumpuun. Tämä selittää sen, miksi toisten sukat materialisoituvat teidän pyykkiinne. Sen sijaan, että alkaisitte valittaa suureen ääneen, että joku julkijumalaton varastaa teidän sukkianne, kannattaa pyörittää konetta pitkän aikaa tyhjänä, koska se lisää mahdollisuuksia sukkien palautumiselle. Tämä tarkoittaa luonnollisesti sitä, että nöyhtää ei pitäisi koneesta poistaa, koska silloin sukan palautuminen käy hyvin vaikeaksi, ellei jopa mahdottomaksi.
Pesukoneiden korjaajilta tulisikin edellyttää vastedes kvanttimekaniikan alkeiden tuntemusta, toteaa Reardon.
Joku epäilyttävä käytännön ihminen väittää netissä, että hän on löytänyt vanhasta pesukoneestaan 20 sukkaa rummun sähkömoottorin akselin ympärille kietoutuneena, mutta noin epätieteellistä huuhaata on vaikea hyväksyä. Sähkömoottorin magneettivuoko mukamas vetäisi puoleensa sukkia? Kuvitteleeko hän, että sukat kudotaan raudasta? Naurettavaa! Missä skeptikot ovat silloin kun heitä tarvittaisiin?
Suomalaiskansallinen etenkin mieshenkilöiden suosima ratkaisu ongelmaan on ollut muunnos markkinoinnin tutuksi tekemästä sananparresta: Kahta en vaihda. Sukkia.
Katoavien sukkien rinnakkaisilmiö on vaateripustimien jatkuva lisääntyminen. Usein tavataan tilanne, jossa taloudessa on 1 sukka (reikäinen), mutta niiden vastapainoksi löydetään 85 joutavaa vaateripustinta. Tämä on johtanut päätelmään, että sukat ovat itse asiassa haltijoiden kasvattamia toukka-asteella olevia vaateripustimia. Sukat tulevat siis ulos kotelostaan henkareina. Teoria on siitä kiitollinen, että siitä voi itsekukin tehdä omia empiirisiä havaintoja. Kun sukka tai useampi havaitaan kadonneeksi pyykistä, on hyvä tarkastaa komerot ja naulakot ja laskea, onko vaateripustimien lukumäärä kasvanut. Teorian on esittänyt ainakin Bill Hall Tri City Herald –lehdessä 5.2.1989, mutta en ole päässyt tutkimaan, olisiko ajatus sitäkin vanhempi.
On hyvä huomata, että kirjallisuudessa mainitaan tapauksia, joissa myös vaateripustimet katoavat mystisesti asunnosta, joko yksi kerrallaan tai suurina ryppäinä. Koska vaateripustimet on osoitettu muotoaan muuttaviksi olennoiksi, olisi houkuttelevaa turvautua biologiseen selitysmalliin. Mikä on vaateripustimien ravintoarvo? Mitkä ovat vaateripustimien luontaisia vihollisia? Seppälän tai Vaatehuoneen asiakkaat? Jokerien tai Tapparan kannattajat? Esiintyykö vaateripustimien väärinkäyttöä? Häpeän puna kasvoillani myönnän käyttäneeni kokometallista ripustinta joskus antennina. Voisiko yksinkertainen eroosio tulla kyseeseen? Tai suoranainen varkaus? Onko terveydenhoitojärjestelmämme lopulta vajonnut niin alas, että yöhoitajat käyvät asunnoissa kähveltämässä vaateripustimia tiputustelineiksi? Ilmiötä olisi syytä tutkia lähemmin.
Katoavissa kaukosäätimissä ei sen sijaan ole mitään mystistä. Vanhastaan tiedetään, että ne kaukosäätimet joissa ei ole paristoja, eivät katoa koskaan. On itsestäänselvää, että kaukosäädin tarvitsee virtaa voidakseen teleporttautua paikkaan X.

Ufohistorian myyttisin tapaus kuuluu yleissivistykseen. Väite kuuluu, että vuonna 1947 lentävä lautanen syöksyi alas Uuden Meksikon aavikolla lähellä Roswellia. Edelleen väittämän mukaan USA:n hallituksen salaiset asiakirjat osoittavat, että neljä humanoidia löytyi putoamispaikalta. Yksi saattoi olla jopa elossa.
Merkillepantavaa kyllä, kesti kolmekymmentä vuotta, ennen kuin Roswell keksittiin uudelleen. Jos Roswellia vertaa John F. Kennedyn salamurhaan, niin Kennedyn murhan selitystä alettiin epäillä heti tapahtuman jälkeen ja kaikki kynnelle kykenevät käynnistivät omia tutkimuksiaan. Roswell sen sijaan unohdettiin kokonaan kolmeksikymmeneksi vuodeksi. Vasta 1980-luvulla siitä tuli ufotutkimuksen kulmakivi ja uskonkappale, osa amerikkalaista folklorea, joka sensaatiomaisuudessaan löi kaikki muut tapaukset laudalta.
Lentävien lautasten jahtaamisen vuonna 1947 käynnisti tietysti Kenneth Arnold. Hän lenteli 24. kesäkuuta 1947 pakkolaskun tehnyttä lentokonetta etsimässä, kun hän havaitsi yhdeksän ”omituisen näköisen ilma-aluksen laivueen” Mt. Rainierin lähellä Washingtonin osavaltiossa. Hän ei tiennyt mitä ne olivat, miten kaukana ne olivat, kuinka suuria ne olivat, ja kertoi lehtimiehille että ne liikkuivat arvaamattomasti kuin ”lautanen joka heitetään veden yli”. Yksi lehtimies tarttui sanaan lautanen ja kertoi lukijoilleen että alukset olivat lautasen muotoisia.
Kenneth Arnold (1915-1984) oli erikoinen veikko. Hänen havaintonsa puolikuun tai kuunsirpin muotoisista lentoaluksista oli paitsi ensimmäinen julkisuutta niittänyt havainto, myös viimeinen pitkään aikaan, jossa alukset olivat muuta kuin ympyriäisiä kiekkoja. Kokenutta lentäjää pidettiin luotettavana todistajana. Ilmavoimat kuitenkin kuittasi Arnoldin havainnon kangastukseksi. Hänestä tuli joksikin aikaa pikkujulkkis, joka kehitteli kirjoissaan sellaisia spekulaatioita kuin että ufot ovat avaruuseläimiä, jotka pystyvät muuttamaan tiheyttään. 1952 hän ilmoitti tavanneensa kaksi elävää läpinäkyvää ufoa, jotka tuntuivat olevan tietoisia hänen läsnäolostaan. Kuinka Arnold saattoi olla tietoinen läpinäkyvien ufojen läsnäolosta, ei lukemistani sitaateista selviä.
Vuonna 1947 kylmään sodan tilaan siirtyneessä Yhdysvalloissa epäilyttävät havainnot eivät olleet leikin asia. Jos taivaalla liikkui uudentyyppisiä vakoilukoneita, niiden täytyi olla peräisin Neuvostoliitosta. Lehdistö arveli, että ainoa tapa saada asiasta varmuus oli odottaa, kunnes jokin aluksista ammuttaisiin alas tai putoaisi itse.
Kauaa ei tarvinnut odotella. Koko heinäkuun ajan 1947 Amerikan taivaalta tippui alas solkenaan tunnistamattomia lentäviä esineitä!
5.7.1947 Circleville Herald uutisoi, että yksi lentäjiä askarruttaneista lentävistä kiekoista oli löytynyt lauantaina maatilalta Pickawayssa. ”Tähdenmuotoinen” esine oli kiinnitetty pieneen ilmapalloon, joka oli rakennettu tinafoliosta puukehikon ympärille. Seuraavana päivänä lehti tiedotti, että toinenkin kiekko oli löytynyt ja asetettu näytteille, vaikka ”uskotaan että se oli lähetetty maasta säähavaintotarkoituksissa”. Roswellin löytöä selostanut pääkirjoitus totesi, että Roswellista löytyneet jäänteet vastasivat tarkoin niitä laitteita, joita oli aiemmin poimittu Pickawayssa ja asetettu näytteille sikäläisen lehden tiloihin.
Samalla viikolla wisconsilainen pastori ilmoitti FBI:lle ja lehdistölle, että hänen takapihallaan oli kuulunut ujeltava ja hyrräävä ääni, jota oli seurannut ”pieni räjähdys”. Päästyään puhelimen äärestä takapihalleen tapahtumapaikkaa tarkastelemaan pastori havaitsi että maahan iskeytynyt tunnistamaton lentävä esine oli sirkkelinterä, jossa luki ”High carbon, 100 per cent steel”.
Toisaalla Wisconsinissa muuan sähkömies veloitti yleisöltä 50 senttiä per nenä jotta he saivat nähdä vanerista kyhätyn lentävän lautasen, joka oli hänen kertomansa mukaan iskeytynyt maahan Black River Fallsin lähellä. Lehdistö havainnoi, että vanerilautasessa oli moottori, potkuri ja lukuisia elektronisia osia, eikä yksikään niistä tehnyt yhtikäs mitään. Poliisi saapui paikalle ja takavarikoi kyhäelmän vakuuttuneena siitä, että sillä oli tarkoitus vain huijata yleisöä.
Samana päivänä kun Roswellin löytö pääsi otsikoihin, Ludlowssa löydettiin toinenkin lentävä lautanen. Poliisin mielestä kyseessä oli lentokoneen siivenkärki, joka oli heitetty pihalle pilailumielessä. Kun poliisilta kysyttiin miten he voivat olla asiastaan niin varmoja, poliisi totesi ”Well, päättelimme näin siitä että siihen oli kirjoitettu liidulla ”puolikas lentävä lautanen”.
North Hollywoodissa insinööri Russell Long kutsui palokunnan apuun, kun lautasenmuotoinen mekaaninen laite, joka ”muistutti kanakopin kattoa johon oli liitetty elektronisia värkkeitä”, suoritti pakkolaskun hänen puutarhaansa. Palokunta kutsui paikalle armeijan upseereita Fort MacArthurista, jotka sanoivat että laite ”vaikuttaa vitsiltä”, mutta veivät sen kuitenkin mukanaan pääesikunnan ohjeiden mukaisesti.
Kanadassa Toronto Star lähetti kaksi lentokonetta pudottamaan 2000 paperilautasta yläilmoista Windsorin yläpuolelle koska ”halusimme nähdä windsorilaisten reaktion lentävien lautasten maihinnousuun”.
Hienostuneemman tempun suorittivat neljä teini-ikäistä poikaa Idahon Twin Fallsissa. He rakensivat metrin läpimittaisen lautasen, jonka kruununa komeili pleksilasista tehty keskikupu, ja kuskasivat sen naapurin pihalle heinäkuun 11. päivänä. Komeus näytti niin aidolta, että FBI:n mies raportoi heti päämajaan ja pian paikalle kiirehti sotilaskoneella kolme armeijan upseeria Firt Douglasista. Armeijan upseerit kieltäytyivät kertomasta nimiään, eivät kommentoineet tapausta, eivätkä antaneet haastatteluja. Kesken kiihkeimmiän spekuloinnin upseerit luikahtivat lautasen kanssa Salt Lake Cityyn, minkä jälkeen teinipojat astuivat esiin ja kertoivat kyhänneensä laitoksen vanhoista symbaaleista hopeamaalin avulla.
Pohjois-Dakotan Woodworthissa ei haluttu jäädä pekkaa pahemmaksi. Sikäläinen versio lentävästä lautasesta koostui pesusoikosta, lapunvarjostimesta, muutamista putkista ja johdotuksesta, mikä heitettiin muuannen Bert Millerin nurmikolle, jossa ihmetystä kävi katsomassa ”satoja uteliaita”. Haluaisin tietää kuka ja mikä oli tämä Bert Miller, ja miksi hän oli joutunut pilailijoiden hampaisiin, mutta tästä kaikkein kiinnostavimmasta seikasta eivät lähteet kerro mitään.
Kaikkein vaikuttavin raportti saapui Kenneth Arnoldin kotikonnuilta Seattlesta. Nainen soitti kiihdyksissään poliisille, että lentävä lautanen oli iskeytynyt hänen katolleen ja syttynyt tuleen. FBI ja laivaston pommiasiantuntija tutkivat alusta, johon oli maalattu sirppi ja vasara ja teksti ”USSR” ja päätyivät pian johtopäätökseen, että joku oli suvainnut harrastaa käytännöllistä huumoria.
Säähavaintopalloja oli liikkeellä muuallakin. Coloradossa Boulder Daily Camera oli saanut tähtäimeensä taivaalta laskeutuvia aluksia ja ilakoi, että hetken näytti jo siltä että lentävien lautasten arvoitus ratkeaisi Boulderissa. Sitten Denverin Yliopisto pilasi kaiken kertomalla, että kyseessä ovat todellakin heidän sääpallonsa. Yonkersissa Herald Statesman kertoi lukijoilleen samanlaisesta tapauksesta.
Kujeilu asialla oli saavuttanut sellaiset mittasuhteet, että kun vakavahenkinen hra Thaddeus Elder Marylandissa ilmoitti poliisille, että hän oli löytänyt metrin läpimittaisen aluksen, joka koostui metallikiekosta ja roskatynnyrin kannesta, FBI vastasi hänelle muitta mutkitta että hän voi pitää sen.
Damn Data, joka kertoo nämä esimerkit osoituksena heinäkuun 1947 ilmapiiristä, toteaa että erehdykset ja pilat eivät todista sitä, että maan ulkopuolinen avaruusalus ei olisi löytynyt Roswellista. Mutta se todistaa sen, että tapahtumat Uudessa Meksikossa eivät olleet omana aikanaan poikkeuksellisia.
Voi olla, että todellinen lentävän lautasen maahansyöksy oli hautautunut huvittavien raporttien sekaan, tai sitten Roswellin tapaus on poimittu tästä sekamelskasta erikseen esiin, koska siinä oli kaupallista potentiaalia. Se oli ainoa tapaus, jossa armeija itse oli kutsunut löydöstä lentäväksi lautaseksi ja ilmoitti lehdistölle tutkivansa asiaa perinpohjaisesti.
Mistä pääsemme kysymykseen, kuinka maailmassa tämä ufologian merkkitapaus onnistui välttelemään niin onnistuneesti yleistä mielenkiintoa aina vuoteen 1980 asti. Mikä salakähmäisyys tai peittely sai aikaan sen, että vasta silloin asiasta alettiin puhua?
Yksinkertainen selitys kuuluu, että vasta 1980 Roswell sai tuekseen asiasta innostuneen markkinoijan. Hän oli Charles Berlitz (1914-2003), Berlitzin maailmankuulun kieliopiston perustajan pojanpoika, joka sai jännittävän kasvatuksen. Pappa oli määrännyt, että jokainen palvelija sai puhua Charlesille vain yhdellä määrätyllä kielellä. Niinpä aikuisikään ehdittyään Charles Berlitz puhui sujuvasti kahdeksaa eri kieltä. Tekniikalla oli myös varjopuolensa. Berlitz muisteli kuvitelleensa lapsena, että jokainen ihminen puhuisi eri kieltä kuin toiset, mikä sai hänet ihmettelemään miksi hänellä ei ole ikiomaa kieltä, kuten kaikilla muilla hänen perheessään.
Palveltuaan 13 vuotta Yhdysvaltojen armeijassa Berlitz ryhtyi johtamaan Berlitzin kustannusyhtiötä, kunnes hän päälle viisikymppisenä löysi todellisen kutsumuksensa. Hän alkaisi kirjoittaa mysteerikirjoja, joissa käsiteltäisiin vaiettuja ja tuntemattomia asioita, kadonnutta Atlantista, Bermudan kolmiota, Philadelphian näkymättömyyskoetta, salaperäisiä katoamisia, juttuja jotka olivat muodostuneet asioihin vihkiytyneiden omaksi folkloreksi, mutta jotka eivät olleet aina päässeet yleiseen tietoisuuteen. Berlitzin bestsellerit korjasivat tämän puutteen. Ja vuonna 1980 ilmestyi Charles Berlitzin ja William Mooren Roswellin tapaus.
Kauniisti sanottuna Berlitz ei ollut tietokirjailija, mutta mitä sillä oli merkitystä. Charles Fort oli jo aikoinaan miettinyt, että kirjallisuuden suurin myytti on jakaa kirjallisuus fiktioon ja ei-fiktioon. Ontologinen peruskysymys - mitä loppujen lopuksi voimme tietää - ei poistu koskaan siististi päiväjärjestyksestä, vaan sitä tulee tutkia väsymättä aina uudelleen. Kuvitelmat osoittautuvat todeksi. Tosiasiat osoittautuvat kuvitelmiksi. Näin on käynyt ennen, näin tulee käymään jatkossakin.
Berlitzin ja Mooren kirja sai aikaan valtavan ryöpsähdyksen. 1980-luvun mittaan kaikilta asianosaisilta haluttiin aina uusia ja tarkempia todistajanlausuntoja jutusta, joka oli sattunut jo yli 30 vuotta sitten, ja raha on tunnetusti varsin tehokas tapa virkistää muistia. Berlitziä seuranneet kirjat sisälsivät JFK-kirjojen tapaan aina vain hämmästyttävämpiä ja värikkäämpiä muistelmia. Henkilöt, jotka alkuun sanoivat hädin tuskin nähneensä koko romua, alkoivat muistaa kerkeästi pidelleensä käsissään maan ulkopuolista materiaalia – miten he sitten asian todensivatkin. FBI oli pysäyttänyt teleksin, jossa mainittiin humanoidien ruumiit. Huippusalaista peittelyä harjoitettiin. Viralinen selitys oli valetta.
1984 tuli päivänvaloon virallisen näköinen asiakirja, joka tunnetaan koodinimellä Majestic-12. Se esittää olevansa raportti, jonka on laatinut 12 huippuasiantuntijan ja pääesikunnan edustajan tutkimuskomissio, jonka tehtävänä oli selvittää maahan iskeytyneiden lentävien lautasten ja niiden miehistön alkuperää, teknologiaa ja mahdollista uhkaa maapallon turvallisuudelle. Valokopioihin sisältyy presidentti Harry Trumanin 1947 allekirjoittama muistion esilehti ja komission tehtävän esittely. Tekstissä mainitaan, että Roswellista löytyi neljä humanoidin ruumista, jotka olivat pahoin maatuneet.
Vuosivälillä 1984-1997 julkisuuteen vuodatettiin tai tehtailtiin tuhansia asiakirjasivuja, joissa mainitaan MJ-12. Asiakirjat ajoittuvat aikavälille 1942-1997, ja ne sisältävät käsikirjan siitä kuinka toimitaan aluksia ja humanoidien jäänteitä kohdatessa, todisteita salailusta ja peittelystä, ja varmemmaksi vakuudeksi parhaissa eksemplaareista löytää Albert Einsteinin tai Ronald Reaganin nimikirjoituksia. Jos jokin tällainen organisaatio oli ollut olemassa, se oli ollut laaja, kattanut hallinnon kaikki asteet, ja johtanut väistämättä eturistiriitoihin.
Marraskuussa 1980 Berlitzin kirjan ilmestymisen jälkeen albuquerquelainen ufotutkija, fyysikko ja liikemies Paul Bennewitz vastaanotti USA:n ilmavoimien teleksin, jossa mainitaan nimeltä huippusalainen Project Aquarius, johon pääsy on vain entiteetillä nimeltä MJ Twelve. Viestin lähetti Ilmavoimien vastatiedustelu-upseeri Richard Doty, joka oli myös kirjoittanut koko tekstin, mutta sitähän ei Bennewitzille kerrottu. Doty oli esittäytynyt myös Berlitzin kirjailijakumppanille Moorelle henkilönä, joka kuului kymmenen tiedustelu-upseerin ryhmään, joka vastusti salailua, ja alkoi syöttää asiakirjoja myös Moorelle. Osa asiakirjoista saattoi olla aitoja, mutta osa oli tehtailtu alkuperäisten dokumenttien pohjalle. Dotyn asiakaskunta kasvoi kasvamistaan ja Moore nähtävästi heittäytyi leikkiin mukaan. 1982-83 Moore oli kysellyt huomattavilta ufotutkijoilta, miten he suhtautuisivat jos syötettäisiin julkisuuteen liuta väärennettyjä dokumentteja, jotta asioista todella tietävien olisi pakko tulla esiin ja kertoa totuus.
Jos tämä alkaa tuntua hivenen sekaiselta, vielä parempaa oli luvassa. Vuonna 1985 TV-tuottaja Jamie Shandera ja Moore alkoivat saada postikortteja Uudesta-Seelannista, joihin oli merkitty palautusosoite ”Box 189, Addis Ababa, Ethiopia”. Korteissa oli kryptisiä viestejä, joista erottuivat sanat ”Reeses Pieces” ja ”Suitland”. He eivät ymmärtäneet korttien tarkoitusta, ennen kuin ufotutkija Stanton Friedman kiireidensä keskellä pyysi heitä käymään läpi äskettäin julkistettuja ilmavoimien asiakirjoja Kansallisarkiston varastossa. Varasto sijaitsi Marylandin Suitlandissa. Pääarkistonhoistaja oli nimeltään Ed Reese. Laatikosta numero 189 löytyi lisää MJ12-dokumentteja.
Tämä alkoikin mennä jo liian pitkälle. Moorea ja Shanderaa syytettiin asiakirjojen tehtailusta. Friedman huomautti, että toisin kuin aiemmin löytyneet valokopiot ja mikrofilmit, tämä asiakirja oli alkuperäistä hallituksen käyttämää 1950-luvun paperia. Lisäksi ulkopuolisen olisi tavattoman vaikeaa istuttaa väärennöksiä kansallisarkistoon. Jopa jyrkän skeptinen ja ufohömpötyksen vastaisia kirjoja kirjoittanut Phil Klass oli samaa mieltä.
FBI:n kanta on, että MJ-12-asiakirjat ovat kaikki väärennöksiä. Mitään sellaista toimielintä ei ole koskaan ollut olemassa. Harry Trumanin allekirjoitus on kopioitu samanaikaisesta kirjeestä tohtori Vannevar Bushille, koska molemmissa on samanlainen satunnainen virhe kirjaimessa H. Konekirjoitus ei vastaa oletetun kirjoittajan kirjoitustapoja. Top Secret -leima on tehty kumisista irtokirjasimista toisin kuin todelliset Erittäin Salainen –leimat. Sanasto ei ole 1950-luvun sanastoa. Ja niin edelleen.
Mutual UFO Networkin kokouksessa 1989 Las Vegasissa eräänä puhujana oli William Moore. Hän ei suostunut antamaan esitelmän lyhennelmää etukäteen. Hän ei sallinut yleisökysymyksiä. Hän kieltäytyi asumasta samassa hotellissa kuin muut kokousvieraat. Kun hän astui esiin, hän kertoi olleensa mukana hankkeessa romuttaa Paul Bennewitzin maine. Hänen oma roolinsa oli informoida vastatiedustelua Bennewitzin kulloisistakin mielialoista. Doty oli mukana, mutta hän oli vain pelinappula, kuten Moore itsekin.
Yksi huijauksen tarkoituksista oli selvittää viestintäväyliä, kuinka tieto kulkeutui henkilöltä henkilölle, ja piirtää kuva verkostosta. Moore tunnusti, että omalta osaltaan hän oli vastuussa siitä, että Bennewitz oli otettu pakkohoitoon Uuden Meksikon valtion mielisairaalaan kolme kertaa. ”Disinformaatiolla oli varmasti tekemistä kansallisen turvallisuuden kanssa. Olin mukana likaamassa käteni, koska halusin käyttää tilaisuuden selvittää kuka tätä ohjaili ja miksi” sanoi Moore ja poistui paikalta kysymyksiin vastaamatta.
Mutual UFO Networkin symposiumissa 2007 Brad Sparks kertoi kuulijolle, että MJ12-paperit ovat kokoelma disinformaatiota, jonka kehittivät William Moore, Richard Doty ja muut ilmavoimien vastatiedustelun jäsenet. Tieto oli peräisin kansioista vuodelta 1981, jotka olivat maanneet koskemattomina Mutual UFO Networkin arkistossa kunnes ne äskettäin digitoitiin. Niissä MJ12 liitetään Aquarius-dokumenttiin, väärennettyyn asiakirjaan, jonka tarkoitus oli todistella, että Jeesus oli avaruusolento.

Noin vuonna 1890 dalmatian kielellä oli vielä 50 000 puhujaa. Vuonna 1897 enää yksi. Hänen löytämisensä, ominaisuutensa, ja loppunsa olivat kielitieteen hupaisinta teatteria koskaan.
Saanko esitellä Tuona Udaina Burburin. Virallisesti hänen nimensä oli Antuone Udaine, lisänimi Burbur tarkoitti yksinkertaisesti parturia – ammatti jossa hän ansaitsi niukan leipänsä kuolemaansa asti.
Parikymppinen kielitieteilijä Matteo Bartoli oli innoissaan kuullessaan että Istrian niemimaalla vaikutti henkilö, joka viimeisenä maailmassa puhui vielä Dalmatian pohjoismurretta vegliotia, joka oli peräisin Kroatian saarelta, jota nykyään kutsutaan nimellä Krk. Dalmatia oli hyvin fragmentoitunut kieli, jossa käytännössä joka kaupungilla ja kihlakunnalla oli oma murteensa. Ei ihmekään, että kieli oli syrjäytetty vanhanaikaisena ja hankalana. Bartoli ryntäsi paikalle ja tapasi Tuona Udainan.
Parturimme ei ollut aivan häikäisevin mahdollinen informantti. Bartolille selvisi pian muutama seikka, jotka olivat omiaan vähentämään Udainan kertoman todistusarvoa. Ensinnäkin Udaina ei ollut syntyperäinen dalmatian puhuja. Hän oli oppinut kielen vakoilemalla vanhempiaan, jotka puhuivat keskenään dalmatiaa silloin kun eivät halunneet lasten ymmärtävän. Udainaa salakieli oli kiinnostanut ja hän oli oppinut muun muassa monia kiinnostavia nimityksiä, joita hänen äitinsä käytti Tuonen isää puhutellessaan.
Toiseksi Udaina oli ollut pitkään poissa Krkistä ja palattuaan hänestä oli tullut kirkon suntio. Tässä asemassa Udaina oli oppinut latinaa, mikä teki hänestä ei-niin-kovin-autenttisen todistajan. Bertoli huomasikin harmikseen, että Udainan dalmatiaan tahtoi tunkea mukaan latinasta poimittuja sanoja. Udaina ei lainaillut vain latinasta, vaan myös Istrian niemimaan romaanikielestä ja Venetsian murteesta. Kun Bartoli haastatteli Udainaa, tämä ei ollut puhunut dalmatiaa kahteenkymmeneen vuoteen.
Eikä siinä kaikki. Iäkkäänä miehenä Udaina oli menettänyt kaikki hampaansa, minkä seurauksena hänen ääntämyksessään oli jonkin verran toivomisen varaa. Lisäksi hän oli puolikuuro.
Maailman viimeinen henkilö, jolta saattoi saada nyhdettyä edes jotain tietoja kuolevasta dalmatian kielestä, ei ollut siis mikään ihannehaastateltava. Udaine vastaili kuitenkin mielellään nuoren italialaisen kysymyksiin. Oli imartelevaa, että tiedemies oli näin kiinnostunut vanhasta hampaattomasta parturista.
Udainalla oli balkanilaiseen tapaan vahvoja mielipiteitä ja hän ilmoittautui kroatialaiseksi nationalistiksi. Habsburgeista pitäisi päästä eroon, jos ei muuten niin tiedätte miten. Sen sijaan päästiin eroon herra Udainasta. Joku anarkisti tai huligaani oli äkännyt Ottomaanien aikaisen maamiinan ja kuskannut sen uuden tien rakennustyömaalle. 10. kesäkuuta 1898 Tuona Udaina käveli suoraan miinan päälle.
Bartoli julkaisi 1906-1907 tutkimuksensa kadonneesta dalmatian kielestä, jossa hän yritti rekonstruoida kielen niin hyvin kuin Udainan epäselvien todistusten perusteella oli mahdollista. Alkuperäisille muistinpanoille ja tutkimuksen käsikirjoitukselle kävi kuten arvata saattaa. Toisen maailmansodan myllerryksessä nekin katosivat.
1700 eKr – 1984: Epämukavuuslaitosten historiasta
500 eKr - 2008: Ennen mies sanansa syöpi
484-413 eKr: Herodotusta ei petetä
450 eKr: Maailman vanhin vitsikirja
347 eKr - 1999: Kuuluisat viimeiset sanat 2
360 eKr: Platonin valtio ja Campanellan aurinkokaupunki
323 eKr - 2002: Bisarreja kuolintapoja
600 eKr - 2006: Lisää bisarreja kuolintapoja
200 ekr-1985: Maa on litteä
80 eKr: Hipparkhoksen kompuutteri
42 eKr: Suurenmoiset hautajaiset kärpäselle
7 eKr – 1983: Jeesuksen esinahan ihmeelliset seikkailut
1: Ällöttävin roomalainen resepti
41 - 1989: Kuuluisat viimeiset sanat
59: Nero murhauttaa äitinsä
106: Jeesuksen hautoja
193: Kun maailma myytiin huutokaupalla
423: Simon Pylväspyhimys
614-911: Varjoaika
992-2060: Maailmanloppu on peruutettu
1100-1868: Länsimaisen lääketieteen hienouksia
1344-1991: Juokse villi lapsi
1350: Mustan surman syyt ja hoito
1370-1547: Eläimet tuomiolla
1418-1533: Kuinka Amerikkaa löydetään ja hukataan
1471-1590: Parittajapaavien lyhyt historia
1480-1980: Asiantuntemus riehuu valtoimenaan
1496: Taideväärentäjä Michelangelo
1557-1983: Ukonvaajan iskemä
1560: Uhkapeluri, joka edisti matematiikkaa
1566: Tyko Brahen nenä
1582: Syö silliä
1614-2007: Maailman sitkein sukuriita
1636: Ensimmäinen eurooppalainen Tuhkimo
1636-1637 Tulppaanikuumetta pörssissä
1645-1971: Kurjimmat kaksintaistelut
1658-1962: Oliver Cromwellin seikkaileva pää
1661: Suurvaltadiplomatiaa Lontoossa
1673: Ruhtinaallinen kirjastonhoitaja
1695: Ensimmäinen senssipalsta
1696-1701: Tarmoton ja hyväuskoinen kapteeni Kidd
1700-1755: Kääpiöitä ja jättiläisiä
1702: Mies Formosasta
1708: Ennustajan kuolema
1708-1853 Kaikkien aikojen kuninkaalliset häät
1712: Kun Ruotsi oli verolle ja pannulle pantava
1712-1995: Varsinainen välskäri
1721-2008: Ihmelapset
1721-1789: Maailman hajamielisin pastori
1749: Pullotettu mies
1753: Vesien herra
1761: Venuksen kuu
1769: Kaikkien aikojen Shakespeare-festivaalit
1770: Romantiikan keksijän traaginen elämä
1775: Hammaslääkärin balsamoitu vaimo ja purppurainen poni
1777: Kauppamiesten kruunaamaton kuningas
1784-1984: Pullopostia
1786: Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde
1796-2005: Kateissa: järvi
1798: Maailman ujoin tiedemies
1798-1816: Englannin ensimmäinen julkkis
1801-2006: Ääniä päässä
1803: Kuinga hukkuneita pitä hengihin pyytämän
1804: Kaksintaisteleva presidenttiehdokas
1809: Patikoiva kapteeni
1809-1954: Haydnin kyhmyinen pää
1810: Ah ma taaskin kuolen
1810: Lontoon liikennekaaos
1814: Joannan salaperäinen laatikko
1814-1835: Kanadan Houdini
1815: Napoleon pakenee Elbalta
1815: Huomaan, että teitä on ammuttu
1816-1919: Euroopan neutraali vyöhyke
1817-1834: Hikka ainakin lähti
1817: Juoksumatolla yhteiskuntakelpoiseksi
1823: Matka maan keskipisteeseen
1825: Keisari katoaa
1829-1976: Huimia haaksirikkoja
1832: Herra Autoikoni
1833: Tosi lukutoukka
1834-1860: Maailman rumin nainen
1835: Värikästä saarnaelämää seurakunnalle
1838-1876: Hautajaiset vasemmalle jalalle
1839: Kumin keksijä ja kuinka kova työ palkitaan
1840-1887: Vaelteleva presidenttiehdokas
1841-2001: Sataa kissoja ja koiria
1843: Lisää lyhyesti ja ytimekkäästi
1850: Pyörryttävä pianisti
1852: Kiusallisen itsepintainen kosija
1854-1879: Maanalainen herttua
1856: Liiketoimia Nicaraguassa
1857: Maailman vanhin äänite
1860: Kalifornian keisari ja George Washington II
1860: Wall Streetin Roope Ankka
1860-1960: Historia toistaa itseään
1862-1943: Suurin brittiläinen eksentrikko
1862: Herkkusuiden kuningas
1862: Lyhyesti ja ytimekkäästi
1864: Irlantilaista vieraanvaraisuutta
1864: Charles Babbage ja katujen vitsaukset
1864-1918: Baijerin kukoistus ja rappio
1866: Tilastomiehen tutkimukset
1867-2007: Junattomia rautatieasemia
1868-2001 Loukkauksia alahuoneessa
1868-2005: Elävältä haudattu
1870: Merikapteeni marssilla
1870: Maailman ympäri 80 päivässä
1870: Vapaa Victoria
1871-1913: Suomalaisen pilalehdistön vaiheita
1871-2007: Tämä on viimeinen tahtoni
1874–1938: Ääretön vaarantaa mielenterveytesi
1876: Niksi-Pirkka
1877: Kuolematon runoilija McGonagall
1880: Mark Twain sijoittaa latomakoneeseen
1880: Sauna syytteessä
1881: Metallinpaljastin ei pelastanut presidenttiä
1882: Rauhantuomari ja kylmää kaljaa
1882-1974: Goldwynin jyviä ja akanoita
1884: Arkkidruidin polttohautaus
1884-1922: Henkiä eksyttävä kartano
1885: Outouksia makuuhuoneessa
1885: Mies jota ei saatu hirtetyksi
1885: Sähkösanomia ilmasta
1886-1897: Tohtori House tsaarin hovissa
1888: Valtiopäivien juhlallinen aljetuksi kuuluttaminen
1889: Yildizin kuninkaallinen vankila
1890: Mies joka ei omistanut ruumistaan
1890: Wall Streetin noita-akka
1890: Telefooni Afrikassa
1890: Viimeinen juna Dijonista Pariisiin
1890-1930: Spoonerismin isä
1890-1969: Erään USA:n presidentin ohjelmistosta
1892: Maailman ainoa petomaani
1892: Elokuva-animaation synty
1892-1924: Vaalivilpin uhri
1892-1930: Brewerin 124 keksintöä
1893: Loistava Tesla
1894: Maailman suurin diiva
1895-2007: Tolstoin polkupyörä
1896: Maailman ensimmäinen autokolari
1897-1968: Virheellisiä postimerkkejä
1897-2004: Hillittyä musiikkia
1898-1905: Tanssiva markiisi, joka nautti pikku ylellisyyksistä
1899-1980: Kananlihaa
1900-1993: Ihmeellinen luonto
1900-2000: Huonoimmat olympialaistulokset
1900: Maailman suudelluin nainen
1902-1936: Maailman huonoin härkätaistelija
1904: Värikkäin olympiamaraton
1905: Mamman lirusilmät
1905: Naru- ja katoamistemppu
1906: Maissihiutaleilla eroon himojen orjuudesta
1907: Peili on vino
1907-1997: Maailman tarkimmat päiväkirjat
1907-1957: Kadonneet elokuvat
1908: Maailman ympäri naamio päässä
1910: Epätodellisen valtakunta
1910: Koko maailman tieto
1911: Maailman vanhin hedelmäkakku
1911: Yhdeksännen kirous
1912: Oopperan kummitus
1912: Oxford-Cambridge uintikilpailu
1913-1964: Juopot kirjailijat
1913-1995: Keräilykorttien kuningas
1915-1943: Maailman kurjin vakooja
1916-1944: Eloisaa kirjallisuutta
1917: 250 ruplan seteli
1917: Ensimmäinen kokoillan animaatio
1917: Löydettyä (ja hukattua) taidetta
1918: Säteilevää kauneutta
1918: Kepposteleva lordi
1918: K niin kuin Kuolema - sukellusveneet jotka osasivat sukeltaa
1919: Korallimies
1919: Kun Boston hautautui siirappiin
1920-1929: Niukkasanainen Coolidge
1920-1941: Pirtu- ja ihmissalakuljetusta
1920: IRC:llä rikkauksiin
1922-2008: Sestertius olla arvoton
1924: Kun Maa kuunteli Marsia
1924-1980: Viisi suurinta suomalaista keskeyttäjää
1925: Mies joka myi Eiffel-tornin kahdesti
1925: Jumalalle kiitos
1926-2005: ÄO 228 ja silti tyhmä
1926-1949: Radio luo paniikkia
1927-1983: Näytän olevan verbi
1928: Leikitään sohvilla
1929-1938: Myrsky ja mylväys
1929-1989: Surrealistinen tähti
1929-1945: Kaasutteleva Hitler
1930-2004: Maailman oudoimmat sarjakuvat
1930: Kivessiirrännäisillä impotenssia vastaan
1930: Einsteinin jääkaappi
1930-1950: Wolfgang Pauli ja Mr.Bean
1930-2004: Maailman oudoimmat sarjakuvat
1932: Maailman ympäri takaperin
1933: Loch Nessin hirviö
1933: Murha Oy ja Michael Malloy
1934: High Definition -TV ja kuvalevyt
1935: Etymologi Sigurd Wettenhovi-Aspa
1936-1944: Natsiajan hipit
1937: Radioselostus Satumaasta
1937-1945: Hei äiti, laskettelin Reinillä
1938-1945: Keskitysleirihuumoria
1939: Lipogrammien kiehtova maailma
1939-1995: Ei kai se vain ole anakronismi?
1940: Koominen presidenttiehdokas 2
1940: Orgonienergiaa
1940: Mies joka myi jääkaappeja eskimoille
1940: Utopia keskellä mahdottomuutta
1941: Lepakkopommi
1941-1960: Maailman ensimmäinen hippi
1942: Kärpäspaperiraportti
1942: Valheita, feminismiä ja sidontaa
1943: Sieppari Heisenbergin luennolla
1943: Akira Kurosawa ja mielisairaat sensorit
1944: Professori Aivomyrsky, Britannian armeijan hra Q
1944-1974: Lannistumattomat japanilaiset
1944-1945: Jumalan tuuli
1945-1953: Huijariprofessorin ihmeelliset seikkailut
1945: WC-operaattori Schlitt
1946: Ihmeellinen on elokuva
1946: Veikkausvihjeitä unista
1946-1977 Epäolennaisuuksia Richard Nixonista
1946-: Numeroasemat
1947: Metsästys- ja keräilykulttuuria
1947-1997: Saippuaa ja sielunhoitoa
1948-2004: Rikos ei kannata
1948: Vegaanien presidenttiehdokas
1948: Avaruusraketilla Suonenjoelle
1948: Saksalaista gotiikkaa - Marlene Dietrich ja Rasputin
1948-1993: Mainonnan maailmanmestari
1948- Maailman nuorin pastori
1949-2001: Britannian Kyllönen
1950: Taskuvaras Faruk
1950-1982: Tasapainottelija Glenn Gould
1950-2006: Hautajaiset seis! Vainaja puuttuu!
1951: Pitkästä aikaa!
1952: Toivoton selostustehtävä
1952: Usko tai älä
1954-1974: Syöpämiehen ihmeelliset seikkailut
1955: Onnettomin auto
1955: Rock'n'rollin isä
1956: Melbournen alushousuviesti
1956: Minä, Libertine
1956-2002: Se nykynuoriso
1956-1971: Kiusallinen vieras
1957: Alitajuista mainontaa
1958: Maailman kuningas eli Amerikkalainen näyttelijä
1958: Tästä minut muistetaan
1958-: Rockin hulluin heppu
1959-2000: Alas alastomat eläimet ja rintaruokinta!
1960: Valtiomies Matti Klemettilä
1960-1977: Te olette loistavia
1960: Tapetaan Castro!
1961: Maailman rikkaimman miehen tukanleikkuu
1962-1983: Kuinka ydinsota estetään
1962-1991: Ikuinen toisinajattelija
1962-2003: Maailman (epä)onnekkain mies
1962: Kuumat paikat
1963-: Hirttäkää Ronald McDonald
1964: Kalliit taulut
1964: Piiskaava ekologisti
1964-1972: Keinotekoisia valtioita
1964-1976: Kun ei uskota niin ei uskota
1965: Nalle Puh jazzradiossa
1965: Markkinoinnin mestarioivallukset
1965: Väliin jää kiekko osa1
1965: Väliin jää kiekko osa2
1966: Koko elämä gonzoa
1966: Maailman huonoin vitsi
1966: Maailman toiseksi kurjin elokuva
1966-1985: Viimeinen walesilainen bardi
1967: Haiseva teatteri
1968-1988: Hermans historia
1969: Tähti teipin alla
1969: Kaksoselämää
1969-1973: Epäolennaisuuksia Kekkosen päiväkirjoista
1969: Mies kannessa
1970: Masentavin koripallovalmentaja
1970: Julisteiden liimaajat ja muita epäsuosittuja elokuvia
1970-1996: Hauskat vaalit
1970: USA:n kongressi käsittelee pitkää tukkaa
1970-: Jälkipolville museoitu elämä
1970: Maailman hauskin sinfoniaorkesteri
1970-2004: Minä voin selittää
1970-2005: Jumalan vihainen mies
1971: Sieniteologi
1971: Postia kuusta
1971: Maailman viimeinen alkuperäiskansa
1971-1979: Afrikan hauskin diktaattori
1971-1988: Nii vaikses kõik on jäänüd
1972: Aforismitehdas Tikkanen
1972: Läntisen pallonpuoliskon Itä-Saksa
1972: Jälleennäkeminen
1972: Päivä jolloin klovni itki
1972-1985: Piimakommentaar
1973: Oikeuden palvelija
1973: Koko historia on väärennetty
1973: Saharan ainoa puu
1973-1993: Laiton rauhan ääni
1974: Kiljuva Lordi ja Monster Raving Loony Party
1974: Ensimmäinen japanilainen NHL-pelaaja
1974-: Uri Geller vastaan James Randi
1975: Geologinen lemmikki
1976: Englanti uneksii
1976: Ihmeen realistinen ruumisnukke
1976-1989: Maailman kurjin nyrkkeilijä
1977-2007: Max Headroom kaappaa
1978: Omena putosi puusta
1978: Mauno Koivisto hummailee
1978-1982: Maailman kurjimmat vankilat
1978-2003: Maailman Huonoimmat Levyt Show osa 1
1978-2003: Maailman Huonoimmat Levyt Show osa 2
1979: Vähäpuheinen parlamentaarikko ja muita olemattomia olioita
1980: Huippusalaista
1980: Spagettiristeysten äiti
1980-1992: Hauskat hautajaiset
1980: Tapaus Ladonia - taide vs. valta
1981: Koominen presidenttiehdokas
1981: Kaikkien aikojen euroviisukarsinta
1982: Lentävä puutarhatuoli
1982: Kotilon tasavalta
1983: Oli synkkä ja myrskyinen yö
1984: Nainen ja rotkoihin putoilut
1984: Kreml liittyy internettiin!
1984: Mozart-kuulani on linnani
1984: Taideaarteita kanavasta
1985: Keisarille mikä keisarin on?
1985: Kaljapullo anuksessa
1986: Ensimmäinen PC-virus
1987: Surf-laudasta päähän
1987: Pyongyangin filmifestivaalit
1987: Kim-dynastian pyramiidi
1988: Maailman huonoin mäkihyppääjä
1988-2006: Terminaali 1, lento peruttu
1989: Taas väärä mies
1990: Vännäs tuleva
1990: Myönteistä energiaa
1990: FBI tilaa pizzan
1990: 0 dollarin lasku
1990: Liskoihmiset hallitsevat maailmaa
1991: Hälyyttävä tapaus
1991: Kuulokuvia Liettuan tammikuulta
1991-2005: Äidinmaani Turkmenistan
1991: Journalismin etiikkaa
1992: Riidaton pari eli saksalaisia avioliittoja
1992-2005: Taivasmies nöyryyttää
1993-2007: 72 rusinaa
1993-: Kurjimmat seksikohtaukset
1994: Sibuxiang liikkeellä
1994-1995: Maailman huonoin formulakuski
1994-2002: Maali se on omakin maali
1995: Konservatiivinen antikristus
1995: Uudet ohjeet Uuden Meksikon psykologeille
1995: Maailman tylsin tietokonepeli
1995: Chindogujen värikäs maailma
1996: Älä lannistu, yritä uudelleen!
1996-2008: Nolla ajattelussa
1997-2006: Uutisvuotoa hajuista
1997: Äärisilitys
1998-2002: Fiktiivistä kirjallisuutta
1998: Pesukarhunmetsästystä
1998: Paljastelun vaaroja
1999: Vanukaskeisari
1999-2006: Rintaliiviaita
2001-2008: Captain Calamity purjehtii jälleen!
2002: Pakkomusiikin vastustaja ufotalossa
2002: Pornokuningas
2003: Tietovuotoja
2003: Japan Break Industries
2003: Maailman kurjin ravihevonen
2004: Junamies
2004: Matkailuministerin murheet
2005: Kaikki mikä kelpaa painettavaksi
2005: Pianomies
2005: Hip Hop Shit
2006: Hämmentävä spektaakkeli
2006: Network-maailman ääniä
2006: Bussisetä
2006-2009: 77 dollarin pikavoitto eli tuomarin loppu
2007: Maailman kalleimmat ruumiintoiminnot
2007: Rivo Raamattu ja jälleensyntyminen kielletty
2007: Transvestiittimessias
2007: Noddy on pannassa
2007: Maailman vanhin rockyhtye
2008: Maailman suurin piirros
2008: Poliittista magiaa
2008: Blogaava kasvi
2008: Haluan naida animaatiohahmon
2009: Tieteessä tapahtuu: Puppugeneraattori
2009: Laivaston ylipäällikön murheet
2009: Tuhatkaunon tapaus
2009: Tarja Halonen viiksettää
20xx: Missä vietit iäisyytesi?