Olen todistanut muutaman viime viikon aikana isäni hämmästyttävää toipumista aivoverenvuodosta. Tilanne ei ole vielä täysin ohi, mutta näyttää lupaavalta. Kyseessä on kuitenkin yksi niistä lääketieteen aloista, joissa ei kertakaikkiaan pystytä tekemään kovin paljoa. Verisuonia paikkaavia nanorobotteja ei ole saatu vielä aikaan.

Egyptiläiset, kreikkalaiset ja roomalaiset olivat ajan mahdollisuuksiin nähden sangen eteviä lääkäreitä. Hippokrates kieltäytyi uskomasta, että sairaus olisi Jumalan tahto, ja halusi kysyä, minkä kehityskulun kautta sairaus ilmenee, Galenos uskaltautui suorittamaan kallonporauksia, jotka joskus jopa onnistuivat. Lupaavan alun jälkeen kehitys pysähtyi. Keskiaikainen lääketiede on hiuksianostattavaa luettavaa.

Tässä vaiheessa historioitsijat osoittavat sormella keskiajan kirkkoa, joka muitta mutkitta kielsi tohtoreita suorittamasta leikkauksia eläville ja ruumiinavauksia kuolleille. Ihmisruumis oli pyhä, eikä häpeällisiä paikkoja pidä kosketella. Koska lähes kaikki lääketieteen opinahjot olivat kirkkojen johtamissa yliopistoissa, kieltoa valvottiin tehokkaasti. "Tämä merkitsi sitä, että anatomiaa ja fysiologiaa, jotka ovat kaiken lääketieteellisen tiedon perusta, ei käynyt päinsä opetella käytännössä" toteaa lääketieteen historioitsija W.J.Bishop. Richard Zacks lisää "Toisin sanoen keskiajan lääkärit olivat yhtä hyvin perillä ihmisen sisuksista kuin siitä mitä on Ford Tauruksen konepellin alla."

Muualla asiat eivät olleet yhtä hullusti. Jo nurkan takana islamilaisessa maailmassa vaikutti korkeatasoinen lääketiede. Kun ristiretkeläiset saapuivat Palestiinaan, he suuressa epätoivossaan kutsuivat paikalle 1100-luvun arabialaisen lääkärin. Arabilääkärin kuvaus on kiinnostavaa luettavaa.

"He veivät minut leiriinsä katsomaan ritaria, jonka jalassa oli ajos, ja tuberkuloosista kärsivää naista. Sain ajoksen avautumaan ja se alkoi parantua. Määräsin naisen kylpyyn ja hänelle virkistävän ruokavalion. Sitten paikalle saapui frankkilainen lääkäri, joka sanoi "Tämä mies ei tiedä kuinka ihmisiä parannetaan!" Hän kääntyi ritarin puoleen ja kysyi "Kumpaa haluat mieluummin? Elää yhdellä jalalla vai kuolla kahdella jalalla?" Kun ritari valitsi edellisen vaihtoehdon, paikalle haettiin vahva mies ja terävä kirves. Lääkäri tuki jalan puupölkkyä vasten ja käski kirvesmiestä iskemään sen siististi poikki. Niin silmieni edessä hän iski jalan poikki kahdella iskulla, koska ensimmäinen ei vielä tehnyt tehtäväänsä. Hurme valui valtoimenaan jalasta ja potilas kuoli välittömästi. Sitten frankkilainen lääkäri tutki naisen ja sanoi "Hänessä on päässään paholainen, joka on rakastunut häneen. Leikatkaa hiukset!" Näin tehtiin, ja nainen alkoi syödä jälleen frankkilaista ruokaa, valkosipulia ja sinappia, mikä teki hänen sairautensa pahemmaksi. "Paholainen on pureutunut hänen aivoihinsa", sanoi frankkilainen lääkäri, ja pyysi partaveitsen. Hän leikkasi naisen päähän ristin, poisti aivot, ja hieroi tyhjään pääkoppaan suolaa. Nainen kuoli heti. Tämän jälkeen kysyin, tarvittiinko palveluksiani vielä, ja koska niitä ei tarvittu, palasin kotiin. Tällä tavalla opin sellaisia lääketieteellisiä keinoja, joiden olemassaolosta en ollut ennen tiennytkään."

Kreikkalaisten käsityksen mukaan ihminen oli säätila. Sairaukset aikaansai humorien epätasapaino. (Olen samaa mieltä vanhojen kreikkalaisten kanssa siitä, että sietämättömintä nykyisessä Suomessakin on huumorin aliravitsemus.) Elimistön kaasujen tasapainoon saattamiseksi ei ollut paljoa muita keinoja kuin ottaa ylimääräistä pois jollakin tavalla, ja se tapa oli suoneniskentä. Veren vuodattaminen oli sikäli menestyksellinen hoitokeino, että useimmissa tapauksissa se johti todellakin sairauden loppumiseen, kunhan potilas vain ymmärsi tottelevaisesti kuolla. Tällä tavalla koki loppunsa niin rahvas kuin kuninkaalliset, kuten myös runoilija lordi Byron vielä niinkin myöhään kuin 1824.

Byron oli ihailemassaan Kreikassa luomassa vallankumousta, jonka tarkoitus oli vapauttaa muinainen sivistyskansa turkkilaisten vallasta. Hän oli ostanut palkkasotureita ja suunnitteli romanttisia ja uljaita taisteluita, joihin hän ei ehtinyt ottaa osaa. Pitkän kävelyn ja ratsastuksen jälkeen hänelle nousi kuume. Lääkärit kävivät haukkana iskemään hänen suontaan vastusteluista huolimatta. "Hermopotilaalle suoneniskentä on kuin instrumentin kieliä löysennettäisiin" Byron protestoi. Kun Byron kävi yhä heikommaksi, hän lopulta myöntyi lääkärinsä, tri Brunon vaatimuksiin. Byronilta laskettiin yli kaksi kiloa verta, ja hoidon kruunuksi häntä ryhdyttiin puhdistamaan mönjällä, joka sisälsi sennaa, epsom-suolaa ja risiiniöljyä. Veren laskemista jatkettiin vielä kun Byron oli jo menettänyt tajuntansa iilimatoja ohimoillaan. Hän kuoli vuorokauden kuluessa hoidon aloittamisesta.

Ranskan kuningas Ludvig XIII, joka hallitsi 1610-1643, sai hovilääkäreiltään tehokasta hoitoa. Tarkan kirjanpidon mukaan yhtenä ainoana vuonna majesteetillinen peräaukko sai vastaanottaa 212 peräruisketta ja käsivarsista laskettiin hurmetta 47 kertaa. Renessanssin muotivillitys olikin peräruiskeet. Ranskassa ne olivat niin chic, että kansa alkoi kutsua apteekkareita ahterilimpparin sekoittajiksi (limonadiers du posterieur). "Pariisissa sataa naisia ja peräruiskeita" murahdettiin Molieren komediassa. Hoidon teho oli sitä sun tätä, mutta ilmeisesti lääkärin leikkiminen oli monissa tapauksissa kiinnostavampaa kuin lopputulos.

Paavi Sixtus IV (1471-1484) oli vapauttanut ruumiinavaukset pannasta. Leonardo da Vinci seurasi ruumiinavauksia kiinnostuneena ja hahmotti tussiterällään ihmisen anatomian tavalla, jota Eurooppa ei ollut tuhanteen vuoteen nähnyt. Suurimmaksi ongelmaksi tuli nyt mistä löytää ruumis. Sielläkin missä ruumiinavaus oli sallittu, vihaiset puritaanit vastustivat niitä intohimoisesti. New Yorkissa levisi 1788 huhu, että lääketieteen opiskelijat kaivoivat hautausmailta naisten ruumiita ja tekivät niille rivoja ruumiinavauksia. 13.4.1788 raivostunut väkijoukko tunkeutui Columbian Yliopiston tiloihin ja löysi useita ruumiita eri tavalla leikeltyinä. Seuranneessa mellakassa kuoli vähintään viisi, joidenkin lähteiden mukaan 20 henkeä. Opiskelijat teljettiin tyrmään heidän henkensä pelastamiseksi. Tilanne rauhoittui, kun seuraavana vuonna säädettiin New Yorkin osavaltiossa tiukka haudanryöstön vastainen laki. Ruumiiden kysyntä ei siitä vähentynyt. Englannissa 1828 ruumiin katukauppahinta oli 10 puntaa, mikä vastasi rengin vuotuista palkkaa.

Rembrandtin Tohtori Tulpin anatomian luento (1632) kuvaa tarkasti murtumakohtaa vanhan ja uuden ajattelun välillä. 1600-luvun alussa vapaamielisessä Hollannissa oli myönnytty siihen, että opillisista ja sivistyksellisistä syistä siveydestä oli tingittävä sen verran, että koko maan lääkäreille myönnettiin oikeus suorittaa yksi (1) ruumiinavaus vuodessa opetustarkoituksissa. 16.1.1632 Amsterdamin kirurgien killan leikkauspöydälle tuotiin teloitettu rikollinen – ainoa ihmislaji, jota oli lupa käyttää kyseisessä pyhää ruumista halventavassa ja ihmisarvoa alentavassa tarkoituksessa. Talvikuukaudet olivat muutenkin otollisia, koska silloin ruumiin mätäneminen oli hitaampaa.

Hollantilainen lääketiede muutti vähitellen Euroopan. Sen vaikutukset olivat kauaskantoisia. Kun amerikkalaiset pakottivat Japanin mukaan maailmankauppaan 1850-luvulla, siihen asti kiinalaista lääketiedettä opiskelleet japanilaiset saivat äkkiä eteensä jyrkästi kiellettyjä hollantilaisia oppikirjoja, joissa annettiin ihmisestä aivan ennennäkemätön kuva. Kun he suorittivat salaisia ruumiinavauksia, he tyrmistyneinä totesivat, että ihmisruumis on sisältä juuri sellainen kuin hollantilaisissa anatomian oppikirjoissa kuvattiin. Omalta vähäiseltä osaltaan tämäkin shokki oli vaikuttamassa siihen, että vaatimukset yhteiskunnallisista reformeista ja modernisoinnista kävivät yhä äänekkäämmiksi ja johtivat vallankumoukseen 1868.