Henrik Tikkanen kuvaili muistelmissaan, kuinka hän aloitti uransa terävien mietelauseiden kirjoittajana. Aluksi hän oli tarjonnut aforismeja omalla nimellään Hufvudstadsbladetin pääkirjoitussivulle, mutta toimitussihteeri ei pitänyt Tikkasta tarpeeksi merkittävänä henkilönä, jotta hänen ajatuksiaan olisi julkaistu päivän mieltelminä. Tikkasessa oli vieläpä se kohtalokas vika, että hän oli vielä elävien kirjoissa. Tuollaista tuotantoa ei tietenkään voitu edes harkita julkaistavaksi.

Mietittyään tilannetta Henrik Tikkasen vaimo Märta keksi keinon. Hän ujutti lehteen Tikkasen aforismeja väärillä tekijänimillä. Ensin käytettiin sellaisia klassikkoja kuin Marcus Aurelius, Shakespeare, Voltaire, Strindberg ja Trotski. Kukaan ei huomanut mitään omituista. Ei edes Hufvudstadsbladetin päätoimittaja, jolla oli tohtorinarvo antiikin historiassa. Lukijat nielivät elämänviisaudet kakistelematta. Tikkaset päättivät lisätä kierroksia. Seuraavaksi he kehittivät omasta päästään käyttökelpoisia, mutta täysin tuulesta temmattuja nimiä kuten Bamm, Grumm, von Kühler, Vladimir Zahktrlo, Putilin, Amalie Ganzweiler ja Jens. J. Jensen "vain muutamia mainitakseni".

Kaiken huippu oli, että väärennetyt aforismit alkoivat levitä kansainvälisille markkinoille. "Olimme onnemme kukkuloilla, kun näimme päivän mietteitämme Skånska Dagbladetissa, Östgota Correspondent -lehdessä ja muissa julkaisuissa. Hetken haudoimme unelmaa koko maailmanhistorian väärentämisestä, mutta sitten tulimme ajatelleeksi, että se oli kai jo tehty."

Myöhemmin Henrik Tikkasen aforismit kuvituksineen kelpasivat omalla nimellä Helsingin Sanomiin. Parhaana osoituksena siitä, kuinka Tikkanen oli kääntänyt aforismi-instituution ylösalaisin, hänen aforisminsa lakkasivat ilmestymästä, kun hän kuoli.

Henrik Tikkanen: Mariankatu 26 Kruununhaka, 1977