1830-luvun kumikuume oli ohi yhtä nopeasti kuin se alkoikin. Kumi oli vettä pitävä ja notkea materiaali, jonka piti mullistaa monet arkipäiväiset esineet. Toisin kävi. Luonnonkumi jäätyi talvella kivikovaksi ja kesällä se suli muodottomaksi massaksi. Kun Charles Goodyear (1800-1860) kävi keskikesällä 1834 sisään Amerikan suurimman kumiliikkeen ovesta myydäkseen keksintönsä, uudenmallisen pelastusliivien venttiilin, yhtiö kieltäytyi kohteliaasti. Heillä ei ollut aikaa venttiileille. Tehtaan pihalle oli haudattu edellisenä yönä 20 000 dollarin arvosta asiakkaiden palauttamia helteessä sulaneita mustia ja haisevia kumitavaroita. Goodyearille kerrottiin, että firma tuskin pysyisi edes pystyssä syksyyn saakka.

Konkurssin tehnyt rautakauppias Goodyear ei saanut venttiiliään kaupaksi, joten hän käveli velkavankeuteen. Vankilassa tämä uuttera mies, jonka kaikki liiketoimet järjestään epäonnistuivat, kiinnostui aikansa kuluksi kumista. Hän pyysi vaimoaan tuomaan selliin palan raakakumia ja kaulimen. Vapauduttuaan Goodyear jatkoi vankikopissa aloittamiaan kumikokeiluja. Hänen ideansa oli lisätä raakakumiin jotakin materiaalia, joka parantaisi sen ominaisuuksia. Se materiaali olisi vain ensin löydettävä kokeilemalla. Naapurit esittivät valituksia löyhkän johdosta, jolloin Goodyear siirsi laboratorionsa newyorkilaisen kerrostalon neljänteen kerrokseen. Kemikaalit toimitti hyväntahtoinen rohdoskauppias. Magnesium vaikutti lupaavalta, mutta magnesiumkumi ei edelleenkään kestänyt lämpöä. Magnesiumin ja sammuttamattoman kalkin sekoitus kumissa toimi jo paljon paremmin, ja hän sai messuilla kultamitalin tuotteistaan.

Kokeeksi Goodyear käsitteli kumia typpihapolla, mutta kun palanen muuttui mustaksi, hän heitti sen menemään. Muutamaa päivää myöhemmin hän muisteli että typpihappokumi oli tuntunut sormissa poikkeukselliselta. Hän etsi palasen takaisin käsiinsä ja huomasi että kumin pinta oli muuttunut sileäksi ja kuivapintaiseksi kuin kangas. Näin hyvää kumia ei ollut kukaan aiemmin osannut valmistaa.

Goodyear perusti yrityksen joka valmisti uutta kumia, mutta vuoden 1837 pörssiromahdus vei toiminnalta kaiken pohjan pois. Hän majoittui perheineen hylättyyn kumitehtaaseen Staten Islandilla. Lapset onkivat satamasta kaloja ruoakseen. Goodyear onnistui löytämään uuden rahoittajan ja valmisti postilaitokselle 150 kumilla käsiteltyä postisäkkiä. Kun Goodyear sai säkit valmiiksi, hän jätti ne varastoon ja lähti perheineen lomalle hyvin ansaittuja rahojaan tuhlaamaan. Kun he palasivat takaisin, säkit odottivat varastossa yhdeksi köntiksi sulaneina. Niiden pinnan alla piili sittenkin yhä vanha tahmea kumi.

Pennittömänä Goodyear pakeni New Yorkista Massachusettiin. Siellä Goodyear teki talvella 1839 suuren keksintönsä. Nyt hän yhdisti kumiin rikkiä. Kuuluisa tarina, jonka todenperäisyydestä on eri käsityksiä, kertoo että Goodyear suutuksissaan tai vahingossa tiputti kumipalan liedelle. Kumi ei ollut sulanut, vaan kärventynyt kuin nahka. Kärventynyt kumi oli vedenpitävää ja auringossa sulamatonta. Goodyear oli keksinyt vulkanoinnin.

Tuona talvena Goodyear jatkoi kokeitaan vatsatautisena ja reumatismin runtelemana, kainalosauvoilla eteenpäin laahustaen. Hän yritti löytää juuri oikean yhdistelmän rikkiä ja hehkutusta, ja työnteli kumikappaleita uuniin heti sen jälkeen kun hänen kärsivällinen vaimonsa oli paistanut siellä leipää. Näihin aikoihin Goodyear joutui Bostonissa vaihteeksi vankilaan, kun hänellä ei ollut varaa maksaa viiden dollarin hotellilaskuaan, ja hänen nuorin lapsensa kuoli.

Lopulta Goodyear kokeilujensa tuloksena päätyi ihanteelliseen kaavaan, ja kirjoitti asiasta langolleen, joka oli tekstiilitehtaan osakas. He ryhtyivät valmistamaan kumilla vahvistettua kangasta. Uskollisena omalle liikemiesvaistolleen Goodyear pyrki kiireen vilkkaa eroon osuudestaan näissä liikeyrityksissä jotta pääsisi jatkamaan kokeitaan. Hän solmi kammottavan epäedullisia sopimuksia patenteistaan, ja maksoi ennätyspalkkioita asianajajille, jotka puolustivat hänen oikeuksiaan jutuissa kilpailijoita vastaan. Kun Goodyear matkusti Englantiin hakemaan patenttia vulkanoidulle kumille, hän sai kuulla, että Thomas Hancock oli jättänyt samanlaisen hakemuksen muutamaa viikkoa aiemmin. Hancock oli tehnyt keksintönsä analysoimalla Goodyearin valmistamaa kumia.

Lontoon ja Pariisin maailmannäyttelyihin 1850-luvulla Goodyear valmisti näyttelypaviljongit, jotka olivat kumia lattiasta kattoon. Samaan aikaan hänen ranskalainen patenttinsa hylättiin muotovirheen takia, ja hän menetti kaiken luottonsa. Goodyear vastaanotti keisari Napoleon III:n myöntämän Kunnialegioonan ristin vanhassa tutussa paikassa, velkavankilassa.

Kun Charles Goodyear kuoli vuonna 1860, hänellä oli 200 000 dollaria velkaa. Vuonna 1898 Frank A. Sieberling perusti kumitehtaan, jolle hän antoi nimeksi Goodyear. Sieberling otti nimen käyttöön maksamatta mitään korvausta Goodyearin suvulle ja pulittamatta penniäkään patenteista, mutta hän osoitti arvostustaan aistikkaimmalla mahdollisella tavalla. Hän pystytti Charles Goodyearille patsaan, joka sijaitsee Akronissa Maailman Kumimuseossa. Siellä se todistaa kaikille kävijöille, kuinka kova työ, periksiantamattomuus ja uutteruus palkitaan aina. Ja avokätisesti.