Tohtori William M. Marston (1893-1947) oli amerikkalainen psykologi, valheenpaljastuskoneen keksijä ja bondagen harrastaja, joka eli kolmenkesken vaimonsa Elizabethin ja entisen oppilaansa Olive Byrnen kanssa. Suurimman vaikutuksen maailmaan hän kuitenkin teki keksimällä Ihmenaisen hahmon 1942. Jotta asiat olisivat kuten arvata saattaa, sekä valheenpaljastuskoneen että Ihmenaisen idean keksi hänen vaimonsa. Elizabeth Marston mainitsi Williamille, kuinka hänen verenpaineensa kohoaa kun hän on suuttunut tai hermostunut, mikä johti käytännön sovellukseen, jossa piirturi reagoi kuulusteltavan verenpaineen vaihteluihin. Kun Marston kehitteli supersankaria, joka ei taistelisi nyrkein vaan rakkauden aseilla, niin Elizabeth huomautti ”Tee hänestä nainen”.

Psykologi joka laatii sarjakuvia? Se kuulostaa ilman muuta vitsiltä, vieläpä traagisen huonolta sellaiselta. Toista niin käsitteenvastaista ajatusta on vaikea keksiä miltään alalta. Tässä on tottunut synkeästä kokemuksesta ajattelemaan, että aina maailmassa ne ovat olleet juuri psykologit, jotka ovat innolla halunneet puhdistaa maailman sarjakuvista joko suupieli veristä vaahtoa pärskien, tai mikä vielä pahempaa, baijerilaisen oluttuvan käkikellon mekaanisella täsmällisyydellä ainoat oikeat huomionarvoiset tosiasiat kylmästi ja tunteettomasti valikoiden, alahuulen liikahtamatta, vailla inhimillisen käsityskyvyn tai ymmärryksen häivääkään, tik tak, klik klak, kukkuu. Tietysti Marstonkin näki, että sarjakuvilla on tiettyjä ongelmia. Niistä heti päällimmäisenä oli mainittava niiden täydellisyyttä hipova maskuliinisuus. Mutta tähän oli olemassa ratkaisu, joka vuonna 1942 ei ollut vielä Sailor Moon, sillä sen aika tuli vasta 50 vuotta myöhemmin. Rakkauden soturin alkuperäinen painos oli Wonder Woman. Marston kirjoitti käsikirjoitukset salanimellä Charles Moulton ja sivut piirsi H.G.Peter.

Naissotureiden heimossa kasvaneen Ihmenaisen savesta luotu ruumis on Olympoksen jumalien siunaama. Hän sietää luoteja, nyrkkeilee meteoriittien kanssa, ja pystyy liikkumaan avaruudessa kauankin vetämättä edes välillä henkeä. Hän osaa monia kieliä, on perehtynyt tieteisiin ja sotilasstrategiaan ja hänellä on ylivertaiset aistit. Korujen voimakentillä Ihmenainen torjuu hyökkäykset. Tiaraa voi käyttää bumerangina, kuten Cutie Honey 1970-luvulla keksi. Ihmenaisen tärkein ase on Totuuden Lasso, Marstonin viimeisin ja täydellisin versio valheenpaljastuskoneesta, jota voi käyttää myös ruoskana, kuinka kätevää. Mitähän tämä nyt olisi, Margaret Thatcher Brigitte Bardot’n ruumiissa?

Marstonin mukaan miehinen käsitys vapaudesta on väistämättä anarkinen ja väkivaltainen. Ihanne sen sijaan on naispuolinen rakkauden vetovoima, joka johtaa alistumiseen rakastavan auktoriteetin edessä. ”Antakaa mieslukijoille houkutteleva nainen, joka on heitä vahvempi, niin he alistuvat ylpeinä hänen halukkaiksi orjikseen!” Nämä psykologiset käsitykset eivät olleet vailla yhteiskunnallista merkittävyyttä. 1942 Family Circle –lehdessä Marston julisti ”Maailmassa on suurta toivoa. Naiset voittavat! Antakaa heille vielä hieman aikaa ja lisätkää heidän voimiaan, niin kehitymme ulos sodasta ja he alkavat kontrolloida asioita vakavasti.”

Golda Meirin ja Margaret Thatcherin jäljiltä saattaisi epäröidä, mahtaisiko tuokaan olla sittenkään niinkään, mutta Marstonilla oli tähän vastaus valmiina. 1943 The American Scholarin sivuilla Marston huomioi, että tytötkään eivät halua olla tyttöjä niin kauan kuin feminiiniseltä arkkityypiltä puuttui voimaa, kestävyyttä ja valtaa. ”Koska he eivät halua olla tyttöjä, he eivät halua tulla helliksi, alistuviksi ja rauhaarakastaviksi kuten hyvät naiset. Naisten vahvuuksia on alettu halveksia heidän heikkouksiensa tähden. Ilmeinen lääke on luoda naishahmo, jolla on Teräsmiehen voimat sekä hyvän ja kauniin naisen lumoavuutta.”

Hyvän ja kauniin naisen lumoavuus ja Teräsmiehen voimat tulivat osoitetuksi kuvallisesti kaikkein parhaiten sitomalla sankaritar ja antamalla hänen päästä pinteestä. Wonder Womanista tuli näin hivenen erikoinen luomus, itse asiassa bondage-lehti, jota toisin kuin muita alan julkaisuja, sai ostaa kymmenellä centillä lehtikioskista. Marston ei pannut tätä piintynyttä sivuteemaa (vai oliko se sittenkin pääteema?) ollenkaan pahakseen, ei myöskään naisten välisiä painiotteluita, jotka olivat ilmeisen tarpeellisia tarinoissa joissa haluttiin korostaa kuinka rakkaus kaiken voittaa. Viikosta viikkoon Ihmenainen osoittautui nimensä veroiseksi hankkiutumalla sidotuksi sängyntolppaan, ranteet selän takana, pylly pitkällä, tai vaihtelun vuoksi sidottamaan muita yksin tai ryhmissä. Hei kaikki Amerikan tytöt, tämä on juuri teitä varten!
 
Koska hyvissä tarinoissa on oltava opetus, viimeisellä sivulla Ihmenainen oli paikalla tekemässä yhteenvedon: nainen pystyy siihen mihin mieskin ja olisi syytä tarjota heille tilaisuuksia osoittaa se.  Esimerkkejä ei tarvinnut kaukaa hakea, sillä Elizabeth Marston ei päässyt aikoinaan lukemaan lakia Harvardiin, koska hän oli nainen. Eräässä ensimmäistä tarinoista vuonna 1943 Ihmenainen riisui yltään kahleet, joihin oli kirjoitettu ”ennakkoluulo”, ”kainous” ja ”miehen ylivalta”.

On vanha huomio, että psykologia on syntynyt paikkaamaan kirkkoa. Kun ihmisiä ei enää saatu hallituksi synnillä, psykologian täytyi astua kirkon tilalle korostamaan aina ja alituisesti vapauden tuomittavuutta, kontrollin siunauksellisuutta, ja kysymään kuka helvetti sinäkin luulet olevasi. Marston puhuu paljon voimallistumisesta (jonkinlainen kaikenselittävä muotisana sekin), mutta miten sitominen voimallistaa, jää hivenen epäselväksi. Sen sijaan psykologian perusjuonne, tarve tukahduttaa ihmisestä niin paljon kuin suinkin mahdollista, näkyy selvästi kun Marston alkaa puhua sitomisesta: ”Ainoa toivo rauhasta on se, että tarmon- ja voimantäyteiset ihmiset saadaan nauttimaan kahliutumisesta. Vasta kun toisten harjoittama hallinta on nautinnollisempaa kuin itsensä rajaton toteuttaminen, voimme toivoa vakaata ja rauhallista ihmisyhteisöä. Toisten käsiin lankeaminen, heidän kontrollinsa alaisena oleminen, alistuminen muille ihmisille ei voi olla nautittavaa ilman merkittävää eroottista elementtiä.” Jeesuksen morsian oli korvautunut Freudin morsiamella, tai oikeastaan Marstonin morsiamella.

Ja entä sitten? Ei oikeastaan mitään. Ihmenainen oli aikaansa edellä, 1970-luvulla jonkin aikaa sen tasalla. Gloria Steinemin feministisen aikakauslehden Ms:n ensimmäisen numeron kannessa 1972 esiintyi jättimäinen Ihmenainen, joka musersi hävittäjäkonetta. Tänä päivänä Ihmenainen on yksi miljoonista mitäänsanomattomista supersankareista, joka kelpaa Playboyn kanteen. Sen alkujaan voimakkaan viestin on jo monikertaisesti ylittänyt Sigourney Weaverin esittämä Alien-elokuvien Ripley. Ripley on vailla ensimmäistäkään supersankarin ylimaallista ominaisuutta, vahva ja sitkeä, eikä häntä saisi sidotuksi köysiin, vaikka vastaan tulisi neljämetrinen liskohirviö toiselta planeetalta. Ja mitä tulee kuunsirppitiaraan, rakkaudella voittamiseen, ja kreikkalaisen taruston hyväksikäyttöön, sen kaupallisti 50 vuotta myöhemmin Sailor Moon niin perustavanlaatuisella tavalla, että se ei jättänyt jälkeensä tuleville muuta mahdollisuutta kuin kopioida kopioimasta päästyään. Oshiokyo.