Joulukuussa 1963 itsenäistynyt Zanzibarin sulttaanikunta oli ehtinyt olla 33 päivää itsenäisenä kansainyhteisön maana, kun siellä tapahtui vallankumous, jonka seurauksena Zanzibar liittyi pian Tanganyikan kanssa Tansanian liittovaltioksi. Siitä tuli maailman merkillisimpiä liittovaltioita. Mantereen asukkaat tarvitsevat passin matkustaakseen Zanzibariin. Sansibarilaiset eivät tarvitse sellaista käydessään Dar-es-Salaamissa. Zanzibarin väkiluku on 5% mantereen puolen väkiluvusta, mutta saarien edustajilla on hallussaan 33% parlamenttipaikoista.

Perinteikäs arabi- ja hinduluokan pyörittämä pikkuvaltio oli taistellut brittivalloittajia vastaan vuonna 1896 maailmanhistorian lyhyimmän sodan. Entisen monarkin kuoltua brittien suosikki valtaistuimelle oli Hamud bin Muhammed, joka nähtiin myötämielisemmäksi Britannian intresseille. Uusi hallitsija, sulttaani Khalid bin Bargash kieltäytyi luovuttamasta kruunuaan, joten hänelle jätettiin uhkavaatimus. Määräaika kului umpeen 27.8.1896 kello 9.00 aamulla ja kello 9.02 kenraali Lloyd Matthews määräsi kuusi brittien sotalaivaa aloittamaan tulituksen. Suurelta osin puinen palatsi romahti minuuttien kuluessa.

Taistelu saavutti huippukohtansa, kun kello 9.05 brittimuodostelman keskellä arabien alus Glasgow tulitti brittien HMS St. Georgea kuningatar Viktorian lahjoittamalla Gatling-konekiväärillä, mihin vastattiin nopeasti ja Glasgow saman tien upposi. Sotatoimet päättyivät kello 9.40, jolloin Zanzibarin lippu tankoineen oli romahtanut,  palatsin sivurakennukset ja haaremi tulessa, ja 500 sansibarilaista oli kuollut tai haavoittunut. Jotta nöyryytys olisi ollut täydellinen, Yhdistynyt Kuningaskunta laskutti Zanzibaria sodassa käyttämistään ammuksista.

Vuonna 1963 myönnetyn itsenäisyyden oli tarkoitus rauhoittaa maan kuohuva poliittinen tilanne, mutta aikomus epäonnistui yhtä pahoin kuin vastarinta brittejä vastaan vuonna 1896. Rirstiriidat eivät ehtineet koskaan tasaantua. Mustan väestönosan äänitorvi, militantti Kiinassa koulutettujen maolaisten kommunistien puolue Afro-Shirazi Party oli jäänyt oppositioon ja valmistautui kaappaamaan vallan.

Puolueen puheenjohtaja Abeid Karume ei edes ollut vallankaappauksen aikana Zanzibarissa. Paljon on arvuuteltu, tapahtuiko vallankaappaus jopa hänen tietämättään, vai hankittiinko kumoukselle varta vasten tuore keulakuva Karumein sijasta, jotta hänen itsensä ei olisi tarvinnut riskeerata. Joka tapauksessa vallankumous sai odottamattoman johtajan, joka oli eksentrinen veikko, eikä edes kotoisin Zanzibarista.

John Okello oli syntynyt vuonna 1937 Ugandassa ja jäänyt orvoksi 11-vuotiaana. Hän työskenteli Keniassa muurarina, miespalvelijana, puutarhurina ja maalarina. Itse hän kehuskeli taistelleensa verisessä Mau Mau-vastarintaliikkeessä siirtomaaherroja vastaan. Ainakin se pitänee paikkansa, että minne herra Okello ilmaantuikin, pian mustat työläiset alkoivat vaatia oikeuksiaan. Hän ei osannut lukea eikä kirjoittaa, mutta hänen syvä afrikkalainen äänensä taisi saada ihmiset puolelleen.

John Okello ilmaantui jännittyneeseen Zanzibariin vuonna 1963 ASP:n kutsusta. Okello uskoi kutsun olleen osa jumalallista johdatusta, sillä Jumalan ääni kehoitti häntä vapauttamaan mustan Afrikan orjuuden kahleista. Hän agitoi ja hankki kannattajia kaikessa hiljaisuudessa ja kokosi taisteluryhmän, johon kuului lopulta 300 jäsentä. Miehilleen Okello piti sotilaallista kuria ja vaati heiltä tinkimätöntä moraalista rohkeutta. Alkoholi ja kypsentämätön liha oli kielletty. Sukupuolista pidättyvyyttä tuli harjoittaa kunnes vallankumous olisi tapahtunut. Hän varoitti kannattajiaan, että kunhan itsenäisyys toteutuu, niin saatanalliset arabiorjakauppiaat tappaisivat kaikki mustien poikalapset ja 3000 miestä teloitettaisiin kostoksi vuoden 1961 yhteenotosta, jossa 64 arabia sai surmansa. Uskossaan heikkoja Okello rohkaisi Vanhan Testamentin säkeillä, jotka hän siteerasi ulkomuistista.

Vallankaappauksen hetkellä 12.1.1964 kello 3.00 veitsillä aseistautuneet soturit kävivät hyökkäykseen kohti Zanzibarin keskustan Stone Townin poliisiasemaa tarkoituksenaan hankkia aseita. 40 miestä ei karannut tiehensä ja heidän avullaan Okello valtasi seuraavaksi virastotalot ja neljä tuntia vallankaappauksen alkamisesta hän ajoi radioasemalle, jossa kiväärin piipulla uhattu BBC:n teknikko käynnisti lähetyksen ja välitti maailmalle kello 7.00 äkkiä kenttämarsalkaksi itsensä nimittäneen John Okellon ensimmäisen radiopuheen.

”Täällä kenttämarsalkka John Okello. Armeija johtaa nyt hallitusta. Jos olette itsepintaisia, ettekä tottele, niin alan käyttää 88 kertaa kovempia otteita. Jos joku ei noudata määräyksiä tai sulkee itsensä sisälle, kuten jotkut ovat tehneet, niin ei ole muita vaihtoehtoja kuin käyttää raskaita aseita. Armeijamme vahvuus on 99 099 000.”

Kun alkuun päästiin, seuraavina päivinä kenttämarsalkka Okello antoi entistä kiinnostavampia määräyksiä kansalaisilleen. ”Kulkurit Hilali Kihagan talossa Dolessa yrittävät vahingoittaa viattomia ihmisiä. Haluan että Hilali hirttää itsensä. Sitä ennen hänen tulee tappaa lapsensa leikkaamalla heiltä kurkun auki. En anna armoa. Minä, kenttämarsalkka, haluan tuhota sen paikan maan tasalle. Minä tulen raskaiden aseideni kanssa. Minulla on aseita, jota pystyvät tuhoamaan täydellisesti Zanzibarin ja Pemban.”

Poliisien puoliruosteisilla kivääreillä varustautunut raskaasti aseistautunut vallankumousarmeija ei tuntunut nauttivan ansaitsemaansa arvostusta ja herättävän kylliksi pelkoa, sillä lukuisia paikkakuntia täytyi uhkailla radioitse. ”Täällä Zanzibarin kenttämarsalkka. Luulenpa että menen Mtendeniin ja tuhoan sen, mikäli sen asukkaat eivät noudata määräyksiä. 40 minuutin kuluttua olen paikalla ja teen teistä selvää, etenkin komorilaisista. Ajan paikan halki autollani, jossa liehuu viirini. Haluan että kaikki miehet, naiset ja lapset kumartavat edessäni otsa maata vasten. Jos Mtendeni ei tee näin, tuhoan kaikki talot.”

”Arabinuoret Malindissa: Aion ajaa Malindin läpi mukana aseita, jotka vain minä tunnen. Haluan nähdä jokaisen alusvaatteisillaan ja maassa maaten. Haluan kuulla heidän laulavan ”Abeid Karume on kaikkien afrikkalaisten isä”. Jumala siunatkoon hänen ja kenttämarsalkan tehtävää.”

Alusvaatteisilleen riisuuntuminen ja laulaminen ei lopulta aivan riittänytkään, vaan piti käyttää 88 kertaa kovempia otteita. Arviot vaihtelevat, mutta 5000 – 20 000 arabia tapettiin vallankumouksen aikana joukkomurhassa, joka on taltioitu vain italialaisten valmistamaan sekavahkoon ja kiitettävän mauttomaan mondo-elokuvaan Addio Africa, joka sisältää muitakin lupaavia verisyyksiä ja niiden vastapainoksi trampoliinilla hyppeleviä bikiniasuisia buurityttöjä.

Olisi kuitenkin kohtuutonta pitää kenttämarsalkkaa yksinkertaisena teurastajana. Villeistä ideoistaan huolimatta hän piti tinkimättömästi kiinni ohjesäännöstään. Vain 15-55-vuotiaat miehet sai tappaa, ja tapettujen ja vangittujen vaimoja tai neitseitä ei saanut raiskata.

Zanzibarin todellisten johtajien Abdei Karumen ja Abdulrahman Babun saavuttua paikalle herra kenttämarsalkka siirettiin nopeasti sivuraiteelle takaisin Ugandaan. Zanzibarista tuli yksipuoluemaa, jonka edustajat vaikuttivat mm. Tanganyikan uusien johtajien mielipiteisiin. Life-lehden reportteri, kirjailija Ida Lewis tapasi vuonna 1965 tansanialaisen ministerin, joka suunnitteli suuria. Zanzibarista käsin leviäisi radikaali vallankumouksellinen verkosto, joka kaataisi epäafrikkalaiset hallitukset, sulkisi Intian Valtameren ja Punaisen meren länsilaivoilta ja hankkisi mustan miehen käsiin atomipommin.

Samaan aikaan Zanzibarissa toteutettiin reipasta kansallista yksituumaisuutta maolaisessa hengessä. Puolueveteraani Ali Sultan Issa mainitsee muistelmissaan olleensa kansan suuri ystävä, sillä hän korvasi vankeustuomiot pieksämisellä. Miehen pitää elättää perhettään, joten miehen joutuminen vankilaan on onnettomuus hänen syyttömälle perheelleen. Hän mainitsee pieksämisten yhteydessä myös merkillisen näyn, jota hän ei pystynyt käsittämään. Kaupungilta oli tavattu mies naisten vaatteissa. Ymmällään puolueveteraani antoi määräyksen piestä transvestiittikin. Ei ihme, että Freddie Mercury käväisi Zanzibarissa vain syntymässä. Arabien joukkomurhasta puolueveteraani toteaa, että se ei ollut vältettävissä, mutta on muistettava että monet arabit jäivät eloon, joten ne jotka kuolivat olivat varmaankin huonoja ihmisiä, jotka saavat syyttää itseään.

Levoton sielu John Okello vaikutti Ugandassa pääasiassa vankilassa, missä hän saneli muistelmansa Zanzibarin vallankumouksesta. Vielä vuonna 1971 hänet tavattiin Ugandassa juuri vallan kaapanneen kenttämarsalkka Idi Aminin seurassa. Vallankumousveteraani kuuluu tokaisseen Idi Aminille ”Nyt Ugandalla on kaksi kenttämarsalkkaa.” Tämän etevän pilailun jälkeen ei herra Okelloa enää koskaan nähty.

Mutta ei Zanzibarilla niin huonosti mennyt. DDR rakennutti sinne aidon itäeurooppalaisen lähiöalueen Michenzaniin ratkaisemaan maan asuntopulan ja vuonna 1973 maassa alkoivat mustan Afrikan ensimmäiset väritelevisiolähetykset.